Esiintymisen pelko (glossofobia) on yksi yleisimmistä peloista maailmassa. Monet kokeneetkin asiantuntijat, johtajat ja yrittäjät kokevat jännitystä tai suoranaista pelkoa puhuessaan julkisesti tai pienemmissäkin porukoissa, kuten esimerkiksi suht tavanomaisessa työpalaverissa tai tärkeässä neuvottelussa.
Paha esiintymisjännitys voi vaikuttaa merkittävästi niin työ- kuin yksityiselämään, rajoittaen esimerkiksi työelämän uramahdollisuuksia tai yrittäjänä menestymistä, mitä käymme läpi mm. ratkaisukeskeisessä uravalmennuksessa.
Itsensä esille tuominen ei kuitenkaan koske pelkästään työelämässä esiintymistä mm. palavereissa, myyntineuvotteluissa, koulutuksissa, johtoryhmän tai hallituksen kokouksessa tai muissa työpalavereissa ja tilaisuuksissa tai tärkeiden myynti- ja opetusvideoiden ja -valokuvien ottamisessa. Ongelma saattaa esiintyä myös yksityiselämässä häiriten vaikkapa itselle aidosti hyvän elämänkumppanin löytämistä. Henkilö saattaa olla aivan pro-esiintyjä vaativissakin työkuvioissa, mutta deiteillä meneekin täysin lukkoon, kun pitäisi suunsa avata ja sanoa jotain ”järkevää”.
Työ- ja yksityiselämän tilanteissa esiintymisen pelko on samankaltainen tiedostamaton lukko, joka laukeaa juuri silloin, kun sitä vähiten haluaisi.
Mikä selittää tämän?
Esiintymisfobia ei pohjimmiltaan ole varsinaisen esiintymisen pelkoa, vaan pelon pelkoa. Esiintyessä vaikkapa isolle yleisölle on ihan normaalia tuntea jännitystä, voimakastakin, mutta ongelmaksi se muodostuu vasta siinä kohdin, kun alkaa pelätä tuota sisältään kumpuavaa jännityksen tunnetta.
Pelon pelko voikin näyttäytyä monenlaisina fobioina. Pelkoa pidetään usein epämiellyttävänä tunteena, vaikka silläkin on tärkeä tehtävänsä – sopivassa määrin annosteltuna.
Onkin olennaista oppia ensin käsittelemään, editoimaan, hallitsemaan ja johtamaan tunteitaan. Ja kappas, sitä myöten se esiintymispelkokin voitetaan!
"Suosittelen 5/5! Kati on aivan ihana persoona ja todella ammattitaitoinen mentori/coach. Suosittelen Katia erityisesti kaikille yrittäjille ja johtotehtävissä oleville, jotka työskentelette vastuullisissa ja paineensietokykyä vaativissa ympäristöissä. Olen kehittänyt Katin kanssa resilienssiä, itsetuntemusta, esiintymistaitoja sekä saanut tukea stressaaviin tilanteisiin ja päätöksiin. Katin kanssa työskentelyssä parasta on se, että Kati ottaa huomioon ihmisen kokonaisuutena ja hänen kanssaan pystyy keskittyä ja kehittää juuri pinnalla olevia asioita. Hänen kanssaan on erittäin helppo ja mukava työskennellä. Kiitos Kati ihanasta ja sydämellisestä palvelusta!"
Jenni Kähkönen, yrittäjä
Onneksi siis myös esiintymisen pelkoon on olemassa erittäin tehokkaita keinoja, joilla alitajuisia pelkoajureitaan voi hallita ja johtaa ratkaisukeskeisesti, kunnes lopulta huomaa voittaneensa koko esiintymisjännityksensä.
Esiintymisen pelko voi ilmetä ja siihen voi oppia suhtautumaan monella eri tavalla.
Joillekin esiintymispelko on vain lievää, jopa positiivisesti kutkuttavaa jännitystä ennen tärkeää puhetilaisuutta ison yleisön edessä, kun taas toisille se voi aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja jopa fyysisiä oireita, kuten hikoilua, sydämentykytystä tai pahoinvointia, aivan tavallisessa työtilanteessa pienen porukan läsnäollessa.
Esiintymisen pelon taustalla voivat olla monet tekijät:
- Negatiiviset kokemukset: Aikaisemmat epäonnistumiset tai kiusalliset tilanteet esiintymisen aikana voivat vahvistaa pelkoa. Nämä ovat tallentuneet tiedostamattoman mielen tasolle, josta ne ryöpsähtävät pintaan aina jonkin triggerin osuessa kohdilleen.
- Itsetunto-ongelmat: Tietyissä tilanteissa tai tietyntyyppisten ihmisten läsnäollessa korostuva heikko itsetunto (vaikka muuten olisi paljonkin itseluottamusta jollain muulla alueella) ja lisääntyvä huoli siitä, miten muut näkevät sinut, voivat lisätä esiintymisjännitystä.
- Liialliset odotukset: Perfektionismi, työ- ja yksityiselämän suorittamisen tarve ja paine onnistua täydellisesti voivat aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Perfektionismi ei liity läheskään aina vain työelämään, jossa siitä on perinteisesti puhuttu mm. työnarkomaanien kohdalla.
Kuten huomasit, nämä ovat 100% inhimillisiä teemoja eikä johtaja- tai yrittäjätitteli poista niitä. Esiintymisen pelko voikin näyttäytyä eri elämänalueilla sekä töissä että kotona tai vaikkapa kaveriporukassa tai harrastusryhmässä olitpa ammatillisesti kuinka pätevä ja menestynyt tahansa.
Itseään on turha moittia ”järjettömästä” esiintymispelosta, koska tällekin pelolle on täysin järkevä ja looginen selitys. Ja ratkaisu!
Miten hallita esiintymisjännitystä ja voittaa se?
Esiintymisen pelko on mahdollista voittaa, vähintäänkin hallita ja johtaa tehokkaasti. Tässä 3 simppeliä keinoa, joista useimpia olet saattanutkin jo kokeilla ja ilmeisestikin tuloksetta, koska luet tätä artikkelia nyt 🙂
1. Valmistautuminen: Tämän olet varmasti itsekin jo havainnut, että hyvä valmistautuminen on ensimmäisiä asioita, joilla voit auttaa itseäsi voittamaan esiintymispelon. Tunne esimerkiksi kokouksessa esille tuomasi tai seminaariyleisölle kouluttamasi aihe hyvin ja harjoittele esitystäsi etukäteen. Mitä enemmän harjoittelet, sitä itsevarmempi olet. Muistathan, että kuivaharjoittelua on tehokkainta ja nopeinta tehdä mielikuvissa?
2. Hengitystekniikat: Syvähengitys (ei kuitenkaan hyperventilointi, joka iskee paniikkikohtauksessa) eli rauhallinen hengittäminen riittävän syvään auttaa rauhoittamaan hermostoasi ja hallitsemaan esiintymisjännitystä. Keskity hengitykseesi hyvissä ajoin ennen esiintymistä ja sen aikana. Lue hermoston hyvinvoinnista täältä.
3. Positiivinen visualisointi: Tiedät, miten huippu-urheilijat ja -johtajien mentaalivalmennukseen kuuluu mm. erilaiset visualisointitekniikat. Tässä yhteydessä en nyt selitä juurtajaksain miksi mielikuvaharjoittelu toimii, mutta trust me: se toimii ihan aikuisten oikeesti. Opettele omaksumaan edes tämä perustason metataito tehokkaaksi, automaattiseksi avuksesi. Silloin se toimii myös hädän keskellä vaikkapa Finlandia-talon lavalla ramppikuumeen iskiessä salamavalojen välkkyessä. Positiiviset mielikuvat auttavat vähentämään psykofyysistä stressiä. Kuvittele itsesi onnistuneena ja rentoutuneena esiintymistilanteessa.
Harjoitus tekee myös sen mestarin, joka voittaa esiintymispelkonsa.
Esiintymispelkoaan on turha piilotella, peitellä tai hävetä.
Muista, että kukaan ei ole täydellinen. Esiintymisen jännittäminen ja myös mahdolliset mokat esiintymistilanteissa ovat täysin normaaleja juttuja. Ne eivät tee sinusta millään tavalla epäpätevää tai huonoa johtajaa tai yrittäjää, esihenkilöä tai asiantuntijaa.
Voimaannuttavassa valmennuksessa (halutessasi myös terapeuttista hypnoosihoitoa käytettäessä) aloitamme esiintymistilanteille ”altistumisen” eli totuttautumisen pienistä perusjutuista, ns. perushelpoista esiintymisistä ja lisäämme vähitellen tilanteiden haastavuutta.
Homma toimii tässä ”esiintymisallergian” hoidossa hieman samankaltaisesti kuin fyysisten allergioiden siedätyshoito.
Ja usko pois: vaikka sinulla olisi aivan fanaattisen kamala fobia esiintymiseen liittyen, sinäkin opit vähintäänkin ”sietämään” itsesi esiin tuomista. 🙂
Ratkaisukeskeinen, maltillinen tavoitteesi edistäminen auttaa sinua tottumaan esiintymiseen turvallisesti askel askeleelta. Ja tuo turva on tässä kaikessa se avainsana: sinä olet 100% turvassa kirkkaidenkin parrasvalojen loisteessa koko maailmankin tuijottaessa suoritustasi.
Jos et usko, olet lämpimästi tervetullut luokseni treenaamaan! 🙂
Hyvä henkilökohtainen valmennus työ- ja yksityiselämässä auttaa mm. tähän esiintymisjännitykseen, kuten muidenkin tunteiden johtamisessa eli oman aidon itsesi johtamisessa tavoitteidesi saavuttamiseksi.
Esimerkiksi minun vastaanotolla (etänä tai livenä) käymme mm. tätä teemaa usein läpi mahtavien asiakkaideni kanssa – joidenkin kanssa vaikkapa pörssiyhtiöiden hallitusten kokouksissa tärkeän presiksen pitämiseksi tai Tinder-kuvien ottamiseksi ja ensideiteille valmistautumiseksi 🙂 Voit lukea näistä näennäisesti erityyppisistä aiheista blogeistani sekä työelämän hyvinvointiin että yksityiselämään liittyen. Kun luet juttujani enemmän, tulet huomaamaan pintaa syvemmältä, miten ehkäpä ei niin erilaisista jutuista olekaan kyse 😉 All roads lead to Rome…!
Mihin tarpeeseen sinä kaipaat lisää esiintymisvarmuutta tai muuten hyvinvointisi kohottamista?
Ratkaisukeskeinen eteneminen vakain askelin auttaa voittamaan esiintymisen pelon.
Esiintymisen pelko on yleinen mutta hallittavissa oleva haaste työelämässä. Keskittymällä hyvän valmistautumisen, rauhoittavien hengitystekniikoiden hallinnan ja positiivisen visualisoinnin harjoittelun lisäksi levollisen itsevarmuuden ja hyvän itsetunnon vahvistamiseen, opit hallitsemaan esiintymisjännitystä – ja jopa nauttimaan esiintymisestä!
Ties minkälainen huippupuhuja tai suurten lavojen esiintyjä sinusta vielä kehkeytyykään!
Suuren yleisön haltuunotto ei kuitenkaan todellakaan tarvitse olla tavoitteesi. Ehkäpä toiveenasi on saada lähinnä oma nimesi sanottua työporukassa tai verkostoitumistilaisuudessa rennosti ilman sitä ahdistavaa tunnetta, että pala jää kurkkuun, sanat menevät solmuun tai suusta pääsee vain sammakoita juuri silloin, kun haluaisit olla fiksu ja filmaattinen vaikkapa koulutustilaisuudessa tai sen mielenkiintoisen treffikumppanin tavatessasi!
Kun haluat ilmaista apua esiintymisjännitykseen, lataa ja kuuntele Unelmakokous-äänite. Tämä alitajuisesti voimaannuttava mielikuvaharjoitus on suunniteltu auttamaan sinua rentoutumaan luonnollisesti ja vahvistamaan itsetuntoasi esiintymiseen liittyen.
Ja kun haluat voittaa esiintymisen pelon, varaa henkilökohtainen valmennustapaaminen.
"Tuli positiivinen fiilis ja olen iloinen, että hain sinulta tukea. Ja harjoitukset ovat olleet jo käytössä ja auttaneet, kiitos niistä!"
Valmennuspalaute
Miltä Sinusta tuntuisi, kun olet sinut itsesi esille tuomisen eli myös esiintymisen kanssa?
Sinulle merkityksellisiin tavoitteisiin voimaannuttaen,
Coach Kati Niemi
