Tervetuloa tutustumaan koulutus- ja työtaustaani sekä minuun henkilönä! Tässä pikalinkit ja lyhyt esittelyvideoni:
- Valmennusasiakkaideni ja ex-kollegojeni kertomaa minusta
- Tutkinnot & Koulutukset
- Hallitusjäsenyydet & Luottamustehtävät
- Aiempi kansainvälinen ura yritysjohtajana
- Esiintyminen mediassa ja erilaisissa tilaisuuksissa + Kirjalliset julkaisut
- Kielitaito
- Harrastukset, kiinnostuksen kohteet, perhe ja yksityiselämäni
Valmennusasiakkaideni ja ex-kollegojeni kertomaa minusta
Miten coaching-asiakkaani kuvailevat minua? Minkälainen olen valmentajana, terapeuttina ja ihmisenä? Minäkuva muotoutuu yhteydessä toisiin, ja siksi minut tuntevien asiakkaiden ja ex-johtajaurani aikaisten kollegoideni kommentit paljastavat todennäköisesti minusta kuvan, joka kertoo enemmän kuin 1000 sanaa!
Tässä asiakkaideni kuvauksia minusta (lisää asiakaspalautteita tässä):
Lisäksi tässä alempana on muutamia poimintoja ex-kollegoiltani ja -tiimiläisiltäni LinkedInissä. Lisää heidänkin palautteita voit lukea tästä.
Tutkinnot & Koulutukset
Monipuoliset tutkintoni ja koulutukseni hyvän yritysjohtamisen ja itsensäjohtamisen alalla löydät alempana tällä sivulla, helpoiten näistä pikalinkeistä:
Valmennus- & Terapia -tutkinnot
Lue yksilövalmennus- ja tiimifasilitointi-koulutuksistani näistä linkeistä:
Työelämän coaching, henkilöarvioinnit, persoonallisuusanalyysit, yksilö- ja tiimi-profilointi:
- WorkPlace Big Five Coach: Työelämän henkilöprofiloinnin, -coachingin ja -ryhmäfasilitoinnin sertifikaatti (Paradigm Personality Labs). >> Lue WorkPlace Big 5-henkilöarviointi- ja tiimin kehittämisen työkaluista.
- DiSC Coach (Wiley & Personality Profile Solutions LLC - Certified Everything DiSC Practitioner)
- MBTI Coach: Kansainvälisesti tunnetuimman ja myös yritysmaailmassa käytetyimmän Myers-Briggs Type Indicator -persoonallisuusprofiloinnin, -henkilöarvioinnin, -uravalmennuksen, yksilö-coachingin ja -ryhmäfasilitoinnin sertifikaatti. Kouluttajanani toimi Myers-Briggs UK. >> Lue MBTI-persoonallisuusanalyyseistä ja tiimi/-henkilöarvioinneista.
Resilienssi, hermoston hyvinvointi ja toiminnallinen neurotiede:
Toiminnalliseen neurotieteeseen ja hermostolliseen itsensäjohtamiseen liittyen katso ilmainen webinaari, jonka Helsingin Ekonomit tilasi minulta syksyllä 2025.
- Senso Coach 5/5: Toiminnallisen neurotieteen asiantuntija, Hermoston Sensovalmentaja (Psykofyysinen sensomotorinen valmennus), kaikki Sensocoach-koulutustasot 1-5/5 näyttökokeineen ja lopputöineen; Kouluttajana sensovalmennukseen Suomeen tuonut Marko Siivonen, Spinacor. >> Lue hermoston hyvinvoinnin edistämisestä Senso-valmennuksessa.
- Reflex Expert: Sertifioitu toiminnallisen neurotieteen refleksivalmentaja (psykofyysisen hermoston toiminnalliset refleksihoidot); Kouluttajana Suomen primitiivi- ym. refleksiosaamisen uranuurtaja Marko Siivonen, Spinacor. >> Lue refleksivalmennuksen hyödyistä sinulle.
- Neurolize-opinnot 2025-2026 (ei loppututkintoa)
Coaching, mentorointi ja terapeuttiset metodit:
- NLP Trainer -mentaalivalmentaja: Useamman vuoden kestäneet NLP-kouluttajatason opinnot sisälsivät NLP Practitioner-peruskoulutuksen, NLP Master Practitioner-jatkokoulutuksen ja NLP Associate Trainer -kouluttajaopinnot, sekä ylimmän NLP Trainer-kouluttajan tutkintovaatimuksiin sisältyvät käytännön harjoittelut apuopettajana toimien kahdessa NLP Practitioner- ja NLP Master-koulutusohjelmassa. Sain NLP Trainer -kouluttajatutkintoni NLP:n alunperin Suomeen tuoneen psykoterapeutti, psykologi Veli-Matti Toivosen ohjauksessa. Olen toiminut myös NLP-kouluttaja Jaana Hautalan apuopettajana. Nykyisin opetan NLP-työkaluja ja -mentaalivalmennustekniikoita verkkokursseilla ja NLP:stä kiinnostuneille valmennusasiakkailleni. >> Lue mitä NLP-valmennus on?
- Kliininen hypnoterapeutti: Kliinisen hypnoterapian ammattitutkinto käytännön harjoittelun asiakastöineen, loppututkintoineen ja näyttökokeineen; Suomen Hypnoosiliitto & ICH Clinical Hypnosis Training, Iso-Britannia. >> Lue mitä hypnoterapia on?
Luonnollisesti myös aiemman yritysjohtajaurani aikana kävin lukuisia hyvän johtamisen, HR-henkilöstöhallinnon ja esihenkilönä toimimisen valmennuksia. Pitkään kansainvälisten yritysten johtoryhmissä ja omien tiimieni johtajana toimiessani coachasin paljon muita johtajia, esihenkilöitä ja asiantuntijoita. Johtajan työssäni tarvitsemieni aktiivisten coaching-taitojeni kehittämiseksi opiskelinkin paljon näitä hyvän johtamisen ja itsensäjohtamisen keinoja erilaisissa koulutuksissa, minkä pohjalta pystyn ammentamaan monipuolista osaamistani asiakkaideni hyväksi.
Minusta on mielenkiintoista rakentaa kokonaiskuvaa ihmisen ihmeellisestä psykofyysisestä kokonaisuudesta, ja siksi aivan luontaisesta halustani syvennän osaamistani jatkuvasti. Coachingin, psykologian ja mentaalivalmennuksen lisäopintoina minulla on ollut mm. neuropsykologiaa ja kehityspsykologiaa Lontoon Yliopistossa, erilaisia mentaalivalmennus- ja mindfulness-kursseja, joogaopettajan koulutusta, henkisen kasvun tietoisuus-työpajoja, ravintovalmennus- ja luontaishoito-opintoja, perinteisen kiinalaisen lääketieteen oivalluksia ym… Olen ikuinen opiskelija!
Tälläkin hetkellä opiskelen ja kokeilen monenlaista uutta, jotta voin yhä kokonaisvaltaisemmin tukea valmennusasiakkaitani niin työ- kuin yksityiselämänkin haasteissa. Itsensäjohtamisen taidoistahan on kaikissa työ- ja yksityiselämän onnistumisissa ja onnellisuudessa kyse, vai mitä!
"Katin kyky käsitellä erilaisia asioita on valtava, ja hänen tapansa niin inhimillisen ymmärtävä ja empaattinen."
Mari Jonninen
Yritysjohtamisen tutkinnot
Coaching-tutkinnoistani lue tästä.
Hyvän yritysjohtamisen koulutukseni:
- HHJ: Hyväksytty Hallituksen Jäsen, Hyvän hallitustyöskentelyn koulutus ja -tutkinto; Kauppakamari.
- KTM: Kauppatieteiden maisteri, Ekonomi; Helsingin Kauppakorkeakoulu (nyk. Aalto Yliopisto).
- KHT: Keskuskauppakamarin Hyväksymä Tilintarkastaja (PRH Patentti- ja Rekisterihallitus).
- Yrittäjän ammattitutkinto: Suomen Yrittäjäopisto
Olen suorittanut myös MiB Board Professionals -kurssin vuonna 2025.
"Kati manages complexity well and has professional coaching skills. Kati is reliable and efficient with a bubbly personality – great to work with overall!"
Ote LinkedIn-palautteesta
Olen opiskellut runsaasti myös yritysmaailmaan liittyviä lisäkoulutuksia ja -kursseja, mm. strateginen johtaminen, innovointi, corporate governance, lainsäädäntö, HR / Coaching, IT, Talous, Verotus, Digiliiketoiminta, Sisältömarkkinointi (mm. ammatillinen bloggaaminen), SEO (Search Engine Optimization), automaatiot ja tekoäly (AI, Artificial Intelligence), digimainonta, verkkokauppaliiketoiminta… you name it!
"Kati is truly an inspirational leader and has exceptional people skills. She truly takes care of the people and helps people to reach their full potential. As an experienced senior leader, she can effectively steer businesses to reach the targets and lead large organizations. Her positive attitude always amazes me, and she can bring smile to people`s faces even in tough situations. Any organization/leadership team would be lucky to get Kati on board."
Ote LinkedIn-palautteesta
Työkokemukseni yritysjohtajana
Johtoryhmien ja esihenkilöiden valmentajana toimiessani hyödynnän luonnollisesti myös aiempaa omaa kokemustani pitkän linjan yritysjohtajana näissä kansainvälisissä yrityksissä:
- NESTE: Vice President. Johtamani kansainvälinen organisaatio koostui 140+ johtajasta, päälliköstä ja asiantuntijasta.
- WULFF: Konsernin talousjohtaja (CFO), emoyhtiön hallituksen sihteeri, tytäryhtiöiden hallituksen jäsen / puheenjohtaja.
- RAPALA VMC: Group Financial Controller -tiimin esihenkilö.
- KPMG: KHT / CPA / APA Audit Manager asiakastiimien vetäjänä, Momentum Manager KPMG:n sisäisessä kehitysorganisaatiossa, kouluttaja sisäisissä ja ulkoisissa seminaareissa, koulutusohjelmissa ym.
"I had the incredible opportunity to work with Kati when she was the Vice President at Neste. From the moment she hired me, Kati was a constant source of support and encouragement. She played a crucial role in my Neste's journey, always being available to offer guidance and advice. Kati's strong leadership style is truly inspiring; she creates an environment where everyone feels comfortable, valued, and empowered. I can't recommend Kati highly enough."
Ote LinkedIn-palautteesta
Em. yritysten lisäksi olen työskennellyt 1990-luvulla asiantuntijatehtävissä mm. Nokia Oyj:ssä.
Luottamustehtävät
Olen Kauppakamarin akkreditoima HHJ Hyväksytty Hallituksen Jäsen. Hallitustyöskentely on tullut minulle tutuksi toimiessani useilla toimialoilla erikokoisten suomalaisten ja kansainvälisten organisaatioiden KHT-tilintarkastajana sekä johtajana.
Luottamustehtäviäni:
- Espoon kaupunginvaltuuston varavaltuutettu 2025-
- Espoon kaupungin tarkastuslautakunta, varajäsen 2025-
- Kokoomuksen Länsi-Uudenmaan sotepe-valtuuskunnan jäsen 2025-
- Uudenmaan Osuuspankin edustajiston jäsen 2022-
- JalkapalloAkatemia Oy:n hallituksen varajäsen 2020-
- Neste-konsernin tytäryhtiöiden hallituksen jäsen 2014-2022
- Wulff-konsernin Wulff Yhtiöt Oyj -emoyhtiön hallituksen sihteeri ja Wulff-konsernin tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtaja / jäsen 2010-2014
- Kirkkojärven päiväkodin vanhempainyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja 2006-2009
- Nordic Economics Students’ Union (NESU) hallituksen jäsen 1997-1998
"I want to enthusiastically recommend Kati Niemi. During her tenure as Vice President at Neste, Kati demonstrated exceptional leadership, strategic vision, and financial acumen that significantly contributed to the company's success. Kati possesses a remarkable ability to navigate complex landscapes and deliver results that align with both short-term objectives and long-term goals. She’s a dedicated and inspiring leader. She fostered a collaborative and inclusive work environment, encouraging team members to excel and develop their potential. Her open-door policy and approachable demeanor made her a trusted leader and advisor across the entire organization. Kati is a person of integrity, professionalism, and unwavering commitment. Her ability to remain calm under pressure, combined with her strategic mindset, makes her an invaluable asset to any organization. She has the vision, expertise, and leadership qualities necessary to drive success and organizational growth."
Ote johtoryhmäläiseni palautteesta LinkedInissä
Media, Julkaisut & Esiintymiset
Kirjoitan kirjoja (julkaistu suomeksi ja englanniksi) ja bloggaan useammalla suomen- ja englanninkielisellä sivustolla, esiinnyn koulutus- ym tilaisuuksissa sekä olen antanut useita haastatteluja medialle (sanomalehdet, aikakauslehdet, radio).













“Kiitos blogista! Suoraa puhetta oikeista asioista!”
Blogini lukijapalaute
Kielitaito
Valmennan suomeksi ja englanniksi. Pidän kielten ja kulttuurien opiskelusta toisinaan syvällisesti, toisinaan pinnallisemmin. Näihin intohimoihini liittyen perustin noin 7,000 sivun laajuisen, 10 kieltä (suomi, ruotsi, englanti, saksa, ranska, italia, espanja, portugali, venäjä, kiina) sisältävän ilmaisen kieltenopiskelufoorumin. Voit aloittaa siellä millä tahansa em. 10 kielellä ja opiskella tuon lähtökielesi pohjalta mitä tahansa noista em. kielistä. Sivustolla käy opiskelijoita ympäri maailmaa, sillä esimerkiksi kiinalainen voi opiskella tuolla venäjää, espanjalainen italiaa, italialainen kiinaa jne.
Perustettuani yritykseni ja tämän ensimmäisen sivustoni vuonna 2007 (lanseeraus tammikuussa 2008) se oli silloisen markkinatutkimukseni mukaan ensimmäinen suuri, useita kieliä ristiin kouluttava nettisivusto. Jopa yritykseni (sivustoni) nimi kopioitiin myöhemmin (ks. mm. Linguahouse.com).
Kun työtäsi kopioidaan hyvinkin suoraan, tiedät tehneesi jotain hyvää elämäsi aikana, vai mitä!
In Business & Pleasure!
"Kati is by far the most capable, productive, inspiring and also funniest leader I have had. I’m impressed not only by her versatile skills but for her passion toward life itself!"
Ote johtoryhmäläiseni palautteesta LinkedInissä
Ehkä sinuakin kiinnostaa persoona enemmän kuin virallinen urapolku ja tittelit…? Paljastan sinulle muutamia tietoja yksityiselämästänikin, ole hyvä!
- Olen äiti kolmelle teinille/aikuiselle pojalle, osa-aikainen bonusäiti mieheni kahdelle teinille/aikuiselle pojalle, ja kuulemma hauska avovaimo, jonka kanssa arki ei ole tylsää eikä turhan vakavaa.😉
Voit tutustua myös mieheeni Antti Sutiseen tästä, jonka kanssa yhdessä haluamme vaikuttaa myös yhteiskunnallisesti. Esimerkiksi kevään 2025 kunta- ja aluevaaleissa lähdimme molemmat Kokoomuksen ehdokkaiksi ensimmäistä kertaa. Näissä vaaleissa ylsin Espoon kaupungin varavaltuutetuksi, ja sain luottamuspaikaksi mm. Espoon tarkastuslautakunnan varajäsenen tehtävän.
- Tärkeimpiä meta-arvojani ovat Vapaus, Ilo, Rakkaus, Vastuullisuus, ja Rohkeus.
- Aiemman avioeroni jälkeen asuin vuoroviikoin 2-3 asunnossa, yhteensä 6 kodissa Espoossa ja Sipoossa vuosina 2016-2024. Nykyisin asun "vain" yhdessä kodissa Espoon Leppävaarassa.
- Rakastan matkustamista, uusiin kulttuureihin ja kieliin tutustumista, ja haaveilen eläväni sitten joskus "vanhana ja viisaana" nomadina kiertäen ympäri maailmaa.
- Tykkään toisaalta rennonhitaista, pitkistä kävelylenkeistä vehreissä metsissä, ja toisaalta villin vauhdin hurmasta. Olen hypännyt benjin ja laskettelurinteissä viiletän niin kovaa kuin reisilihakseni vaan jaksavat runtata! Olen kuitenkin sen verran turvallisuushakuinen, että otan vain tiettyyn pisteeseen asti harkittuja riskejä enkä ole kertaakaan satuttanut itseäni eikä yhtään luuta ole mennyt poikki elämäni aikana. (koputan puuta nyt tässä kohdin!)
- Olen ikuinen opiskelija ja uuden kokeilija. Rakastan uusien asioiden opiskelua mm. mentaalivalmennuksen monipuolisten metodien ja hermoston hyvinvointia edistävien hoitomuotojen parissa.
- Saan energiaa uuden innovoinnista, itseni haastamisesta sekä intuitiivisen luovuuden ilmentämisestä niin bisnespuolen konsultoinneissani (ks. MBTI- ja WorkPlace Big Five -henkilöarvioinnit, johtamisvalmennukset, HHJ-hallitusjäsenyydet) kuin yksityiselämänkin kiperimmissä pulmissa coachatessani.
- Kuuntelen paljon äänikirjoja ja podcasteja monista aiheista, kaikkea inspiroivaa ja opettavaista maan ja taivaan väliltä!
- Minut tunnetaan siitä, että nauran paljon sekä työtapaamisissa että vapaa-ajalla. Aikoinaan yritysjohtajana toimiessani mm. konsultit löysivät neukkariin nauruni perusteella, ja miehenikin lapset aikoinaan sanoivat minuun ensi kertaa tutustuttuaan "ihan ookoo tyyppi, ainakin se nauraa paljon". Tosin omat lapseni varsinkin teini-iässä välillä häpesivät kuulemma käkättävää nauruääntäni, mutta pakon edessä ovat kai jo tottuneet äitiinsä, ja saan sentään nykyisin heidätkin nauramaan puujalkajutuilleni. Onpa minulle ehdotettu myös naurujoogien vetämistä, mutta toistaiseksi luon ilon energiaa muissa valmennuksissa yms.
- Juhlista suosikkejani ovat naamiaiset, ja aikoinaan yritysjohtajana toimiessani firman bileiden show-lavoillekin nousimme aina koko johtoryhmän voimin.
- Haluan auttaa rakentamaan rakasta kotimaatani ja parantamaan maailmaa muutenkin, joten pyrin vaikuttamaan aina parhaan kykyni mukaan eri tahoilla sekä vapaamuotoisissa kollektiiveissa että mm. Espoon kaupungin valtuuston varavaltuutettuna (2025-).
- Saan energiaa moneen uuteen heittäytymisestä sekä henkisesti että fyysisesti, kuten ehkä olet jo oivaltanut tämän sivun loppuun asti luettuasi...! 😉
Otathan sometilini seurantaan Instagramissa, Facebookissa ja LinkedInissä, niin kohdataan ainakin virtuaalisesti!
Mitä Sinä toivot?
Luettuasi bisnes- ja privaattielämänikin pikkupaljastuksia kerrothan minulle nyt myös hieman itsestäsi!
- Minkälaisen elämänpolun kautta Sinä olet nyt saapunut luokseni?
- Mikä on juuri Sinulle merkityksellistä, aidosti arvokasta?
- Mistä unelmoit isossa kuvassa, pitkällä tähtäimellä, elämäsi aikana? Mikä on tositavoitteesi?
- Minkä ajankohtaisen tavoitteesi haluat saavuttaa nyt seuraavaksi?
Mielelläni autan Sinuakin toteuttamaan tavoitteesi – in business and pleasure!
Sinulle merkityksellisiin muutoksiin motivoiden,
Coach Kati Niemi