Hypnoterapia ja NLP-valmennus

Mitä NLP on? (Ja mitä Neuro-Linguistic Programming ei ole)

Laita hyvä kiertoon!

Mistä oikein on kyse, kun on kyse NLP:stä? Entä mitä NLP ei ole? Tässä artikkelissa kerron sinulle omia kokemuksiani ja näkemyksiäni siitä, mitä NLP on. 

Paljastan sinulle myös omia NLP-ennakkoluulojani ja kerron, mitkä sinun ennakkokäsityksesi mahdollisesti pitävätkin paikkansa! 🙂

HUOM! Muistathan, että tämä artikkeli on vain yhden NLP Trainer -valmentajan syväanalyysi eikä virallista totuutta omista kukaan. Me kaikki luomme NLP:n parhaita menetelmiä itse, kunhan vain sallimme itsemme tutkia ja kokeilla mielikuvituksemme ulottuvuuksissa.

Olennaista onkin SALLIMINEN. Sekin on NLP:n ytimessä.

NLP:n kuvaileminen ilman kokeilua on melkein mission impossible.

Minulta on kysytty monen monta kertaa kattavaa (ja silti yksinkertaista!) selitystä NLP:n olemuksesta. Oikeastihan tuo on mission impossible, vaikka aina silloin tällöin erehdynkin yrittämään!

Välillä aina vannon itselleni, että en enää lähde riipimään NLP:ä yrittämällä selittää eli typistää sitä enää kenellekään, mutta sitten kuitenkin välillä otan vastaan haasteen.

Tänäänkin 🙂

Ihan ensinnäkin haluan sanoa, että kun on kyse NLP:stä, niin ihan kaikki mieleen tuleva on OK ja siten kaikkien NLP:ä tuntevien käsitykset NLP:stä ovat ihan samalla tavalla OK. Ei ole oikeita vastauksia eikä tyhmiä kysymyksiä.

Tämä minun kuvaukseni ei ole sen oikeampi kuin sinunkaan, kun tutustut ja kokeilet mitä kaikkea mielesi voikaan tehdä. Onkin mielenkiintoista, miten monimuotoisesti NLP-harjoituksiakin voi katsoa, kuulostella ja tunnustella omassa itsessään, oman mielensä kosmoksessa.

Onnekseni olen saanut bongailla monien ihmisten käsityksiä siitä, mitä NLP heidän mielestään on. Myös heidän, joilla ei ole siitä lainkaan konkreettista kokemusta. Ihmisyyteen kuuluu aivan luonnollisesti vahva tarve selittää ympäristöä parhaan kykymme mukaan eli myös silloin, kun emme ole kokeneet tuota jotain, jota pyrimme kuitenkin selittämään. Jotta uusi ja tuntematon ei vaan pääsisi meitä yllättämään, siihen on hyvä varautua ennakkokäsityksillä, eikö…? 🙂

Tässä artikkelissa ”ammun alas” muutamia omasta mielestäni harhaanjohtavia NLP-ennakkoluuloja. Samalla toivottavasti luon uusia, neutraalimpia tai turvallisempia ennakkokäsityksiä, joiden myötä ehkäpä sinunkin kanssa vielä treffaamme kunnon NLP-tutkielmassa (metaforisesti puhuen)!

Tämän artikkelin luettuasi laita minulle viestiä ja kerro, miten tulkitsit kertomani omalla kartallasi! Avoin kommenttisi auttaa minua hahmottamaan NLP:ä jälleen kerran uudesta tulokulmasta ja kenties jonain päivänä osaan kirjoittaa koko maailmaa rakkaudella syleilevän vastauksen siitä, mistä ihmeessä tässä NLP:ssä onkaan oikein kysymys!

Jep, mission impossible 🙂 Mutta aloitetaan siitä huolimatta!

NLP = Neuro-Linguistic Programming - suomeksi Neuro-lingvistinen 'ohjelmointi'

Heti ensialkuun tärkeänä tarkennuksena:

Tässä yhteydessä NLP tarkoittaa Neuro-Lingvististä ohjelmointia eli Neuro-Linguistic Programming eikä IT-maailmasta tuttua Natural Language Processingia. Vaikka suoraan sanottuna en kyllä yhtään ihmettelisi, josko tuon IT-NLP:nkin kehittäjät olisivat opiskelleet neuro-lingvististä ohjelmointia ennen luovimpia IT-ratkaisujaan 🙂

Mistä sanoista kirjainyhdistelmä NLP tulee?

NLP-lyhenne muodostuu:

  • Neuro tulee sanasta ’neuroni’ eli aivosolu, joka prosessoi mm. aistien keräämää dataa ja siirtää sitä synapsien välityksellä seuraaviin aivosoluihin. Neuronien väliset synapsit syntyvät ja vahvistuvat kokemustemme mukaan (ja karsiutuvat kokemusten puuttuessa!), joten vanhoista tavoista poisoppiminen ja uusien hyvien tapojen omaksuminen edellyttää ihan konkreettista aivojumppaa. Aivot ohjaavat kehomme ja elintoimintojemme lisäksi valintojamme, tunteitamme ja ajatusmaailmaamme, jotka luovat meille hyvien tai huonojen kokemusten muodostaman elämän. Aina kannattaa ajatella miten ajatella!
  • Linguistic eli lingvistinen eli kieleen pohjautuva. Juuri tälläkin hetkellä sanoitat havaintojasi, aistimuksiasi, ajatuksiasi tai tunteitasi sanoina – jos vain satut pysähtymään itsesi äärelle tarkkailemaan omaa sisäistä kieltäsi! Puhutun kielen tarkoituksenmukaisten tai tahattomien suggestioiden lisäksi omien ajatusten voima on vahva, joten NLP:ssä kielimallit ovat tärkeässä roolissa. Miten sinä puhut itsellesi? Millaista yhteyttä luot tai rikot sanoillasi muihin ihmisiin?
  • Programming eli ohjelmointi laajasti käsitettynä. Ulkoisen ympäristön ja oman sisäisen maailmamme skannauksen ruokkimat kokemuksemme voivat muuttua ja NLP tarjoaa monia hyviä menetelmiä ajatus- ja tunnemaailmamme editointiin paremman toiminnan ja siten antoisampien kokemusten synnyttämiseksi. Mitä kohti sinä haluat suunnata seuraavaksi? Miten varmistat tavoitteesi saavuttamisen aivojesi tekemien parempien valintojen myötä?

Koska aivojen prosessoimat aistimukset, tunteet ja ajatukset ohjaavat koko kehoamme ja toimintaamme, samoin NLP:ssä tilanteita ja ihmisyyttä tutkitaan ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”-lähestymistavasta käsin. Ihminen on kokonaisuus ja enemmän kuin osiensa summa.

Lähestymistapoja NLP:een on yhtä monta kuin on meitä NLP:n harjoittajiakin. Aloitetaan siis tämä minun analyysini siitä, mitä NLP kenties voisi olla tai mitä se ei ole minun vuosien mittaisen NLP-kokemukseni mukaan.

Mitä NLP ei ole?

On jotenkin helpompaa aloittaa siitä, mitä NLP ei ole. Siitäkin huolimatta, että tuota EI-sanaahan ei käytännössä edes ole päässämme 🙂

NLP:n yksioikoisen pitchaamisen sijaan on helpompaa vastata kieltävästi joidenkin kyselijöiden villeimpiin ehdotuksiin siitä mitä NLP olisi – vaan ei kuitenkaan ole.

Ensinnäkin sanoisin, että NLP:ssä ei ole kyse kikkakokoelmasta eikä taikatempuista.

Ei, vaikka itsekin puhun mm. ”työkalupakista”, ”tekniikoista” ja ”menetelmistä” tässäkin artikkelissa. Yksinkertaistuksen vuoksi.

Ei, vaikka minustakin olisi suorastaan aivan mielettömän (!) hauskaa olla joku ihmetemppuja tekevä taikuri! NLP:ssä on kyse yksittäisten kikkojen harjoittelua suuremmasta lähestymistavasta. Ja pikatemppujen sijaan toisinaan pitkäaikaistakin harjoittelua edellyttävistä mielenhallinta- ja editointimenetelmistä.

Sanoisin ehkä mieluummin, että NLP on kytköskenttä eri ”keinojen” välisessä maastossa.

Mutta tämä lienee jo niin ärsyttävän epämääräinen kuvaus, että tyydyn edelleen käyttämään sitä maallisempaa ja konkreettisempaa ”työkalupakkia”, kunnes ehkäpä sinä jonain päivänä voit keksiä uuden paremman termin minunkin käytettäväksi! 🙂

Onko NLP uskonto, ideologia tai 'New Age'-hömpötystä?

NLP ei ole myöskään mikään uskonto tai ideologia. ’New age’-termikin on mielestäni aivan hassusti joidenkin ihmisten mielissä liitetty NLP:een, vaikka sinänsä olisinkin erittäin mielelläni jonkin ”uuden ajan” airut! Ja kieltämättä ainakin itse olen avoin monelle uudelle eli tulevalle, ja tietoisesti valitsen pitää mieleni nuorena, joten ’New Age’ kuulostaa tavallaan oikein hyvältä – mutta NLP:ä se ei kuitenkaan ole.

Joten oikeasti – kun tässä nyt avoimin mielin NLP:ä auki perataan – niin NLP on yhtä vanha kuin me ihmisetkin. NLP:ssä on vaan systemaattisesti ryhdytty mallittamaan parhaita ihmisyyden metataitoja ja opettamaan niitä tavoitehakuisesti kaikille kiinnostuneille.

Tämä aktiivinen ihmisyyden mallitustyö alkoi 1970-luvulla samoihin aikoihin, kun psykologia tieteenä alkoi vahvistua ja monia psykologian ”haaroja” alkoi muodostua kunkin tutkijan kiinnostuessa tutkimaan ihmisyyttä eri tulokulmista käsin.

Tällöin 1970-luvullahan myös ’new age’ oli hottia. Tavallaan on siis oikeastaan ihan ymmärrettävää, että jotkut vielä näin 2020-luvullakin kategorisoivat NLP:n ’new age’-luokkaan ja sitä kautta joihinkin uskonnollisiin lahkoihin ja sitä myöten uskontoihin.

Se on oikeastaan liiankin yksioikoinen ennakkoluulo NLP:stä...

Omista keskustelukumppaneistani voin todeta, että tätä ”NLP on New age-uskontohömpötystä”-uskomusta ovat tuoneet esille lähinnä henkilöt, jotka eivät tunne NLP:ä lainkaan ja joiden mielissä kaikki ’new age’ on kaikkinensa hyvin arveluttavaa puuhastelua. Siksi he ovat ymmärrettävästi varpaillaan, jos jokin edes haiskahtaa sellaiselta 🙂

Valitettavasti olen joutunut tuottamaan heille pettymyksen tällä ”NLP ei ole uskonto eikä new age -hömppää”-näkemykselläni perusteluineen. Vahvasti omassa kannassaan seisovia en kuitenkaan ihan aina jaksa vakuuttaa viimeiseen asti (vaikka sinnikäs väittelijä yleensä olenkin!), koska valitsen myös pysyä etäämpänä energiasyöpöistä.

Toisinaan ihan vaan mieluummin kuuntelen (ja mallitan!) joidenkin hauskankuuloisia new age-perusteluja, ja sitä kautta sivistän itseäni siitä, miten monin tavoin ihmiset tosiaan saattavat nähdä NLP:n varsinkin, jos he eivät sitä ole koskaan itse kokeilleet, koska eivät ”usko” NLP:een 🙂 Tavallaan niin mainiota ihmisyyttä, eikö?

Itseasiassa minusta itsestäni on ajoittain oikein viihdyttävää kuulla kenen tahansa ennakkoluuloista mitä tahansa tuntematonta kohtaan – olipa se sitten tämä NLP joidenkin kohdalla. Luokittelun tarve on mielestäni mielenkiintoinen ilmiö ja varsinkin, jos luokitteluun otetaan mukaan jonkinlaiset uskonnolliset elementit.

Minusta olisi itseasiassa erittäin jännää kuulla, että miksi jotkut NLP:ä tuntemattomat yksilöt heittävät ilmoille juuri uskonnot tai ideologiat ja tuon new agen parhaana veikkauksenaan siitä, mitä NLP on? Olisi ihanaa kuulla sellainen vedenpitävä selitys ilman yliyleistyksiä ja poistoja, joten jos haluat haastaa minun ajatteluani NLP:n olemuksesta, niin kiitos, mieluusti otan haasteen vastaan! Se olisi kivaa ajanvietettä aivoilleni 🙂

Miksi jotkut NLP:ä tuntemattomat ihmiset niin vahvasti uskovat tietävänsä, mitä NLP on?

Toisinaan on hauskaa pohtia, mitä yhtäläisyyksiä näissä voisi olla ihmisten mielissä, kun yhtäläisyysviivoja vedetään välillä niin jännästi. (Harvoin kyllä enää nykypäivänä, kun yhä useampi on jo ymmärtänyt, että NLP on melkoisen kaukana uskonnoista tai uskonnollisista lahkoista).

Mahdollisesti näitä mustavalkoisia ideologia/uskonto/new age-kategorisointeja käyttävät puheessaan henkilöt, jotka eivät vielä ole päässeet kokeilemaan NLP:ä itse vaan ehkä tuntevat jonkun NLP:stä innostuneen kaverin, jonka hän luuli hurahtaneen ”uskoon” tai muuttuneen jotenkin ”liian avoimeksi” mieleltään NLP-harrastuksensa myötä.

Tai he ovat ehkä kuulleet tai lukeneet tämänkaltaisesta artikkelista, mitä NLP on ja sen pohjalta antavat analyysinsä.

Tai ehkäpä he ovat tunteneet jonkun ihmisen, joka NLP:n opiskelun jälkeen alkoi tutkailla omaa elämäänsä ja arvojaan tarkemmin, ja sitten liittyikin johonkin uskontokuntaan.

Kaikkihan on mahdollista!

Ympäristön mallitus auttaa meitä - kunhan mallitamme hyvää tekevien emmekä itseämme rajoittavien linssien läpi

Tämä on tietysti täysin luonnollista ja normaalia, sillä näinhän me kaikki toimimme elämässämme ihan jokaikinen arkipäivä. Määrittelyt auttavat meitä jäsentämään maailmaa ja mitä tarkemmin osaamme kuvata ympäristöämme, sitä turvallisemmaksi tunnemme olomme. Ja ensisijaisestihan me ihmiset haluamme pysyä turvassa, säilyä hengissä.

Maailmankuvamme muodostuu yksittäisten sattumusten summana, minkä pohjalta luomme jälleen uudet näkökulmamme itsellemme tuntemattomiin asioihin (esimerkiksi tähän kysymykseen ”mitä NLP on”).

Kategorisoinneille on vahva tilaus meidän kaikkien sisällä, kunnes voimme päästää niistä irti. Turvallisuudesta käsin, levollisemmin mielin.

Esimerkiksi tätä tematiikkaa (maailmankuva, arvot, näkö- ja tulokulmat, ennakkokäsitykset ja -luulot, mielenvoima ja -rauha) pyöritellään NLP:ssä paljonkin, mutta nämäkin ovat vain yksittäisiä ”työkalupakin” perustuksia.

Jos siis pitää luetella asioita, joita NLP ei ole, niin sanoisin, että NLP ei ole ainakaan taikatemppuvalikoima, uskonto, ideologia eikä myöskään mikään yksittäinen psykologian koulukunta, suuntaus tai tietty ajatustapa.

Mihin NLP pohjautuu?

Monet psykologit, psykoterapeutit ja hypnoterapeutit ovat opiskelleet NLP-menetelmiä. Useat valmentajat ja terapeutit hyödyntävät NLP:ä sekä ammatissaan että omassa arkielämässään. NLP:n harjoittajia on runsaasti eri maissa, kulttuureissa ja uskontokuntien edustajissa.

Useat NLP-menetelmät ovat hyvinkin yhteneväisiä psykologian eri ”koulukuntien” terapia- ja valmennustekniikoiden kanssa.

NLP:ä eivät kuitenkaan käytä pelkästään psykologit ja terapeutit, koska eihän ihmisyyskään ja elämänkokemukset ole vain heidän yksinoikeuttaan. Me kaikki ansaitsemme voida hyvin omassa elämässämme emmekä me tarvitse vierellemme sparraajaa 24/7, jos itsekin opettelemme itseämme kannustavat menetelmät – kuten NLP:ä 🙂

NLP-harjoittajia on siis kaikissa ammattikunnissa – kuitenkin ehkäpä tavanomaista enemmän juuri ihmisyyden metataidoista kiinnostuneiden ja niitä tarvitsevien ihmisten joukossa (eli myös johtajat, neuvottelijat, myyjät, asiakaspalvelijat, viestintäalan ammattilaiset… you name it!).

Toisinaan samasta NLP-”tekniikasta” saatetaan puhua esimerkiksi psykologian kognitiivista lähestymistapaa edustavana menetelmänä, tai kognitiivisen käyttäytymisterapian keinona. Ratkaisukeskeiset terapeutit käyttävät NLP-menetelmiä, joissa on myös positiivisen psykologian perustaa. Nämä yhtäläisyydet johtunevat siitä, että NLP:ssä tutkitaan ajatusten, tunteiden ja toiminnan välisiä yhtäläisyyksiä sekä esimerkiksi sitä, miten sanoitamme niitä.

NLP:n kielimallit ja muut menetelmät ovat laajassa käytössä koko yhteiskunnassa

Sananmukaisesti (Neuro-lingvistinen ohjelmointi; Neuro-Linguistic Programming) tarkasteltuna on myös ymmärrettävää, että NLP-kielimalleissa ja esimerkiksi hypnoottisten suggestioiden kielellisessä rakentamisessa on yhtäläisyyksiä.

Parhaimmat myyjät ja monet vaikuttavat puhujat (poliitikot, papit, toimitusjohtajat…) käyttävät samoihin psykologian perusteisiin pohjautuvia kielellisiä vaikutuskeinoja. ”Hypnoottinen puhuja” tai ”yleisönsä ottava esiintyjä” ovat siis hyvinkin saattaneet opiskella NLP:ä tai he ovat omaksuneet noissa rooleissaan tarvitsemiaan metataitoja ehkäpä jo lapsuudestaan asti. NLP:n avulla kuitenkin kenestä tahansa voi tulla taitava neuvottelija tai esiintyjä – tai mitä vaan haluaa. Käytännön harjoittelun avulla!

NLP:ä ei siis voi laittaa yhteenkään luokkaan, koulukuntaan tai kategoriaan – kuten ei meitä yksilöllisiä ihmisiäkään. NLP pohjautuu moniin psykologian tutkimuksiin yhdistellen uusimpiakin oivalluksia käytännönläheisesti. Kokeilu ja käytännön harjoittelu ovatkin olennainen osa NLP:ä. Jokainen yksilö sitten soveltaa oppimiaan taitoja omalla tavallaan.

Edellä kerrotun valossa on ilmiselvää, että NLP muovautuu jatkuvasti sen käyttäjien keskuudessa.

NLP elää ja muuntautuu jatkuvasti kaikkien NLP-harjoittajien keskuudessa.

Ihmisyyden metataidot eivät ole staattinen, muuttumaton elementti kuten ei meidän elämämmekään.

Koska NLP:ä käyttävät niin monenlaiset ihmiset niin monenlaisiin tarkoituksiin ja eri tavoin sovellettuna, on ymmärrettävää, että kokemuksia NLP:stä on myös ihan joka lähtöön. Kaikilla NLP-valmentajilla on omat tapansa kouluttaa NLP:ä, joten yhtäsuuruusviivoja ei voi vetää eri kouluttajienkaan kesken.

Ei edes täällä meidän pienessä Suomen maassa 🙂

Aivan kuten monissa hyvissä ravintoloissa on ammattitaitoisia kokkeja, heillä jokaisella on silti omanlaisensa menu ja tarjoilijoilla tapansa kohdata sinut. Ja toisaalta sinä saatat pitää enemmän jostain fuusioravintolasta, vaikka se ei olisikaan muiden ykkösvalinta juuri tässä ajanhetkessä.

Mitä NLP on käytännössä?

NLP ei siis tunnusta mitään yksittäistä psykologian koulukuntaa omakseen, vaan NLP on monien käytännössä hyödyllisiksi todettujen menetelmien työkalupakki.

Jos seuraat kymmenen NLP:ä käyttävän henkilön puhetta, toimintaa tai olemisen tapaa, huomaat NLP:n olevan yhtä moninaista kuin nuo kymmenen NLP-harjoittajaa ovat yksilöinä.

Todennäköisesti kuitenkin hahmotat myös joitain yhteneväisiä tapoja. Esimerkiksi siinä, miten he ainakin pyrkivät kohtaamaan sinut yhteisessä maastossa, vaikka teillä molemmilla onkin omanlaiset karttanne ja näkökulmanne.

NLP-opiskelijat etenevät NLP-”tekniikoissa” asteittain eri aihealueilla. NLP:n laaja-alaiset käyttötarkoitukset ja -tyylit monipuolistuvat sitä enemmän mitä pidemmälle henkilö on opiskellut NLP:ä ja ennen kaikkea harjoittanut sitä käytännössä omassa elämässään tai valmennus- ja terapiatyössään.

Itse olen NLP Trainer-koulutuspolun loppuun saakka kulkenut ja olen Suomen NLP-yhdistyksen jäsen. NLP-yhdistyksen vastaus NLP:n ydinolemusta skannaavaan kysymykseen oli esimerkiksi syyskuussa 2021 tällainen kiteytys:

”NLP on malli siitä miten aivomme toimivat: miten opimme, ajattelemme, kommunikoimme, teemme päätöksiä ja motivoidumme sekä miten saadaan aikaan haluttuja muutoksia.”
(Lähde: Suomen NLP-yhdistyksen nettisivut 9/2021)

Mihin NLP:ä voi käyttää? Mitä hyötyä NLP:stä on?

Sen lisäksi että moni kysyy minulta, että mitä NLP on, saan jatkuvasti vastata myös siihen, että mitä hyötyä NLP:stä oikein on? Jos opiskelee NLP:ä, niin mihin sitä sitten voi käyttää käytännössä arjessa?

Vai onko NLP jotain teoreettista höpinää, josta ei ole mitään konkreettista hyötyä?

Nooh, tehokkuusnäkökulmaan liittyen voit olla varma, että ainakaan minä itse en olisi opiskellut koko NLP-koulutuspolun läpi vuosien ajan, ellei jokaisesta koulutuspäivästä ja jokaikisestä harjoituksesta olisi ollut mielestäni hyötyä. 🙂

NLP on käytännössä käytännöllisiksi todettujen menetelmien työkalupakki, jossa harva jaksaa kantaa humpuukia mukanaan. Koska emme kuitenkaan jaksaisi opiskella ihan mitäänsanomattoman hyödyttömiä keinoja, niin eipä NLP-tekniikoiden kokoelmaankaan mahdu mitään ”toivotaan toivotaan”-kikkoja.

Tietysti jokaisen NLP-menetelmän tehokkuus käytännössä riippuu siitä, kuinka hyvin NLP-opiskelija on kunkin tekniikan sisäistänyt. Tämä taas edellyttää jatkuvaa käytännönharjoittelua omassa elämässä.

Arjessa valmennusasiakkaidensa ja oman itsensä äärellä.

Ja luonnollisesti tuon eriasteisen harjoittelun aihealueet ovat riippuvaisia jokaisen NLP-harjoittajan omasta motivaatiosta, kiinnostuksen kohteista ja elämäntilanteesta.

Tavallaan siis NLP on osaltaan myös ”elämäntapa”: tullakseen hyväksi NLP-tekniikoiden ”käyttäjäksi”, niitä on käytettävä eli harjoiteltava omassa elämässä ihan itse.

Korostan kuitenkin vielä kertaalleen ihan varmuuden vuoksi tässä kohdin: NLP ei ole elämänkatsomus eikä ideologia eikä uskonto, vaikka onkin tärkeä osa monen NLP:een syventyneen elämää 🙂

NLP-kokemukset ovat kokeilijansa näköisiä, kuuloisia ja tuntuisia...

”Mitä hyötyä NLP:stä on”-tyyppisiin kysymyksiin saan vastata jatkuvasti, mikä voi johtua ihan vaan siitäkin, että oma paraskin vastaukseni on näinkin polveileva! Ja koska tosiaan rakastan näitä teemoja syleileviä syväluotaavia keskusteluja 🙂

NLP:ssä kokemukset ovat kukin omanlaisensa, koska NLP:ssä emme varsinaisesti väkisin tee mitään tiettyä vaan tutkimme ja sitten vaan annamme tapahtua. Jokaisen oma mieli osaa löytää parhaat keinot aivan itse. Vain antautumalla tutkimaan ja kokeilemaan kukin meistä löytää itselle parhaat keinot. 

Antautuminen voikin olla se vaikein asia.

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mitä NLP on joillekin meistä, joissain elämäntilanteissa:

  • Joku saattaa olla opiskellut (ja nimenomaan harjoitellut!) lähinnä NLP-kielimalleja, jolloin hän voi olla erittäin taitava puhuja.
  • Toinen NLP-harjoittaja taas on treenannut NLP:ä parantaakseen läsnäolon taitoaan puhuakseen vähemmän ja kuunnellakseen läheisiään aktiivisemmin.
  • Kolmas NLP-tekniikoihin perehtynyt tykkää käyttää NLP-menetelmiä ennen kaikkea rajoittavien uskomusten purkuun ja itsensä voimaannuttamiseen vaikkapa kielimalleihin ja fiksusti rakennettuihin suggestioihin panostamalla.
  • Neljäs NLP:ä hyödyntävä voi nauttia NLP-mielikuvaharjoituksista ja esimerkiksi regressioista menneisyyden kokemuksiin.
  • Viides NLP-harjoittaja rakastaa mindfulness-tyyppistä NLP:ä sekä visuaalisten, auditiivisten ja kinesteettisten miellepiirteiden editointia.
  • Kuudes taas treenaa tavoitteen asetantaa ja käyttää NLP-mallitusmenetelmiä ihailemansa menestyjän toiminnan parhaiden puolien oivaltamiseen.
  • Seitsemäs hakee NLP-tekniikoita hyödyntäen uusia näkökulmia ymmärtääkseen paremmin puolisoaan tai esimiestään ja hahmottaakseen erilaiset ratkaisuvaihtoehdot käsillä olevaan ongelmaansa varmemmin.
  • Kahdeksas NLP-harjoittaja haluaa kenties poistaa omia ja asiakkaidensa fobioita tai huonoja tapoja, sekä tuoda niiden tilalle parempia rutiineja ja voimaa kulkea pelotta kohti arvojensa mukaisia unelmiaan!

Tätä listaa voisi jatkaa vaikka maailman tappiin saakka, joten lopetan tämän esimerkkilistaukseni tähän tältä erää 🙂

Kukin poimikoon siis tuosta listasta nyt sen oman parhaan mahdollisen ennakkokäsityksensä siitä, mitä NLP on tai ei ole hänelle.

Ja tuon poimintansa jälkeen palatkoon artikkelin alkuun pohtimaan mikä osa itsessä halusi löytää tuon tulokulman NLP:een. 🙂

Mihin suuntaan sinä toivot NLP:n auttavan sinua seuraavaksi?

Mitä NLP on sinulle?

Seuraamalla tätä katiniemi.com-blogiani ja ihmissuhteisiin syväsukeltavaa Rakkauden (r)evoluutio-blogiani hahmotat ainakin joiltain osin, mitä NLP kenties minulle on joissain sellaisissa hetkissä, kun puen sitä sanoiksi esimerkiksi blogipostauksissani.

Tässä läppärilläni tätä kuvaustani sinulle kirjoittaessani en kuitenkaan pysty tuomaan esille kaikkia niitä käytännön elämän tilanteita, joissa oikeasti hyödynnän treenaamiani NLP-juttuja ja joista sinä voisit saada hyötyä ja iloa elämääsi. Nämä bloginikin antavat sinulle siis vain rajallisen kuvan siitä mitä NLP on tai voi olla juuri sinulle.

Koska NLP on erittäin käytännönläheistä ja kokeilevaa (jokainen NLP-harjoituskertakin on uniikki!), ota minuun yhteyttä ja sovitaan tapaaminen, niin saat kokea NLP:ä itse!

Miksi on niin vaikeaa kuvailla tarkasti sitä kaikkea mitä NLP on?

Kiitos, kun maltoit lukea tämän kirjoitukseni sinulle. Parhaani mukaan yritin kuvailla sinulle NLP:ä, koska selvästi olet aiheesta kiinnostunut. Ja se on hienoa!

Ymmärrän, jos tämäkin NLP-kuvaus voi kuulostaa sinusta edelleen liian epämääräiseltä, jotta itse alkaisit opiskella NLP:ä pidemmän kaavan kautta. Onneksi NLP:ä voi kuitenkin harjoitella ihan vaan keino kerrallaan eikä sinun ole pakko ilmoittautua heti ensialkuun pitkälle puolivuotiselle NLP-peruskurssille (NLP Practitioner). Minä opetan yksityisasiakkailleni NLP:ä juuri siinä aiheessa, jota he haluavat käsitellä, ja jätän muut NLP-aihealueet avaamatta siinä hetkessä.

Asiakkaanani saat minulta suoraan sinun omaan tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivat erilaiset NLP-tekniikat harjoiteltavaksesi. Ja jotta harjoittelu on tavallistakin helpompaa, hyödynnän toisinaan rentoa hypnoositilaa NLP-menetelmiin yhdistettynä.

Mitä itse aikoinaan ajattelin NLP:n olevan?

Aikoinaan itse ajattelin NLP:n olevan jotain ihmeellisen epämääräistä ja loin päässäni NLP:n päälle oudon salamyhkäisyyden verhon. Onneksi kuitenkin erään ihanan ystäväni kannustamana lähdin silti opiskelemaan NLP:ä tietämättä mitä se edes oikeastaan on!

Mitä syvemmin ja seikkaperäisemmin olen tutustunut NLP:een tässä vuosien aikana, sitä epämääräisemmäksi omakin selitykseni käy – niin hullua kuin se onkin! Oivallat itsekin tämän problematiikan todennäköisesti siinä vaiheessa, kun olet tullut tutustumaan kanssani erilaisiin NLP-menetelmiin tai ”tekniikoihin” ja huomaat, mihin kaikkeen NLP:stä onkaan.

Tulet huomaamaan, että NLP:ssä on monenlaisia keinoja ja tavallaan ”kaikki toimiva” on jo itsessään NLP:ä. NLP on se monipuolinen työkalupakki, josta poimia parhaita paloja aina kulloiseenkin tarpeeseen!

Mitä NLP on tieteellisesti määriteltynä?

Kaiken edellä kertomani pohjalta saatat jo oivaltaa, miksi NLP:n mittarointi akateemisin menetelmin ei ole todellakaan ihan helppoa. Sillä miten yksilöllisiä kokemuksia voi pilkkoa palasiksi ja punnita? Tai miten luoda NLP:n ja eri ilmiöiden välisistä korrelaatioista kausaliteetteja, kun ne lähtökohtaisestikaan eivät ole sama asia?

Ja vaikka hienoja teoriamalleja voikin luoda, niin eikö yksilöllinen uniikki kokemus väkisinkin latistu, jos joku tieteilijä siinä samalla yrittää päästä kokemukseesi sisälle, kun sinä haluaisit vain elää sen sisälläsi ilman häiriötekijöitä?

Ehkäpä osittain tämän vuoksi jotkut NLP:ä opiskelleet ja opettaneet harvoin vaivautuvat asettumaan akateemisten tutkimusten raameihin, vaan he mieluummin kehottavat kysyjää ihan vaan kokeilemaan itse. Hypoteesien ja niiden tieteellisen testaamisen sijaan elämää kannattaa elää parhaan kykynsä mukaan eikä ainakaan näitä elämän metataitoja opi kokeilematta. Mestariksi ei tulla harjoittelematta.

Vaikka kuinka herkeämättä tuijottaisimme samaa NLP-maastoa, katsomme sitä jälleen omilla kartoillamme omista tulokulmistamme käsin. Mikä siis minäkään olen kertomaan sinulle sitä mitä NLP on?

Minä en tiedä sinun puolestasi, ja silti mieluusti toki minäkin kuulisin sinun kokemuksistasi, jotta voisin itsekin taas oivaltaa uutta NLP:n monipuolisuudesta.

Mitä NLP on minulle?

Minä opin NLP:ä kanssakulkijoideni kanssa ja kautta, itseeni sukeltaen ja aina uutta oivaltaen.

Ainakin sitä NLP on minulle 🙂

Ja koska minä todella rakastan ikuista oppimista, rakastan myös niitä kaikkia ihania, rikkaita hetkiä valmennusasiakkaideni kanssa!

Siksi minä teen tätä työtäni NLP-valmentajana ja hypnoterapeuttina.

Jos nyt kuitenkin tämän artikkelini lopuksi pitchaan NLP:n parhaan kykyni mukaan, sanoisin, että minulle NLP on ”ajattelun ajattelua” (ja editointia!) sekä ”tunteiden tuntemista” (ja editointia!) tavoitteena oman kokemuksen ja toiminnan parantaminen sisäsyntyisesti.

NLP on kokemuksellista eli henkilökohtaista, minkä vuoksi NLP-esittely näin kirjoittamalla latistaa tunnelman väkisinkin. Siksi mieluiten usein jätänkin kuvaamatta tarkemmin mitä NLP on, ja kutsun sinut vain kokeilemaan kanssani!

Kati Niemi NLP-valmentaja, Hypnoterapeutti, Kirjailija

Ota yhteyttä, kun yksilöllinen NLP-valmennus tai hypnoterapia kutsuu sinua!

Rakkaudella
Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP-valmentaja
[email protected]

P.S. Tekstien lukemisen sijaan voit myös katsoa videoitani YouTubessa ja verkkovalmennuksissani.

ILMAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaista inspiraatiota