Luonnollinen transsitila -Transsi - Hypnoosi

Transsitila auttaa jaksamaan kiireisessä arjessa (kun transsin hallitsee!)

Laita hyvä kiertoon!

Hypnoosi on vahvan sisäänpäin kääntyneen keskittyneisyyden tila – siis täysin luonnollinen transsitila meille kaikille, jotka maltamme vain pysähtyä itsemme äärelle!

Hypnoosin (hypnoottinen transsitila) ymmärtäminen on tärkeää, jotta opit hyödyntämään transsia oman itsesi tukemiseksi ja tavoitteidesi saavuttamiseksi kiireisenkin arjen keskellä.

Transsi ja sen syntymisen syyt on hyvä ymmärtää myös siksi, että osaat hallita omaa transsitilaasi etkä ole kenen tahansa johdateltavissa esimerkiksi taitavasti rakennettujen palopuheiden kautta. Tiesitkö, että psykologian tutkimukset ympäri maailmaa saivat paljon lisärahoitusta Toisen Maailmansodan jälkeen, kun esimerkiksi Yhdysvaltain armeija halusi selvittää, miten järkevät, tavalliset saksalaiset saatiin valitsemaan Hitler johtajakseen? Voisiko olla kyse kansakunnan laajuisesta transsitilan hyödyntämisestä ja kohtalokkaiden suggestioiden ujuttamisesta hetkeen, jossa kuulijat olivat transsissa?

Aivan. Transsitila on ihana, kunhan sitä käyttää hyvään.

Hypnoosin voima kannattaa ymmärtää ja omaa transsitilaa opetella hallitsemaan ja säätämään parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten täällä toisessa kirjoituksessani kerroin, transsin aikana aivojen etummainen pihtipoimu (ACC Anterior cingulate gyrus) ei kontrolloi henkilön kognitiivista toimintaa kuten normaalisti, jolloin suggestiot pääsevät vaikuttamaan alitajuntaan ja tiedostamattomaan mieleen.

Minkälaisia suggestioita sinä haluat aivopoimujesi väliin vaikuttamaan ajatuksiisi, tunteisiisi, valintoihisi ja toimintaasi niin työelämässä kuin kotonakin? Vaikka sinäkin voit päästä syvään transsiin aivan itse, niin missä tilanteissa sinun kannattaa opetella tämän luonnollisen transsitilan hyödyntämistä myös ammattitaitoisen kliinisen hypnoterapeutin ohjauksessa turvallisesti ja lempeästi?

Miksi hypnoterapeutti voi auttaa sinua pääsemään transsiin helpommin ja ottamaan siitä kaiken ilon ja hyödyn irti?

Jos et vielä tiedä, mistä on kyse transsissa eli hypnoottisessa transsitilassa, lue tämä artikkeli: Mitä hypnoosi on tutkimusten ja omien kokemusteni mukaan?

Lyhyenä kertauksena: kun henkilö keskittyy mihin tahansa, se vahvistuu hänen tietoisuudessaan ja hän kiinnittää vähemmän huomiota muihin asioihin. Kun esimerkiksi hypnoterapia-asiakas kääntyy sisäänpäin omiin mielikuviinsa, hän itse vie itseään transsiin. Siltä osin hypnoosissa on samankaltaisuutta muiden meditatiivisten tilojen kanssa (esim. ”transsendenttinen meditaatio”) ja sinä voit itse viedä itsesi transsiin eli hypnoosiin ihan ilman hypnoterapeutin avustustakin.

Mutta miten hypnoterapeuttina voin sitten auttaa sinua pääsemään transsiin?

Koska hypnoosi eli transsitila on keskittyneen huomion tila, jonka aikana henkilö ei huomioi ympäristöön liittyviä laajempia ärsykkeitä vaan keskittyy esimerkiksi hypnoterapeutin suggestioihin ja omaan transsitilaansa, tuo transsin syvyys riippuu henkilön keskittymisen tasosta.

Jos sinun mielesi lähtee helposti harhailemaan vaikkapa työpäivän ikäviin sattumuksiin kesken transsin syventymisen, hypnoterapeutin hypnoosi-induktion sisältämiä suggestioita seuraamalla sinun fokus ei herpaannu vaan transsi pääsee syvenemään keskeytyksettä.

Hypnoterapeutin suggestiot käynnistävät sinun oman transderivatiivisen prosessin. Transderivatiivisessa prosessissa henkilö hakee sisältään vastinetta kuulemalleen suggestiolle ja tällöin henkilön hypnoosi syvenee entisestään juuri sille tasolle, jossa voidaan alkaa antamaan terapeuttista hoitoa asiakkaan tavoitteen saavuttamiseksi.

Itse hypnoosi tai transsi ei siis vielä tee autuaaksi, vaikka tämä meille kaikille luonnollinen transsitila onkin niin ihanan levollinen! Asiakkaan ongelmien ratkaisun ja tavoitteen saavuttamisen kannalta relevanttia on hypnoosin indusointi sopivaan syvyyteen ja sitten se pääjuttu eli terapeuttisen hoidon antaminen optimaalisella tavalla, monipuolisia valmennuksellisia menetelmiä aina tarkoituksenmukaisesti soveltaen.

Miten transsitila on helppoa saavuttaa ihan itse – jopa vahingossa?

Tässä on muutamia tavanomaisia, arkisia esimerkkejä hypnoidisista transsitiloista:

Valheellisen heräämisen tapauksessa henkilö nousee sängystä ja voi jopa ehtiä suihkuun tai laittaa kahvinkeittimen päälle, kunnes havahtuu johonkin unenomaiseen outoon tapahtumaan (vaikkapa lohikäärmeellä lentämiseen tai marsilaisten hyökkäykseen, you name it!) ja vasta sen jälkeen herää oikeasti unestaan.

Hypnopompinen eli hypnooppinen tila herättäessä on se hetki, kun olet juuri heräilemässä, mutta et ole aivan vielä täydessä tajunnan tilassa ”hereillä”. Tämän jutun lopuksi kerron, miten voit hyödyntää tämän hetken parhaana mahdollisena aamunavauksena!

Valtatiehypnoosi on se, kun autolla ajaessasi yhtäkkiä havahdut jo saapuneesi määränpäähäsi ja huomaat, että et oikeastaan ollut ihan täysin skarppina koko reitin ajan. Vastaavasti jos olet bussin tai ratikan kyydissä ja tuijottelet jonnekin ulos, sinä tavallaan näet kaiken ulkona tapahtuvan, mutta et rekisteröi sitä, koska olet ajatuksissasi – hypnoidisessa tilassa, sisäänpäin kääntyneenä.

Unelmointi on hyväksi aivoille, koska se aktivoi oikeaa aivopuoliskoa, kun yleensä toimimme enemmän vasemmalla aivopuoliskolla. Transsitila syvenee, miten paremmin keskityt omaan unelmaasi eli mielikuvaasi jostain ihanasta tulevasta.

Hypnogoginen tila nukahdettaessa on vastaavankaltainen hetki juuri ennen nukahtamista kuin hypnopompinen tila oli herättäessä.

Milloin viimeksi ihana transsitila on ollut arjessasi läsnä kenties aivan itsestään? Entä huomaatko, milloin olet vaipunut transsiin jopa vahingossa?

Mikä on näille edellä mainituille ilmiöille yhteistä?

Tarkkaavainen seuranta on yksi hypnoosin merkki. Tiedät varmasti esiintyjiä ja populistipoliitikkoja, jotka osaavat ottaa yleisönsä ja yleisö tuijottaa heitä herkeämättä. Ehkä sinulla on joku kaverisi, jonka tarinointi saa sinut haluamaan kuulla hänen tarinansa jatkuvan ja jatkuvan etkä huomaa ajan kulumista.

Parhaimmillaan tätä luonnollista transsitilaa voi hyödyntää hyvään tarkoitukseen, pahimmillaan huonoon, kuten tämän artikkelini alussa kerroin Toiseen Maailmansotaan viitaten.

Huomion keskittäminen on ensisijaista hypnoosin synnyttämisessä, syventämisessä ja ylläpitämisessä. Toisinaan keskittyminen tapahtuu aivan itsestään, jopa vahingossa.

Esimerkiksi marjanpoimija saattaa poimia marjoja syvän keskittyneisyyden tilassa, jolloin hän on keskittynyt näkemään etsimiään marjoja ja on sulkenut pois laajemmat ulkoiset ärsykkeet.

Samoin toimivat sienestäjät tai muut, jotka etsivät jotain tiettyä asiaa eli ovat hyvin fokusoituneita.

Arvaat varmaan jo, miksi myös esimerkiksi sukan kutominen on niin rentouttavaa monelle?

Miten sinä voisit nauttia transsitilasta kesken päivän, jopa työpaikan taukotilassa tai toimiston ulkopuolella lyhyen happihyppelyn aikana?

Vinkki: Mitä ideoita tämän artikkelin alussa ollut valokuvani tuo mieleesi? 🙂

Hyödynnä jokapäiväinen hypnoottinen transsitila itsesi voimaannuttamiseksi

Olemme hypnoositilassa ihan joka päivä vähintään hetken verran. Nuo hetket kannattaa valjastaa itsensä voimaannuttamiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Transsitilaa ei tarvitse luoda vain päiväsaikaan jotain tiettyä tarkoitusta varten (kuten hypnoterapia-vastaanotoillani), koska voit aivan yhtä hyvin hyödyntää luonnolliset transsihetket aamuisin ja iltaisin.

Hypnopompinen eli hypnooppinen tila herättäessä on mainio ajankohta hyvälle aamunavaukselle. Herätessään kannattaa puhua itselleen positiivisesti ja asettaa hyviä tavoitteita, koska tässä jokapäiväisessä transsitilassa alitajuntasi auttaa sinua saavuttamaan ne. Olet varmasti kuullut joidenkin valmentajien kehottavan sinua palauttamaan mieleen vaikkapa kolme pientä tavoitettasi, joihin fokusoit päivän aikana? Nyt tiedät, miksi tuo mielenhallintakeino todella toimii! 🙂

Vastaavankaltainen transsitila ilta-aikaan eli hypnogoginen tila juuri ennen nukahtamista kannattaa vapauttaa itsensä voimaannuttamiseksi. Itselleen kannattaa antaa hyviä ohjeita juuri ennen nukahtamista, ja esimerkiksi antaa jokin positiivinen suggestio tulevaan päivään.

Tässä kohdin kannattaa muistaa, että samaa suggestiota kannattaa toistaa useampi kerta niin, että se on automaattisuudessaan jo lähes alitajuinen fakta. Itselleen kannattaa antaa hyviä ohjeita tulevaan päivään esimerkiksi näin: “Kun aamulla herään, olen virkeä ja ajatukseni ovat kirkkaat.”

Levollinen transsitila auttaa nukahtamaan ja ratkaisemaan ongelmia, joten mitä kannattaa varoa iltaisin?

Edellä mainituista biopsykologisista syistä johtuen ihmiset ovat kautta aikain osanneet hyödyntää hypnoosia myös lastensa rauhoittamisessa iltaisin. Transsitila kannattaa luoda nukkumaan mentäessä yhdessä lasten kanssa vanhalla tutulla tavalla: iltasaduilla!

Sen lisäksi että iltasadun kuunteleminen saa lapsen uppoutumaan mielikuvaan ja siten tyhjentämään mielen päivän askareista, iltasadun metaforiset tarinat menevät suoraan alitajuntaan ja siten satujen avulla voi ratkaista myös tosielämän arkisia ongelmia.

Valitse siis tarkkaan myös se kirjallisuus, jota sinä itse luet tai kuuntelet juuri ennen nukahtamista. Minkälaisen tarinan haluat jäävän seikkailemaan alitajuntaasi tulevaksi yöksi, ehkä myöhemminkin?

Entä minkälaisen tv-ohjelman ääreen sinun kannattaa nukahtaa sohvalle?

Ja minkälaisen herätyksen luot itsellesi aamulla, jotta päiväsi ei ala paniikissa sydän pompottaen vaan sisäisestä rauhasta rakentuen?

Entä mitä haluat sanoa puolisollesi viimeiseksi ennen nukahtamista ja aamulla ensimmäiseksi herätessäsi? Vinkkejä voit lukea Rakkauden (r)evoluutio-blogistani 🙂

Miksi transsitilan hallinta on tärkeää? Entä milloin transsin säätäminen on jopa haitallista?

Transsiin pääseminen edellyttää irtipäästämistä analyyttisestä, rationaalisesta, loogisjärkevästä mielestä. Edes hetkeksi.

Tuo hetki voi olla superlyhyt, mutta jos mielesi on kovin analyysiin taipuvainen, transsiin pääseminen voi tuntua aluksi vaikealta, jopa turhauttavalta.

Ilmainen rentoutusäänite stressinhallintaan, rentoutumiseen ja resilienssin parantamiseen
Lataa ilmainen rentoutusäänite tästä kuvasta klikkaamalla.

Ei ole yksi eikä kaksi asiakasta, jotka ovat sanoneet esimerkiksi:

 

    • ”minä en kyllä oikein usko hypnoosiin”

    • ”uskon kyllä, että tämä toimii muilla, mutta ei minulla”

    • ”minun on vaikeaa rentoutua enkä ymmärrä miten voisin rentoutua niin syvään hypnoosiin, että mitkään positiiviset suggestiot toimisivat”

    • ”en usko, että minua voi hypnotisoida”

    • ”kuulin puheesi, joten en varmaan ollut hypnoosissa?”

Minun on helppoa suhtautua ”epäileviin tuomaisiin”, koska itsekin olen erittäin analyyttinen ja perinpohjaisesti asioihin tutustuva ja myös tieteeseen vahvasti ”uskova” – ennen kuin ”uskon” mihinkään mitä en ymmärrä 🙂

Olen monia kertoja itse analysoinut mitä transsiin menemisessä tapahtuu ja joka kerta, kun analysoin, en meinaa päästä transsiin. Miten turhauttavaa!

Ja sitten kun taas turhaudun omaan ”järkevyyteeni” ja päästän siitä irti, niin kappas, humpsista taas vaan mennään transsin syvään päähän!

Tämän vuoksi tutkijoilla voi olla vaikeaa päästä todentamaan transsitilan syntymistä live-tilassa: Analysoi, niin et pääse transsiin – Unohda analyysi ja nauti transsista!

Kieroa, vai mitä? 🙂

Muun muassa tämän paradoksin vuoksi minä nautin tästä hypnoterapeutin työstäni niin paljon!

Olen koko ikäni rakastanut haasteita ja ongelmien ratkaisua, joten mikäpä olisi minulle sopivampaa haastetta kuin hypnoosin tutkiminen eri kanteilta katsottuna, eri tilanteissa, erilaisten ihmisten kanssa!

Hypnoosin tieteelliset salat ovat minullakin vielä selvittämättä juurta jaksain, vaikka valtavasti olenkin aihetta opiskellut, mutta mielestäni tiedemiehet eivät ole vielä keksineet sitä megalaitetta, joka osaa yksittäisten fysiologisten ilmiöiden pilkkomisen ja kvantitatiivisen mittaroinnin sijaan rakentaa selkeää prosessikaaviota sille kaikelle, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu transsissa. Ehkäpä lääketieteen tekoälysovellukset keksivät sen, koska ihmismieli ei välttämättä siihen koskaan kykene – jos siis haluaa päästä transsiin samalla kun yrittää analysoida tapahtuvaa.

Olet siis erittäin lämpimästi tervetullut luokseni kokeilemaan hypnoosia! Myös silloin, kun et millään usko pystyväsi hyötymään siitä omassa elämässäsi!

Minä rakastan haasteita, joten jos sinäkin nautit itsesi haastamisesta, niin ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, miten sinäkin opit pääsemään transsiin! Yhdessä me löydämme kyllä sinulle helpoimman reitin, aivan varmasti.

Kun hyvää tekevä transsitila houkuttaa, miten voit oppia menemään transsiin itse?

Transsitila ei ole siis sinänsä mitään magiaa eikä poppamiesten hömpötyksiä, vaan biologinen fakta. Meillä kaikilla oleva luontainen ominaisuus, suorastaan aarre!

Sinunkin kannattaa hyödyntää oman mielesi luova voima sekä ongelmien ratkaisemiseksi että unelmaelämäsi toteutumisen mahdollistamiseksi.

Kun haluat oppia hyödyntämään transsitilan täysimääräisesti oman itsesi parhaaksi, niin ota minuun yhteyttä. Sinäkin tulet pääsemään ihanaan transsiin lopulta aivan itse, aivan varmasti!

Kysymys onkin oikeastaan enää vain siitä, miten monenlaisia mielenvalmennusmenetelmiä sinä haluat oppia hyödyntämään transsissa itsesi voimaannuttamiseksi ja tavoitteidesi saavuttamiseksi?

Rakkaudella
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer
[email protected]

P.S. Halutessasi voit lukea vielä tarkemmin täältä mitä hypnoosi on tai mitä hypnoterapiassa hyödynnettävä NLP on. Ja muistathan, että jos transsitila vielä hieman jännittää sinua, niin NLP:n hyödyntäminen kanssani ei edellytä välttämättä lainkaan hypnoosia, 🙂

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaista inspiraatiota