Kävin kouluttamassa Suomen Toiminnallisen Neurotieteen yhdistyksen jäsenistöä Senso-, MBTI- ja WorkPlace Big Five -profiilien yhteiskäytöstä Varalan urheiluopistolla. Tälläkin kerralla syntyi oivaltavia keskusteluja siitä, miten erilaiset kehomielen hermosto-, persoonallisuus- ja työelämän soveltuvuuskartoitukset täydentävät toisiaan.
Vaikka toiminnalliseen neurotieteeseen perustuvan Senso-valmennuksen hermostotesteillä saadaan suoraan kehosta valtavasti tärkeää informaatiota kehomielen hermostollisista vahvuuksista, sytykkeistä ja motivaatiotekijöistä sekä mm. kognitiivisten prosessien taipumuksista ja hermostollisen säätelyn luontaisimmista keinoista (ja paljosta muustakin), niin miksi myös perinteisemmistä persoonallisuuspiirteiden itsearvioinneista on hyötyä?
Entä miten voimme käytännössä hyödyntää kaikkea tätä uusinta toiminnallisen neurotieteen ymmärrystä mm. työelämässä, valmennuksessa tai yksityiselämän terapiassa?
Koulutuksessa opin tietysti itsekin jälleen paljon käytännönläheistä hermostofaktaa mm. monilta fysioterapeuteilta sekä urheilupuolen valmennusguruilta, ja kävipä eräs psykiatrikin luennoimassa koulutuspäivillämme. Ja kuulin myös hauskaa knoppitietoa, kuten:
Montako mitalia 2024 Olympialaisista sai toiminnallisen neurotieteen Senso-tiimin valmentamat huippu-urheilijat? (ja miten myös mm. koulut, sote tai yritykset hyötyisivät tästä kaikesta?)
Senso-tiimin valmentamat huippurheilijat saivat 18 olympiamitalia! (=eri lajeista, mukana myös mm. jalkapallo, eli käytännössä mitalien yhteismäärä oli paljon suurempi)
Huippu-urheiluun on monissa Keski-Euroopan maissa satsattu paljon ja siksi Suomen Senso-valmennuksiin on kantautunut uusinta hermostotietoa pitkälti urheilun kautta. Mutta toiminnallisen neurotieteen hyödyllisiä oivalluksia tarvitaan paljon myös kouluissa, sotessa ja yrityksissä jo ihan kansantaloudellisistakin syistä. (ja tietysti inhimillisistä syistä)
Minkälaisiin huippusuorituksiin voisimmekaan yltää myös työelämässä, kun oikeasti useammat suomalaisetkin yritys- ja HR-johtajat ymmärtäisivät omaa ja tiimiläistensä hermostoa?
Entä mitä tapahtuisikaan koulujen PISA-tuloksille?
Ja paljonkohan sote-hyvinvointia tai KELA-lääkekorvausten säästöjä voisimme saada ihan luonnollisesti ilman kitukuureja, kun tukisimme psykofyysisen kehomielen hyvinvointia toiminnallisen neurotieteen arkisiakin oivalluksia edes osittain hyödyntäen ja mm. Käypä hoito-suosituksia päivitettäisiin uusimman hermostotietouden tasalle?
Miksi tarvitsemme useamman näkökulman ihmisen ymmärtämiseen?
Yksikään psykologinen, fysiologinen, hermostollinen tms. profilointityökalu ei yksin kerro koko totuutta ihmisestä. Ei tietenkään. Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja siksi paraskaan kuva ei ole tarpeeksi moniulotteinen syy-seuraussuhteineen. Siksi kannattaa tarkastella yksilöllistä ihmistäkin useammasta näkökulmasta, jotka jokainen täydentää toisiaan optimaalisesti.
Toiminnallisen neurotieteen Senso-profiili yhdistää mainiolla tavalla kehomielen kytkennät ja onkin mielenkiintoista, miten paljon siitä on jo havaittu yhtäläisyyksiä mm. kansainvälisen persoonallisuusprofiiliklassikon Myers-Briggsin MBTI-kartoitukseen. MBTI:n luullaan olevan vain 16 tyypin kokoelma, vaikka tosiasiassa MBTI II-raportit visualisoivat yksilölliset eroavaisuudet tarkasti skaalalla – aivan kuten WorkPlace Big Fivessakin, osittain eri mittareilla toki.
Kuitenkin MBTIssä, kuten työelämään räätälöidyssä Big Five-profilointiin perustuvassa WorkPlace Big Five-kartoituksessakin, persoonallisuusprofiili rakentuu henkilön omalle itsearvioinnille. Vaikka profilointeja tehtäessä valmennettavaa asiakasta ohjeistetaankin vastaamaan mahdollisimman yleisellä tasolla, ei henkilö tietenkään pysty olla 100% vapaana kontekstista eli elämänkokemuksistaan.
Jos henkilö on ollut esim. samankaltaisessa työssä tai jopa samassa työpaikassa vaikkapa 10 vuotta, hänen on menestyäkseen (tai edes selviytyäkseen) tietysti pakkokin justeerata omaa luontaisinta toimintaansa toivotunlaiseksi riittävässä määrin. Ja koska tilastojen mukaan varsinkin nykyään työelämässä koetaan paljon stressiä asemasta ja työroolista riippumatta, niin tällöin parhaimpaankin tilastoalgoritmiin perustuva profiili sisältää aina myös henkilön stressikäyttäytymisen em. opitun vahvuuskäyttäytymisen lisäksi.
Tarkinkaan tilastodata, joka perustuu menneisyyteen, ei ole välttämättä se toimivin metodi paremman tulevaisuuden rakentamiseen, vai mitä?
Kun organisaatiota halutaan oikeasti johtaa parempaa kohti kunkin työntekijän yksilöllisten vahvuuksien pohjalta ja karusti sanottuna saada heistä siis ”kaikki paras irti” optimaalisesti eikä vanhakantaisesti piiskuroimalla (kuten em. Olympialaisissa), on ensin kunnolla ymmärrettävä, miten yksilöllinen hermosto toimii. Ja siihen Senso-hermostoprofilointi antaa vastauksen.
MBTI- ja WorkPlace Big 5-profiilit voivat antaa osittain eri tuloksia yksilön elämäntilanteiden muuttuessa, vaikka niiden toistettavuus, validiteetti ja reliabiliteetti, ovat molemmilla hyvät. Ne siis mittaavat sitä mihin ne on luotu ja niiden tulokset yhden yksilön kohdalla ovat toistettavissa. Mutta eivät vauvasta vaariin, kaikissa elämäntilanteissa.
MBTI- tai Big 5-profiilin osittainen muuttuminen ei tarkoita, että aiemmat profiilit olisivat olleet vääriä. Nehän perustuivat henkilön itsearvioon. Eikä tuloksen muuttuminen tarkoita sitäkään, että henkilö ei aiemmin olisi jotenkin tuntenut itseään kunnolla. Toki sekin on mahdollista ja siksi puoliso on ainakin yksi hyvä peili. 😉
Ihmisen kuuluukin justeerata toimintaansa (=itsearviointiaan), kun ympäristö muuttuu, eikös vaan? Se on tilannekohtaista älykkyyttä, mikä edellyttää resilienssiä.
Jos henkilö ei muuta toimintaansa tilanne-, konteksti- tai ryhmäkohtaisesti ja ehkäpä pysyy vieläpä samassa työpaikassa ja -tiimissäkin, niin on todennäköisempää, että silloin profiloinnista saa saman tuloksen kuin aiemminkin.
Mutta elämän luonteeseen kuuluu muutos ja kehitys, ainakin parhaimmillaan. Ja varsinkin jos on työelämässään tyytymätön tai ei saa johdettua tiimiläisiään heidän parhaimpaansa ilman itkua ja hammasten kiristystä, niin silloin lienee tarve suuremmalle ymmärrykselle ja muutokselle?
Senso-hermostoprofilointi on toistettavissa, vaikka työpaikka vaihtuisi tai olipa henkilö stressaavassa työputkessa tai pitkällä rentouttavalla lomalla.
Kehomielen hermosto paljastaa luontaiset taipumukset sekä niiden vastavoimat eli ns. suoritus- tai stressikäyttäytymisen tilanteesta riippumatta.
Senso-profiili paljastuu ympäristön hetkellisistä tilanteista ja ihmisen taustasta riippumatta. Se kertoo henkilön luontaiset vahvuudet ilman kontekstia, joten mm. työpaikan vaihtuessa ja henkilön alkaessa toimia eri tavalla uudessa ympäristössään Senso-profiili ei kuitenkaan muutu.
Tämän vuoksi valmennettavalle yksilölle onkin hyödyllistä ensin tehdä konteksti-sidonnaisemmat itsearvioinnit (mm. MBTI tai WorkPlace Big Five) ja sitten vertaamme niiden tuloksia kehon hermostotesteillä saatuun Senso-persoonallisuusprofiiliin. Usein Senso-testit ovat yllätyksellisiä ja siksi todella hauskoja, vaikka ovatkin samalla superhyödyllisiä niin työ- kuin yksityiselämässä. 🙂
Jokainen Senso-, MBTI- tai WorkPlace Big 5-profiili mittaroi eri asioita ja siksi em. itsearviointiraporteista on hyötyä mm. kontekstisidonnaisen opitun käyttäytymisen ja hermostollista psykofyysistä stressiä aiheuttavien tilanteiden tunnistamiseen.
Ja kun ymmärrys näistä lisääntyy, on huomattavasti helpompaa alkaa ohjaamaan itseään työelämässä luontaisilla vahvuuksilla ja myös tunnistamaan kehitystarpeensa, jotka kumpuavat synnynnäisen hermoston ”varjopuolelta”.
Varjo ei ole pahasta, vaan erittäin tärkeä apuväline, jota tulee osata hyödyntää, sillä emmehän kukaan elä arkeamme vain synnynnäisillä mukavuusalueilla.
Toisaalta itseään ei ole järkeä rasittaa jatkuvasti vain synnynnäisillä epämukavuusalueillaan, vaikka jokainen ihminen oppii niilläkin toimimaan (edes jotenkuten) – mutta hermostorasituksen kustannuksella.
Esimerkiksi vaikka WorkPlace Big Five mittaroi henkilön käyttäytymistapoja ja vertailee niitä tarkasti valittuun ”normi”-ryhmään, tämäkään itsearviointimetodi ei tietenkään voi tunnistaa, missä määrin henkilön toistuvakaan käyttäytyminen on autenttisesti luontaista vahvuutta (synnynnäinen hermostollinen taipumus) tai tietoisesti harjoiteltu menestysresepti, ja missä määrin hermostollista reaktiivisuutta tai vaikkapa ylikuormituksesta johtuvaa toimintaa.
Kun lisäksi hetkellinen ylikuormitus ei aja yksilöä vielä samankaltaiseen toimintaan kuin pitkittynyt stressi tai mm. burnout ja boreout, niin pelkästä itsearvioinnista tai edes kollegojen 360-arvioinneista ei voi luoda kokonaiskuvaa yksilön vahvuuksista eri konteksteissa.
Varsinkin kun vaikkapa keski-ikäinen yksilö huomaa olevansa tylsistynyt eli hermostollisesti ”sammuksissa” tai vähintäänkin alavireessä siinä duunissaan, jossa hän on menestynyt hienosti esim. 20 vuotta, niin on todella olennaista, että hän tietäisi, minkäkaltaiset työtehtävät tai työviikon rakenne olisi hänelle psykofyysisen hermoston eli synnynnäisten taipumusten näkökulmasta todennäköisesti suotuisin. Tokihan hän siltikin voi jatkaa vanhassa ammatissaan, mutta sitten hän saisi myös oivalluksia itsensäjohtamiseen niin, että hän löytäisi kipinän työhönsä uudelleen.
Meidän jokaisen hermosto syttyy eri tavoin, ja jos työpäiväänsä puurtaa ns. suoritushermostolla eikä vapaalla hermostolla, niin ei ole ihme, jos viimeistään viidenkympin korvilla on myös fyysisiä ”selittämättömiä” kremppoja.
Niissä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Pikemminkin olisi outoa, jos keho ei alkaisi oirehtimaan mm. jumeina, kipuina ja sairauksina, kun emme toimi synnynnäisen vapaan hermostomme mukaisesti ainakin pääosin vaan hukkaamme (hermostollista) energiaamme taistellen ”tuulimyllyjä vastaan” jopa läpi koko elämämme.
Jos arki ei rullaa ja elämä ei maistu, sille on aina hyvä syynsä. Olipa se kuinka epämieluinen syy tahansa tai olipa ongelman edellyttämä ratkaisu miten kipeä.
Jossain kohdassa elämää yleensä meillä kaikilla tulee vastaan hetki, jolloin meidän on nöyrryttävä edes kehomme kohdalla ja alettava tunnustelemaan rehellisemmin, että minkälainen arki olisi juuri minulle itselleni antoisampaa niin, että esim. stressi, hartiajumit tai univaikeudet eivät jatkuvasti vaivaisi.
Ja hyväksyä sekin, että on parempi vaihtaa työpaikkaa, ammattia tai mm. elämänkumppania kuin ajaa stressimoodissa hautaan asti.
Hermoston kautta keho ja mieli ovat 100% synkronissa tälläkin sadasosasekunnilla.
Tämän ovat oivaltaneet ainakin ne 18 olympiamitalistia, joista alussa kerroin.
Miten paljon inhimillistä ja jopa taloudellista hyvää siitä voisikaan lopulta seurata, kun suomalaisiakin yksilöitä, kouluja, sote-ratkaisuja ja yrityksiä alettaisiin johtaa yksilöllisemmän hermostoymmärryksen avulla emmekä taistelisi niitä tuulimyllyjä vastaan vanhakantaisten normien vuoksi?
Osaisimmeko luoda menestysreseptimme uudelleen ensin pienessä mittakaavassa omassa elämässämme ja hiljalleen ympärillemme jopa koko kansantalouden mittakaavassa?
Miten monimuotoista hyvinvointia voisimmekaan luoda ymmärtämällä itseämme ja toisiamme eli psykofyysistä hermostoa paremmin?
Hermostoymmärrys auttaa mm. muiden ihmisten johtamiseen, kun pomot eivät enää yrittäisi ajaa käärmettä pyssyyn turhanpäiten ja sitten ihmettele, miksi tiimiläiset eivät vaan ”tajua” tai ovat muuten vaan hankalia eli erilaisia 😉
Ja kouluissa ymmärrettäisiin, miksi mm. valinnaisten aineiden lisääminen ja monenlaiset tasoryhmät ovat tarpeen, tai miksi välitunneilla on niin tärkeää liikkua mahdollisimman monipuolisesti eikä someskrollata sitä kännykkää tai muuten sotkea hermostoaan.
Entä paljonko sote-budjettia tarvittaisiin enää tulevaisuudessa, jos emme rikkoisi psykofyysistä kehomieltämme hermostolle haitallisilla elintavoillamme?
On hölmöläisen hommaa tuhlata rahaa ensin terveytemme tuhoamiseen ja sitten sen paikkailemiseen laastari-tekohengityksen kaltaisilla keinoilla.
Meille ihmisille on lahjoitettu terveenä pysymisen kompassi jo synnyinlahjana, mutta uppiniskaisina emme suostu seuraamaan kehomielen hermostollista navigaattoriamme ennen kuin tuhoisan toimintamme haittavaikutukset iskevät tarpeeksi kovia kapuloita rattaisiin.
Muutosten tekeminen on joskus ärsyttävän hidasta, mutta aina kannattaa harjoitella ottaa edes pieni askel kerrallaan parempaa kohti.
Erilaiset Senso-, MBTI- ja WorkPlace Big Five-kartoitukset oivalluttavat lempeästi myös vahvuusalueistasi, joiden varaan eteneminen epämukavuusalueillekin kannattaa rakentaa. Näin toivomasi työ- tai yksityiselämän muutosmatka taittuu määrätietoisesti juuri sinulle sopivassa tahdissa levollisemmin mielin.
Kun haluat oivaltaa itsestäsi, tiimiläisistäsi tai vaikkapa puolisostasi uutta, varaa tapaaminen tai ota yhteyttä yksilö- tai tiimivalmennuksen tai vaikkapa tyky-työhyvinvointipäivän webinaarin tai muun esityksen tiimoilta.
