Hypnoosin tehokkuus elämänmuutoksissa: Kuinka monta kertaa hypnoosia tarvitaan tulosten saavuttamiseksi? Hypnoositapaamisten määrä ja hypnoosisession kesto ajallisesti.

Hypnoosin tehokkuus: Miten nopeasti hypnoterapia auttaa?

Laita hyvä kiertoon!

Tehokkuus on monen tavoitteena silloinkin, kun esimerkiksi yrittäjän tai johtajan tavoitteena on parantaa elämänlaatuaan nimenomaan tahtiaan hidastamalla. 🙂 Onneksi moni on jo oivaltanut voivansa saada apua työ- tai yksityiselämänsä muutoksiin ”perinteisen” executive coachingin ja keskusteluterapian lisäksi voimallisempaa hypnoosia hyödyntävästä hypnoterapiasta (=hypnoosi+terapia).

"Enpä olisi arvannut kuinka nopeasti saavutan jotakin näin merkityksellistä olotilaa itselleni. Toki olen asettanut itseni hyvinvoinnin etusijalle, mutta kyllä se oma sisäinen turvallisuuden tunne ja todelliset työkalut arkeen on kolahtanut kohdilleen vasta ensikohtaamisemme jälkeen. Olen saanut varmistuksen itselleni, että suunta on oikea. Tärkeitä oivalluksia ja havahtumisia ilman apuasi olisin tuskin hoksannut. Saati pystynyt alkamaan työstämään haitallisista toimintamalleista pois itseni hyväksi. Kiitos!"

Hypnoosin tehokkuus käytännössä: Kuinka nopeasti hypnoterapia auttaa?

Hypnoosin tehokkuus eli käytännössä tarvittavien hypnoterapiatapaamisten määrä, yhden hypnoosisession tarvitsema aika ja sen sisältämän yhden hypnoosin kesto määräytyy sinun henkilökohtaisten tekijöiden pohjalta:

  • taustasi
  • nykytilanteesi liittyvät olosuhteet, asiat ja ihmiset
  • konkreettinen tavoitteesi käytännössä
  • rajoittavat uskomuksesi tai pelot sekä muut ajatus-, tunne- ja toimintamallisi (joita toki kehitämme valmennusohjelman / hypnoterapian aikana)
  • motivaatiosi tavoitteen saavuttamiseen
  • motivaatiosi harjoitella itsenäisesti hypnoterapiatapaamistemme rinnalla
  • kykysi rentoutua ja päästä hypnoosiin (mikä myös vahvistuu jokaisen hypnoosikerran myötä)

Hypnoterapia-kokemuksia erilaisista hypnoosisessioista

Nämä asiakaskokemukset voivat osaltaan avata sinulle, miten hypnoterapia etenee käytännössä ja paljonko tavoitteen saavuttaminen vie aikaa hypnoosin avulla.

"Aloittaessani tutustumaan itseeni syvemmin Katin ohjauksessa Hyvä, parempi, minä! -ohjelmassa, kärsin mm. paniikki- ja ahdistuneisuusoireista sekä huonounisuudesta. Minulla oli tarvittaessa käytössä rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet. Elämäni tuntui selviytymistaistelulta päivästä toiseen, ei puhettakaan mistään sellaisista asioista kuin nautinto, aito ilo, luottamus tai rentous - asiat, joista on tullut nykyisin elämäni ykkösprioriteetteja, joihin ohjaan lempeästi mielenkiintoani ja kalenteriani. Muutokset, jotka koin, alkoivat yllättävän nopeasti. Katin ohjeiden mukaan hoidin - ja hoidan edelleen - itseäni päivittäin, joskus useitakin kertoja päivässä mm. rentoutus- ja hypnoosiäänitteillä. Päätin heti alussa, että laitan tähän "kaiken peliin". Tämä matka on sisältänyt paljon oman itsen työstämistä, yllätyksiäkin, mitä nousi esiin oikeiden kysymysten avulla. Olen käsitellyt eroni lisäksi työuupumustani, pohtinut mikä johti siihen ja millä valinnoilla en enää joudu siihen. Yksi tärkeimmistä oivalluksista onkin ollut, että ei tämä elämä ole mikään valmis paketti, vaan voin koko ajan itse muotoilla sitä uudelleen - ihan käytännössä ja alkaen nyt - jokaisella osa-alueella. Koen olevani nyt vahvemmin MINÄ, kuin koskaan ennen. Olen oppinut rauhoittamaan kehoni ja mieleni, enkä ole enää pitkään aikaan tarvinnut rauhoittavia- tai unilääkkeitä. Se on minulle hämmästyttävää edelleen. Olen todella kiitollinen tästä ohjauksesta. Katilla on mieletön kyky kaivautua ongelmien ytimeen, auttaa kohtaamaan ne ja ratkomaan niitä. Tapaamisten jälkeen on aina voimaantunut ja kevyt olo, mieli täynnä toivoa.☀️ Suosittelen tätä valmennusta ihan kaikille ja eritoten sinulle, joka kamppailet töissä tai elämässä muuten. Tai sinulle, joka koet olevasi jotenkin "umpikujassa" tai "tuuliajolla". Koska et sinä oikeasti ole.❤️"

Rakkauden Revoluutio -app (sovellus)
Hyödynnä ilmaiset äänitteet, ekirjat ym Rakkauden Revoluutio-sovelluksessa lataamalla app Google Playstä, Apple Storesta tai nettiselaimella klikkaamalla tästä kuvasta.

Muita tositarinoita hypnoterapian etenemisestä ja tarvittavien terapiatapaamisten määrästä

Tämän henkilön pitkäaikainen ongelma, joka oli vaivannut häntä nuoruudesta asti, ratkesi kolmella (3) hypnoosilla:

“Lähdin kokeilemaan hypnoosia kiinnostuksesta lajia kohtaan ja tietysti Katin persoonan vuoksi. Olen itse ratkaisukeskeinen terapeutti ja kuvittelin, että omat terapioinnit olisi jo melkolailla taputeltu. Valitsin aiheeksi kehonkuvan. Olen kärsinyt koko nuoruuden ja myös aikuisuuden jotenkin vääristyneestä kehonkuvasta tai ainakin minulla on ollut tarve jotenkin rankaista kehoa silloin, kun asiat eivät ole järjestyneet oman mielen mukaan. Aika-ajoin kontrolloivat ajatukset ovat vallanneet mieltä. Ensimmäinen sessio Katin kanssa sujui ihanan rennoissa tunnelmissa. Katin ääni ja tapa tehdä ja viedä rentoon tilaan oli minulle sopiva ja jopa maagisen ihana. Nautin ja sain hyvän kotitehtävän. Lähdin innokkaana seuraavaan sessioon. Tästä kerrasta muodostuikin melkoinen tunteiden ja oivallusten kerta. Se oli käsittämätön kokemus. Tulppa irtosi. Wau! Oivalsin koko setin. Ymmärrän nyt tämän kontrolloinnin alkulähteen ja voin antaa myötätuntoa sille pikkutytölle, joka asuu sisälläni. Eheytyminen on päässyt alkuun vahvasti. Olen pystynyt muuttamaan toimintaani ja ajatukset ja tunteetkin ovat muuttuneet. Olen myös session jälkeen keskustellut sisareni kanssa ja saanut vahvistusta tähän. Wau mikä setti. Kolmas oli regressiosessio. Pääsin isoihin ihaniin oivalluksiin tässäkin sessiossa. Melko huikeeta. Katilla on ammattilaisen otteet, hyvä ääni, hyvät tarinat. Olen otettu, häkeltynyt ja kiitollinen, että sain kokea nämä sessiot. Kiitos Kati!”

Hypnoosin tehokkuus elämänmuutoksissa: Kuinka monta kertaa hypnoosia tarvitaan tulosten saavuttamiseksi? Hypnoositapaamisten määrä ja hypnoosisession kesto ajallisesti.

Myös tässä hypnoterapia-valmennuksessa oli yhteensä kolme (3) tapaamista:

“Lähdin mielenkiinnolla vaikkakin hieman varoen tutustumaan hypnoterapiaan rakkauselämääni liittyen. Kati sai heti aluksi ennakkoluuloni hiljenemään ja kokemuksesta muodostui hyvä. Vaikka olen myös joogaopettaja ja mielen taitojen valmentaja, ja opintojenikin kautta osaan helposti rentoutua, niin tämä syväsuggestio oli uusi kokemus. Se avasi ihan uusia kuvioita elämääni ja ennen kaikkea mieleeni. Voisin jopa sanoa, että Katin ohjaama hypnoterapia on elämäni käännekohta. Siihen tarvittiin kolme tapaamista, ja jokaisella kerralla oli omanlainen sessio. Näiden kautta mieleni vahvat ajatuspolut saivat uuden suunnan, joka herätti eloon parhaimmat puoleni samalla, kun kriittinen, analyyttinen ja väheksyvä minäkuva laimeni lähes olemattomiin. Koska mielen on helppo luiskahtaa helpostikin takaisin vanhoihin tapoihin, olen käyttänyt hypnoterapiassa Katilta saamiani affirmaatioita tehosteina, ja näin vahvistanut niiden toimivuutta. Tällä tavalla pitämällä saamastani aarteesta huolta, siitä tulee pysyvämpi ja toimintavarmempi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, miten hypnoterapia sopii sinulle. Katia suosittelen ehdottomasti, sillä hän on lämminsydäminen ja vilpitön sekä ammattitaitoinen hypnoterapeutti.”

Hypnoosin tehokkuus: Hypnoosin kesto ja tarvittavien hypnoterapiatapaamisten määrä ja aikavälit

Löydät jokaiseen em. kysymykseen vastaukset yksityiskohtaisemmin käytännön esimerkkeineen tästä kattavasta koosteesta.

Hypnoosi ei ole taikatemppu, vaikka jotkut hypnoterapian avulla saavutetut elämänmuutokset voivat siltä vaikuttaakin. 

Olet varmaan kuullut, miten jotkut ovat lopettaneet 1-2 hypnoosikerran avulla tupakanpolton, vaikka olisivat sitä ennen yrittäneet monestikin irtautua tupakasta? 

Kuitenkaan kaikki eivät esimerkiksi tupakasta pääse irti hypnoosin avulla, eli jokainen tilanne on yksilöllinen. Ja tupakka on vain yksi selkeä esimerkki, jossa yksilö todella haluaa päästä eroon tupakasta ja suurin osa hänen ajatuksistaan/arvoista todennäköisesti tukee tavoitteen saavuttamista jo ennen hypnoterapian aloittamista. 

Muissa elämänmuutoksissa on kyse usein paljon laajemmista kokonaisuuksista, kuin yksittäisestä tupakointitavasta, jonka yksilö jo tietää haitalliseksi ja todella haluaa päästä siitä irti. 

Kun kyseessä on laajemmat elämänmuutokset, se on kuin rubiikinkuutio, josta ei tiedä, kuinka monta kertaa ja mitä kautta sitä on käänneltävä, kunnes sen saa ”valmiiksi”. 

Lisäksi elämänmuutosten käytännön toteutukseen vaikuttaa henkilön ympärilläkin olevat ihmiset ja olosuhteet, joista voi tulla ”yllätyksiä” tuohon rubiikinkuution kääntelyyn. Jos ymmärrät mitä tarkoitan 🙂

Tästä syystä mistään hoito-/terapiamuodosta ei voi antaa takeita, että x kerran jälkeen elämäsi osa-alueet ovat mallillaan. Näin on myös hypnoterapian laita. Hypnoosin tehokkuus on yksilöllinen. 

Voit kokeilla omaa rentoutumisen taitoasi esimerkiksi tämän ilmaisen rentoutusäänitteen kuuntelemalla:

Jokaisen tausta, tilanne ja tavoitteet ovat niin erilaiset, että itse en anna mitään arvioita. Sen toki voin sanoa, missä ajassa asiakkaani ovat saaneet toteutettua sen, mitä tavoittelivat, ja yllä voit lukea koonnin tositarinoineen. 

Ja kyllä: monet kertovat jo ensimmäisen tapaamisemme olleen ”mullistava” (nämä siis ihan asiakkaideni sanoja; en lupaa sellaista kokemusta kenellekään) eli hypnoosin tehokkuus on ainakin omasta mielestäni erittäin hyvä. 

Kuten edellä kerroin, onhan minulla toki sellaisiakin asiakkaita, joita tapaan kerran kuussa ja käsiteltävät aiheet vaihtuvat matkan varrella. He ovat kokeneet saaneensa apua aina kulloiseenkin tilanteeseensa ja siksi halunneet jatkaa coaching-/NLP-/hypnoterapiatapaamisiamme ns. jatkuvasti. Eli heidän ”elämänmuutos” on ikäänkuin jatkuvasti käynnissä, kuten on elämäkin kaikkine käänteineen. 

Ihan samalla tavalla itsekin tapaan omaa hypnoterapeuttiani kerran kuukaudessa, vaikka yleensä minulla ei ole mitään ”aihetta”, mitä käsittelisimme. 

Mutta tapaamme, koska aika on kalentereihimme aina edellisellä kerralla sovittuna, ja kappas: ainahan sieltä jotain löytyy, mitä voimme työstää hypnoosissa! 

Itse toki tykkään hypnoterapiasta ihan ”viihdekäytössäkin” eli minä en ole ihan normiasiakas omallekaan hypnoterapeutilleni 🙂  

Ja kyllä: monet asiakkaani ovat kuin yhdestä suusta todenneet, miten hypnoosi voisi auttaa monia ihmisiä pääsemään irti erityyppisistä päihteistä, kun saisivat hakemansa nautinnon täysin luonnollisesta ja terveellisestä hypnoosista eikä rankkaa työpäivää enää tarvitsisikaan nollata viinilasillisella.

Kun kaipaat monitahoista mindshiftausta (työ)hyvinvointisikin edistämiseksi, varaa sinulle sopiva sparrausaika täällä

Nähdään hypnoterapiassa sekä NLP-valmennuksen ja ratkaisukeskeisen coachingin merkeissä!

Monipuoliseen mindshiftaukseen motivoiden,

Executive Coach Kati Niemi
NLP Trainer, Kliininen hypnoterapeutti
[email protected]

Rakkauden Revoluutio -app (sovellus)
Hyödynnä ilmaiset äänitteet, ekirjat ym Rakkauden Revoluutio-sovelluksessa lataamalla app Google Playstä, Apple Storesta tai nettiselaimella klikkaamalla tästä kuvasta.

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaista inspiraatiota