Kirjaimellisestikin analysoituna yhteiskunta ei toimi ilman yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys rakentuu aidolle kohtaamiselle, jonka esteenä ei ole pelot ja ulkoiset seikat. Aito yhteisöllisyys ei ole vain jotain mukavaa pikkupuuhastelua hyvässä hengessä, vaan se kattaa myös yhteiset pelisäännöt ja niiden noudattamisen. Kunnon yhteisöllisyys on edellytys toimivalle, turvalliselle ja kestävästi kasvavalle yhteiskunnalle ja mm. nopeasti kasvavalle Espoon kaupungille.
Kun Espoon väkiluku kasvaa, väestörakenne muuttuu ja asuinalueet tiivistyvät varsinkin kaupunkikeskuksissa (itsekin asun Leppävaarassa), kunnon yhteisöllisyys toimii vastalääkkeenä moniin lisääntyneisiin ongelmiin: turvattomuuteen, stressiin, ahdistukseen ja yksinäisyyteen, oppimisvaikeuksiin ja koulupudokkuuteen sekä myös yritysten elinvoimaisuuden haasteisiin.
Espoo voi olla vetovoimainen taloudellisenkin kasvun moottori vain, jos sen asukkaat ja muut toimijat tuntevat kuuluvansa osaksi toimivaa yhteisöä.
Integroitumisesta puhuttaessa ajatellaan usein lähinnä kantasuomalaiset / maahanmuuttajat -akselia, mutta yhteisöllisyys edellyttää myös muiden eriyttävien tekijöiden yhteentuomista ja joko/tai-ajattelusta siirtymistä sekä/että-asenteeseen.
Tähän liittyy mm. koulujen inkluusio tai paljon puhututtaneet tasoryhmät ja erityisryhmät sekä mm. vanhustenhoidon näkökulmat tai nuorten mielenterveyshaasteet. Tarvitsemme aitoa yhteisöllisyyttä siis monella tasolla, läpi yhteiskunnan, kuten esimerkiksi näissä artikkeleissa kirjoitin:
Yhteisöllisyydestä puhuttaessa asetetaan usein vastakkain myös ns. kovat ja pehmeät arvot, vaikka nekään eivät ole joko-tai vaan sekä-että. Yhteisöllisyys tai esim. erilaisten kansanryhmien integraatio ei onnistu, jos jäämme jumiin mihin tahansa poteroon mustavalkoisella joko-tai-mentaliteetilla
Niin kauan kun yhteiskunnan johtajat eivät saa itsessään integroitua ns. ”kovia” ja ”pehmeitä” arvoja, he eivät mitenkään pysty johtamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia eivätkä kokonaistaloudellisesti kestävää yhteiskuntaa. Kumpaan tahansa poteroon jumiutuminen on haitallista meille kaikille, niin ihmisille kuin ihmisten johtamille yrityksillekin ja sitä myöten niille veroeuroille ja BKT:n kasvuhaaveille.
Yhteisöllisyys ei synny ilman turvan tunnetta, jota mitataan yksilöllisesti.
Turvallisuus tarkoittaa mm. konkreettisten koulu- ja katuturvallisuuden lisäksi fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista turvaa.
Esimerkiksi fyysinen turvattomuus kumpuaa jo epäterveestä fyysisestä ympäristöstä tai vaikkapa siitä, että ihminen itse aiheuttaa kehollisen stressitilan elimistölleen ja hermostolleen mm. epäpuhtaalla ruoalla ja kemikaalikorvikkeilla.
Psyykkinen turvattomuus syntyy epäterveestä kasvuympäristöstä, jonka taakkaa moni kantaa pitkälle aikuisuuteen – osa jopa koko loppuelämänsä, ellei saa konkreettista apua kurssinsa kääntämiseen.
Sosiaalinen turvattomuus syntyy sananmukaisesti sosiaalisen turvan puutteesta. Kuitenkin sosiaaliturvasta puhuttaessa tulee pureutua sen olennaisimpaan ytimeen: sosiaalinen turva ei ole vain talousturvaa.
Sosiaaliturvaa ei mitata sossunluukulta annettavan tai ei annettavan rahasumman määrässä.
Turvallisuuden kokeminen on tunne, jota voi ja tulee johtaa sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti.
Turvattomuuden ja turvan tunteen (kuten muidenkin tunteiden) käsittelyä ja johtamista tulee harjoitella, ja siihen tulee opettaa, koska pääsääntöisesti suomalaisissa perheissä ei näitä elämän ensisijaisia metataitoja opeteta.
Tähän tarvitaan muutos, jonka mm. päiväkodit, koulut ja sote-palvelut voivat käynnistää.
Vaikka kasvatusvastuu on aina vanhemmilla, niin miten vanhempien voisi olettaa osata antaa jotain mitä heille ei koskaan ole opetettu?
Nämä kaikki tekijät yhdessä muodostavat vastuullisen yhteisöllisyyden, josta heikoimmankin on helpompaa ponnistaa ja saada voimia kantaa oma kortensa yhteiseen kekoon. Jokaisen panos on tärkeä eikä kukaan oikeasti ole avuton pärjäämään elämässään, kunhan me yhdessä autamme hänet jaloilleen vaikeistakin menneisyyden koettelemuksista huolimatta.
Yhteisöllisyys rakentuu arvostavan vuorovaikutuksen ja yhteisen kielen, myös universaalin kielen kuten liikunnan ja hymyjen, pohjalta.
Kun viime aikoina on puhuttu yhteisöllisyydestä, on tarkoitettu lähinnä maahanmuuttajien kotouttamista ja integroimista suomalaiseen yhteiskuntaan. Tarvitsemme kuitenkin yhteisöllisyyden lisäämistä myös mm. somehaittojen kuittaamiseksi.
Käsitellään kuitenkin nyt ensin tätä maahanmuuttaja-asiaa, koska se on todella olennainen tänä päivänä etenkin täällä nopeasti kasvavassa ja väestörakenteeltaan muuttuvassa Espoossa.
Kannatan etenkin suomen kielen opettamisen lisäämistä. Kotimaisten kielten kunnollinen osaaminen on suorastaan elintärkeää monissa terveys- ja sosiaali-alan ammateissa sekä mm. varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Se ei palvele pelkästään suomen- ja ruotsinkielisiä saamaan palvelua Suomen virallisilla kielillä, vaan se on yhteisöllisyyden edistämiseksi todella tärkeää. Miten saamme maahanmuuttajat osaksi porukkaamme ilman yhteistä kieltä?
Vaikka on totta, että yhteisymmärryksen muodostumisessa puhutuilla sanoilla on vain 5-10% painoarvo ja äänenpaino tai mm. mikroeleet kertovat isomman osan totuudesta, silti niillä yksittäisillä sanoilla on aivan olennainen merkitys. Sanojen puuttuminen tai sanojen väärinymmärrykset johtavat ongelmiin erittäin nopeasti, kuten ollaan palautetta jo saatu päiväkodeista, kouluista, terveyskeskuksista, sairaaloista ja vanhustenhoidosta.
Ilman yhteistä kieltä ei yhteisöllisyys synny, se on selvä.
Monessa maahanmuuttajaperheessä varsinkin äidit jäävät heikon tai jopa olemattoman suomenkielen varaan, koska heillä ei ole koulu- tai työyhteisöä kuten heidän lapsillaan ja usein myös puolisolla.
Maahanmuuttajaperheiden äitejä täytyy sekä tukea että vahvasti ohjata kieliopetukseen ja suomalaiseen kulttuuriin kuuluvien asioiden ymmärtämiseen, jotta he kokisivat rakkaan kotimaamme omakseen ja auttaisivat myös lapsiaan kotoutumaan.
Espoon kaupungin tulee tehdä kaikkensa, että suomen kielen opetusta on tarjolla nopeasti jokaiselle Espooseen saapuvalle maahanmuuttajalle.
Kunnon tarjonnan varmistamisen lisäksi tulee huolehtia kaikin keinoin siitä, että jokainen maahanmuuttaja myös varmasti osallistuu suomen kielen opetukseen aktiivisesti ja oppii kielen mahdollisimman nopeasti.
Varsinkin Espoossa on jo nyt todella paljon vieraskielisiä maahanmuuttajia, mikä tulee ottaa huomioon mm. varhaiskasvatuksessa, kouluissa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tässä havainnollistava graafi, jonka laadin sinulle tämänhetkisen tilanteen selkeyttämiseksi Espoon, Helsingin ja muun Suomen vieraskielisten maahanmuuttajien määristä:
Aikoinaan 70-luvulla Ruotsiin muuttaneet sukulaiseni laitettiin samantien ruotsin kielen tunneille. Silloin kansakoulussa ei ruotsinkieltä juurikaan opetettu, joten monet lähtivät aika lailla ummikkoina Ruotsiin töiden perässä. Miltä osin nyt 2020-luvulla pitäisi olla toisin? Maassa maan tavalla, ja Suomen maan virallinen kieli pitää osata.
Muuten maahanmuuttajien integroituminen suomalaiseen demokraattiseen yhteiskuntaan ja aito yhteisöllisyys jää haaveeksi. Ja siitä ei hyödy yksikään osapuoli katsoipa tätä asiaa miltä kantilta tahansa.
Kautta aikain on maailmassa saatu havaita, että äideillä on merkittävä rooli siinä, miten perhe ja yhteiskunta voi.
Rakensin sinulle myös tämän graafin kielitilanteesta Espoon päiväkodeissa ja kouluissa:
Maahanmuuttajaperheissä puhutaan monia kieliä, ja runsas kielitaito on rikkaus.
Kuitenkin Espoon päiväkodeissa ja kouluissa nähdään ongelmia lasten ja työntekijöiden puutteellisen suomenkielen taidon vuoksi.
Lapset oppivat kielen nopeasti, mutta myös työntekijät ja lasten vanhemmat tarvitsevat kunnon suomen kielen taidon. Ja lapsilta tulee vaatia puhutun suomenkielen taidon lisäksi hyviä kirjallisia taitoja peruskoulun ensimmäisiltä luokilta asti. Ja heidän vanhempien tulee edesauttaa lastensa suomen kielen ja kulttuurin omaksumista.
Muuten emme luo yhteisöllisyyttä kulttuurien välillä. Kulttuurit rakentuvat yhteisen kielen ja toimintatapojen varaan.
Tiedämme, että epädemokraattisen yhteiskunnan muotoutumisen ensimerkkejä on naisten ja heikompien eli vähemmistöjen sorto. Naisten ja äitien tärkeä rooli on siis tunnistettava myös tässä kehityksessämme, kun haluamme kotouttaa maahanmuuttajaperheet lapsineen turvallisesti osaksi demokraattista, suomalaista yhteiskuntaamme ja meidän pohjoismaisia, eurooppalaisia, länsimaisia arvoja.
Suomen puolustukseen kuuluu myös kulttuurin puolustaminen. Tiedämme, miten vähemmistöjä sorretaan monissa niissä maissa, joista Suomeen ja meille Espooseen on saapunut väkeä. On tärkeää tarjota turvapaikkoja, ja se ei saa kuitenkaan aiheuttaa sitä, että Suomesta alkaa tulla turvaton paikka naisille tai vähemmistöille.
Suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ei kuulu heikompien sortaminen tai naisten alistaminen millään mittarilla. Pitäkäämme siitä siis huolen, että näin ei tule käymään. Tarvitsemme vahvaa yhteisöllisyyteen ohjaamista, jotta mm. maahanmuuttajat aidosti integroituvat osaksi demokraattista yhteiskuntaamme.
Hän, joka ei tätä tarvetta tunnusta, ei osoita arvostavansa suomalaista demokratiaa ja kulttuuria, vaan on valmis myymään arvomme eniten tarjoavalle.
Ilman vahvaa yhteisöllisyyteen panostamista tulemme ajautumaan pahempiin poteroihin, ja lopulta tämän kujanjuoksun voittaa ne, joilla on eniten jalkoja juoksemiseen.
Kunkin maan kulttuuri rakentuu niiden ihmisten varaan, jotka kyseisen maan asuttavat. Syntyvyys on laskussa ja mm. miesten siemennestetutkimusten mukaan lasten luonnollinen saanti on jo heikentynyt ja tämän kemikaalikuorman alla jatkossakin heikkenee nopeasti niin, että nähtäväksi jää, kuinka moni suomalainen pystyy saamaan lapsia vaikka haluaisikin.
Syntyvyydestä voi huolehtia muutenkin kuin vauvaseteleillä ja kuntien maksamilla rahapalkkioilla, esimerkiksi terveisiin elintapoihin ja luonnon puhtauteen panostamalla sekä huolehtimalla fyysisen terveyden lisäksi mm. mielenterveyden edistämisestä.
Tilastojen perusteella tiedämme syntyvyyden olevan heikompaa länsimaisissa kulttuureissa kuin ns. kehittyvän kasvun maissa. Culture eats strategy for breakfast pätee myös yhteiskunnallisella tasolla, ei pelkästään yritystoiminnassa. Molemmissa pätee kysynnän ja tarjonnan lait. Kulttuuri on aina ihmisten muotoinen.
Kun arvostamme suomalaista kulttuuria ja länsimaista demokratiaa, meidän tulee varmistaa kulttuurimme ja demokratian vahvistuminen jatkossakin olipa väestörakenteen muutos mikä tahansa globaalissa ympäristössämme.
Kun ihminen kokee kuuluvansa johonkin, hänellä on aito motivaatio oppia kieltä ja kulttuuria syvemmin.
Arvostava vuorovaikutus tarkoittaa aitoa kiinnostusta, kuuntelemista ja turvallisen tilan luomista, jotta jokainen voi osallistua omilla ehdoillaan.
Vaikka arvostamme muita kulttuureja kuten omaamme, se ei saa tarkoittaa sitä, että annamme oman suomalaisen demokraattisen kulttuurimme alistua muiden vallan alle. Ei itänaapurimme diktaattorin eikä muidenkaan diktatuurisen tai esim. naisia ja vähemmistöjän alistavan kulttuurin alle.
Kun henkilö haluaa rakentaa yhteiskuntaamme nimenomaan täällä Suomessa, hänen tulee arvostaa tätä maata, johon hän itse valitsi hakeutua. Hänen tulee osoittaa halunsa integroitua eikä poteroitua.
Suomen kielen opiskeluun panostaminen on yksi merkki siitä, että maahanmuuttaja todella halusi muuttaa juuri meidän maahamme ja on aidosti täysin halukas antamaan parhaan panoksensa maamme kehittämiseen arvojemme mukaisesti. Yhteisöllisyys ei ole sitä, että väki pysyttelee omissa pienryhmissään eikä tapahdu aitoa kulttuurien kohtaamista ja yhteistyötä. Maassa maan tavalla on tärkeä sääntö, jota ei saa väheksyä.
Ja vaikka kielitaito olisi vielä kehittymässä, niin esimerkiksi yhteiset kotitalous- ja käsityökerhot, liikuntaryhmät ja kulttuuriset ilmaisutavat auttavat maahanmuuttajia luomaan kontakteja ja integroitumaan. Yhteinen kieli voi syntyä esimerkiksi urheilun, musiikin, taiteen ja vapaaehtoistoiminnan kautta, mikä vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta.
Yhteisöllisyys rakentuu arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä kielestä, joka voi olla myös liikunta, taide tai muu kehollinen ilmaisu. Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi: uusien tulijoiden lisäksi myös yhteisöjen, työpaikkojen ja oppilaitosten tulee tukea osallisuutta.
Yhteisöllisyys syntyy lasten ja nuorten turvallisessa kasvuympäristössä
Lapset ja nuoret tarvitsevat vakaan kasvuympäristön, jossa he voivat tuntea olonsa turvalliseksi ja osaksi yhteisöä.
Esimerkiksi Espoon suurten kasvukeskusten, kuten Leppävaaran ja Espoon keskuksen uhkaavan jengiytymiskehityksen pysäyttäminen vaatii, että nuorilla on muuta tekemistä kuin katujen hallinta.
Nuori verhoaa itsensä pelkoa heijastavaan ulkoiseen habitukseen vain siksi, että hänen sisällään on turvatonta. Ikäänkuin hyökkäys olisi paras puolustus.
Tämän vuoksi pelkkä kurinpito ei riitä, vaikka myös 100% rajat tarvitaan ja nollatoleranssi minkäänlaiselle henkiselle tai fyysiselle väkivallalle tai alistamisen yrityksillekään. Rangaistukset korottavat kynnystä ryhtyä rikolliselle tielle, mutta ilman yhteisöllisyyttä ja turvan tunnetta mitkään rangaistukset eivät estä rikollisuutta.
Yhteisöllisyys on ensisijainen edellytys sille, että katujengit eivät valtaa Espoota Ruotsin, Ranskan tai Brittien tapaan.
Kun esimerkiksi maahanmuuttajaperheen lapsi otetaan porukkaan mukaan jo pienenä, hän saa kokea olevansa turvassa kantasuomalaistenkin keskuudessa. Jos eri kulttuureista tulevat ihmiset jäävät poteroihinsa, koska eivät tunne olevansa kotonaan muiden espoolaisten kanssa, se rikkoo yhteisöllisyyden ja turvan tunteen.
Se käynnistää ongelmat, jotka realisoituvat lasten tullessa teini-ikään tai nuoriksi aikuisiksi. Aivotkin kehittyvät voimakkaasti vielä 25-vuotiaaksi asti (toki senkin jälkeen mm. synapsit uudistuvat ”aivojen käytön mukaan), joten parhaiten voimme vaikuttaa yhteisölliseen ja turvalliseen kaupunkikehitykseen lasten ja nuorten kanssa yhdessä toimimalla.
Varhaiskasvatuksen aloittaminen nuorena on todella tärkeää aidon yhteisöllisyyden ja tulevaisuuden demokratian rakentamiseksi.
Vaikka turvallinen koti on lapsen paras kasvupaikka, on kuitenkin huomioitava se valitettava fakta, että läheskään kaikissa perheissä ei voida hyvin eivätkä niissä asuvat lapset saa kasvaa turvallisessa ympäristössä, jossa mm. vastuullisuus ja yhteisöllisyys olisivat arvossaan.
Tämän vuoksi kaikki Espoossa asuvat lapset tulee saada varhaiskasvatuksen piiriin ajoissa, koska asennekasvatuksessa on tärkeää huomioida aivojen kehityksen vahvin ajanjakso. Perusta rakentuu paljon aiemmin ennen kuin koulu alkaa, joten yhteisöllisyyden rakentamiseksi emme voi odottaa vain koulujen alkua.
Voit esimerkiksi lukea oivalluttavan artikkelini siitä, miten lapsuuden kiintymyssuhteiden turvallisuus tai turvattomuus vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. Itseasiassa usein koko loppuelämän ajan, jos ihminen ei saa tarvitsemaansa apua missään vaiheessa. Menneisyytensä vangiksi ei kuitenkaan parane jäädä, koska muutos parempaa kohti on aina mahdollinen.
Koulujen yhteisöllisyyttä on vahvistettava, jotta jokainen lapsi kokee olevansa osa porukkaa.
Kun ihminen kokee kuuluvansa johonkin, hänellä ei ole tarvetta hakea identiteettiä esimerkiksi rikollisista ympyröistä. Tarvitsemme kouluihin inkluusiota, jota tulee kuitenkin osata johtaa myös maalaisjärjellä.
Harrastusmahdollisuuksien, urheiluseurojen ja yhdistysten tukeminen ja aidosti yhteisöllinen eli kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin johtaminen antaa nuorille tilan kuulua johonkin rakentavaan.
Ja päivänselvää on, että koulukiusaaminen on kitkettävä pois kaikin keinoin. Sekä kiusattu että kiusaajat tarvitsevat paljon tukea ja ohjausta.
Kiusaaminen on siirtynyt someen, josta opettajien on vaikeaa valvoa koulukiusaamisen uusia muotoja. Vanhempien vastuu korostuu tässäkin, mutta on otettava huomioon se valitettava fakta, että moni vanhempikaan ei koe olevansa turvassa ja täysissä voimissaan yhteisöllisyyden puutteen vuoksi.
Työssä käyvät ja yrittäjät rakentavat yhdessä elinvoimaista Espoota
Espoon menestyksen ytimessä on vahva elinkeinoelämä, jossa työssä käyvien ja yrittäjien pitää pystyä tuntemaan kuuluvansa yhteisöön, jossa kaikki kantavat kortensa kekoon parhaan kykynsä mukaan.
Vaikka BKT:n kasvun kannalta tietysti yrityksillä on vetovastuu, on muistettava, että yksikään yritys ei ole kasvoton. Jokaisen takana ja johtajina edessä on aina inhimilliset ihmiset.
Se, että heillä on paremmat resurssit panostaa myös yhteisöllisyyden vahvistamiseen Espoossa, ei tarkoita sitä, että muut voivat heittäytyä yrittäjien ja työnantajien ahkeroinnin varaan. Jokaisen panosta tarvitaan ja jokaisen panosta voidaan parantaa.
Tämän mentaliteetin taustalla on usko ja toivo, jotka molemmat rakentuvat yhteisöllisyydelle ja turvallisuudelle.
Näitäkin yritykset voivat osaltaan edistää omalla esimerkillään kantaessaan aitoa yhteiskuntavastuuta.
Esimerkiksi paikalliset espoolaiset yritykset voivat tarjota työharjoittelupaikkoja yläastelaisille (TET), ammattikoululaisten työkokeiluja, kesätyöpaikkoja Espoon kesätyösetelinkin tukemana ja myös rohkeampaan yritteliäisyyteen ja itsensäjohtamiseen kannustavaa mentorointia, jolloin nuoret ja myös työelämään palaavat aikuiset saavat tarvittavaa tukea.
Työelämän edustajien näkemyksiä työelämässä oikeasti tarvittavista taidoista tulee saada enemmän koulupolitiikan päättäjille. Muuten hukkaamme myös kansantaloutemme vähiä varoja koulutukseen, joka ei vastaa tarpeisiin eikä tue myöskään monialaisten uusien innovaatioiden syntymistä. Yhteisöllisyyttä ja inkluusiota ei siis voi johtaa kouluissakaan ilman yrityselämän näkemyksiä.
Yritykset voivat siis tehdä omalta osaltaan myös todella paljon siinä, missä kunnossa heidän työntekijänsä ja asiakkaansa sekä yrityksen ympäristö on. Tai syntyykö niitä luovia innovaatioita eri aloilla, kun lapset ja nuoret on 9-12 vuoden ajan tasapäistetty ja ängetty kulkemaan 99% sama koulupolku kuin kaverinsakin? Siihenkin yritysmaailman edustajien tulee vaikuttaa aktiivisemmin.
Erilaisuutta ja yksilöllistä valinnanvapautta tulee siis arvostaa, vaikka johdamme aktiivisesti yhteisöllisyyttä mm. koulujen inkluusiomallilla.
Espoon kaupungin, Business Espoon ja Enter Espoon ym. yhteistyötahojen tulee aktiivisesti tukea yrittäjiä ja yrityksiä myös tämänkaltaisissa aloitteissa, jotta kehitämme koulumaailmaakin tulevaisuuden työelämän tarpeisiin vastaamiseksi.
Yhteisöllisyys luo työelämään sitoutuneita tekijöitä ja auttaa yrityksiä menestymään kestävällä tavalla. Myös Espoon kaupunkikeskusten elävöittäminen ja luonnonmukaisuuden lisäämä turvallisuuden edistäminen tukee sekä paikallisia yrittäjiä että yhteisöllisiä tapahtumia, joista kaikki hyötyvät.
Innovaatiotkaan harvoin syntyvät yhden yksilön päässä ilman yhteistyötä ja osallisuutta sellaisissakin ryhmissä, joissa on hyvin monien alojen ja kulttuurienkin edustajia. Globaalissa markkinataloudessa ei pärjää ilman yhteisöllisyyttä, jota tulee johtaa kaupunginkin tasolla.
Ja sitä kautta Espoo saa niitä veroeurojakin, joilla rakennamme aidosti elinvoimaista ja hyvinvoinvaa kaupunkia meille kaikille.
Yhteisöllisyys ikääntyneiden osallisuuden ja hyvinvoinnin näkökulmasta
Espoolaisten ikäihmisten kohdalla yhteisöllisyys tarkoittaa muun muassa osallisuutta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ikäihmistenkään sosiaalinen turva ei tarkoita pelkästään rahallista tukea, vaan myös mahdollisuutta osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan.
Esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tulee ottaa huomioon vanhusten ja myös liikuntarajoitteisten espoolaisten liikkuminen mm. rollaattoreilla ja pyörätuoleilla, joilla on vaikeaa päästä korkeiden kynnysten yli ja siksi liikkuminen voi jäädä erittäin vähäiseksi. Se johtaa muihinkin ongelmiin kuin ”vain” yhteisöllisyyden puutteeseen.
Nimittäin kun fyysinen liike loppuu, myös ajatuksen juoksu kirjaimellisesti alkaa hiljentyä. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, kuten mm. sote-aluevaaleja käsittevässä artikkelissa kirjoitin.
Kylätaloissa, yhdistyksissä ja vapaaehtoistoiminnassa syntyy tärkeitä kohtaamisia, jotka vähentävät yksinäisyyttä ja vahvistavat mielen hyvinvointia (ks. perustamani hyvinvointisivuston blogit). Espoota tulee johtaa yhteisöllisyyden edistämiseksi.
Yhteisöllisyyden tärkeys koskee kaikenikäisiä ja kaikista kulttuureista tulevia espoolaisia.
Esimerkiksi yksinäisyydestä ja yhteisöllisyyden puutteesta kärsivät monet nuoret. Vaikkapa maahanmuuttajaperheiden nuorison ja kantasuomalaisten ikäihmisten pahoinvoinnissa on monia yhteisiä tekijöitä, vaikka voisi luulla toisin.
Ikä ja kulttuuritausta eivät ole erottavia tekijöitä, vaan yhteisöllisyys on tärkeää meille kaikille. Olemmehan ihmisiä eli laumaeläimiä, ja turvallinen ryhmä on elämänvoiman edellytys.
Kun kaupunki tukee monipuolisia asuinratkaisuja ja helposti saavutettavissa olevia, aidosti viihtyisiä yhteistiloja ja mm. virikkeellisiä puistoja, mahdollistetaan turvallinen ja virikkeellinen elämä kaikille espoolaisille vauvasta vaariin.
Yhteisöllisyys tukee terveellistä arkea ja espoolaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia
Hyvinvoinnin perusta ei ole vain sairauden hoitaminen, vaan kokonaisvaltainen terveydestä huolehtiminen. Näihin liittyen lue artikkelini sote-aluevaaleissa tärkeistä asioista.
Yhteisöllisyys tukee sosiaalisuuden hyötyjen lisäksi psyykkistä ja fyysistä terveyttä monin tavoin: turvallisissa naapurustoissa on helpompi ja miellyttävää liikkua, elää, opiskella, työskennellä ja yrittää, ja yhteisöllinen vertaistuki vahvistaa mielenterveyttä.
Todella tärkeät terapiatakuu ja omalääkärimalli luovat turvaa, mutta niiden vaikutus moninkertaistuu, kun ihmisillä on myös läheisiä, jotka tukevat heitä arjessa. Kaikilla espoolaisilla ei ole turvallista perhettä ja Espoossa moni asuu myös aivan yksin, joten yhteisöllisyyttä on tärkeää edistää myös Espoon kaupungin ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toimesta.
Yhteisöllisyys luo turvallisen kaupungin, jossa jokainen rohkenee kasvaa, kehittyä ja onnistua
Tulevaisuuden Espoo voi olla kaupunki, jossa kaikki asukkaat tuntevat olevansa osa yhteisöä. Se on meistä jokaisesta kiinni.
Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi esimerkiksi paremmin osallistava kaupunkisuunnittelu, mahdollisuudet asukasvaikuttamiselle myös etänä (digialustat) ja kaiken tiedon 100% avoimuus ovat keinoja vahvistaa yhteisöllistä kaupunkikehitystä.
Kun asukkaat kokevat olevansa osa kaupungin kehittämistä, he jakavat arvokasta tietoa ja osaamistaan entistä vapaammin ja osallistuvat uusiin kokeiluihinkin aktiivisesti.
Sekin osaltaan luo lisää mm. rohkeampaa yrittäjyyttä ja sitä myöten enemmän työpaikkoja Espooseen. Yritykset eivät menesty itsestään eivätkä edes mainion tekoälyn voimalla, koska myös sen AI-tekoälyn ja RPA-automaatiot valjastavat täyteen voimaansa me tavalliset espoolaiset ihmiset.
Yhteisöllisyys niin kouluissa kuin työpaikoilla on tärkeä avain myös niiden paljon kaivattujen veroeurojen ja BKT:n kasvuun koko Suomessa.
Espoollahan on muihin kaupunkeihin verrattuna todella paljon velkaa per asukas ja asukaskohtainen verotulo laskussa, joten yhteisöllisyys ja aktiivinen kaikki yhdessä tekeminen on todella tärkeää myös kokonaistaloudellisesti arvioituna.
Espoon on oltava kaupunki, jossa tieto liikkuu läpinäkyvästi ja kaupunkilaiset voivat luottaa siihen, että päätökset tehdään rehellisesti ja perustellusti. Sekin osaltaan luo sitä turvallisuuden tunnetta, jota mm. yrittäjien investointirohkeus ja talouskasvu tarvitsevat tuekseen.
Todellinen yhteisöllisyys ei ole siis mitään ”pehmeää paapomista” eikä rahan syytämistä sinne tänne ”sosiaaliturvan” nimissä.
Aitoa yhteisöllisyyttä ei voi johtaa ja vahvistaa kestävällä tavalla eli kokonaistaloudellisestikin tehokkaasti, ellei jokainen yhteiskunnan, yrityksen tai esimerkiksi koulun ja sote-alueen johtaja ensin itsessään integroi niitä monien mielissä virheellisesti ”ääripäissä” olevia arvoja: ”pehmeitä” ja ”kovia” arvoja.
Ne eivät ole joko-tai vaan sekä-että.
Kestävä, aito yhteisöllisyys esimerkiksi täällä Espoossa ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on kunnon rakenteiden ja uusien mahdollisuuksien aktiivista luomista, jotta jokainen voi kasvaa, oppia ja menestyä osana yhteisöä – oli kyseessä sitten lapsi, nuori, vanhus, työtön, työntekijä, yrittäjä, maahanmuuttajataustainen tai kanta-suomalainen.
Meidän jokaisen aktiivista panosta tarvitaan ja yhteisöllisyys on keino saada kaikki mukaan työskentelemään paremman tulevaisuuden puolesta.
Laitetaan yhdessä hyvä kiertämään!
Yhteisöllisemmän yhteiskunnan rakentamiseen jokaista Espoon ja Länsi-Uudenmaan asukasta kannustaen,
Kati Niemi
Kuntavaaliehdokas (Espoo)
Aluevaaliehdokas (Länsi-Uusimaa)
P.S. Miten yhteisöllisyys paranisi Espoossa, kun mm. maahanmuuttajien kotouttaminen aloitettaisiin päiväkodeissa eikä vasta peruskouluissa?
