Executive Coach, Hypnoterapeutti, NLP-valmentaja Kati Niemi

Valmennus resilienssin vahvistamiseen – Hyvä, Parempi, Minä!

Resilienssin vahvistaminen on ensisijaisen tärkeää niin työelämässä kuin kotirintamallakin jo ihan sen kiireisen arjen pyörityksessä, ja erityisesti niissä tiukemmissa päätöksenteko- ja muutoshetkissä.

Kuten tiedät, minun missiona on auttaa elämänsä risteyskohdissa olevia tekemään kestäviä valintoja ja konkretisoimaan yksilön omien arvojen mukaiset tärkeimmät tavoitteet, jotka todella inspiroivat ja motivoivat elämässä eteenpäin.

Ja viime kuukausina olen tehnyt tärkeitä valintoja myös omassa elämässäni, eikä se ole ollut aina ihan helppoa.

Välillä tärkeimpien päätösten tekeminen nostaa sitä stressiäkin, mutta onneksi voin silloin ottaa mm. itsehypnoosi- ym. mielenhallintametodini samantien käyttöön eli “juoda omaa shampanjaani”, kuten eräs uusi tuttavuus juuri viime maanantaina sanoi sparraillessamme yhdessä hänen kuvioitaan erään hallituksen kehityspäivässä.

Teidän ihanat viikkoviestikommenttinne ja muut palautteenne (kiitos niistä jälleen!) saivatkin minut nyt toteuttamaan erään jo pidempiaikaisen suunnitelmani:

Luon yksilöllisesti etenevän, korkeatasoisen valmennusohjelman tukeakseni juuri heitä työ- ja perhe-elämän paineiden ristiaallokossa sinnitteleviä, jotka oikeasti haluavat:

  • parantaa sisäistä tunnetilaansa hektisenkin elämän keskellä,
  • toteuttaa arvojensa mukaisen, ehkä pienenkin positiivisen muutoksen määrätietoisesti ja silti levollisemmin mielin, sekä tietysti:
  • nauttia omannäköisestä elämästä entistä enemmän!

Ja tosiaan:
Nauttia elämästä myös koko muutosmatkan ajan!

Sillä eihän mikään kertaluonteinen pikapyristys tuota niitä oikeasti kestäviä muutoksia mindsettiin, joka 95-prosenttisesti tiedostamattoman mielen voimin ohjaa sitten niitä käytännön askeleitakin työ- ja kotielämässä.

Onkin aika toivottaa aidosti tervetulleeksi se Hyvä, Parempi, Minä!

Sinun uniikkiin tilanteeseen räätälöity monimuoto-valmennus resilienssin vahvistamiseen

Tämän yksilöllisesti räätälöidyn, monimuoto-valmennusohjelman aikana autan kiireisiä multitaskaajia saamaan lisää rentoutta, mielenrauhaa, voimaa ja iloa elämään paremman mielenhallinnan, tunteiden johtamisen ja mm. itsehypnoosin avulla.

Jos sinä (tai joku läheisesi) haluat saada aidosti positiivisen muutoksen aikaan elämässäsi, niin silloin minä todella haluan olla sinulle se, joka ohjaa sinut nyt tämän energisoivan muutosmatkan läpi!

Joten laita minulle viestiä haluavasi kuulla minulta lisää miten hyödyt tästä ohjelmasta, niin pääset varaamaan sinulle sopivan ilmaisen videotapaamisajan kanssani ja katsotaan yhdessä, sopiiko tämä ohjelma juuri sinun uniikkiin tilanteeseen tällä hetkellä.

Innostavaa torstaita ja tulevaa viikonloppua sinulle!

Coach Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer-valmentaja
[email protected]

P.S. Jos et ole varma, voisiko tämä monimuotoinen coaching-ohjelma olla sinua varten, niin laita viestiä ja jutellaan!

Yrittäjän, johtajan, esihenkilön ja asiantuntijan valmennus, mentorointi ja koulutus. Coach Kati Niemen hyvät asiakaspalautteet ja referenssejä.

Palautteet

Yrittäjän, johtajan, esihenkilön ja asiantuntijan valmennus, mentorointi ja koulutus. Coach Kati Niemen hyvät asiakaspalautteet & referenssit

”Kiitos blogista! Suoraa puhetta oikeista asioista!”

LUE LISÄÄ TEEMOISTA:

JAA TÄMÄ ARTIKKELI MUILLE, KIITOS!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaista inspiraatiota

Tietoa evästeistä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste tallentuu tilapäisesti käyttäjän selaimeen. Sivustot eivät välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi sallia, jotta sivusto toimii normaalisti. Halutessasi voit estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka: kiitos, että autat minua ymmärtämään sivuni vieraita

Kiitos! Hyväksymällä evästeet autat minua ymmärtämään paremmin sivuni vieraita ja sivustoni toimivuutta. En koskaan voi tunnistaa sinua datan perusteella – kaikki data on anonyymia.

Käytän Googlen ja Facebookin työkaluja tutkiakseni kävijädataa ja parantaakseni sivuston toimivuutta. Nämä työkalut myös auttavat minua kohdentamaan sinulle sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa sinua.