Espoossa tulee investoida liikunnallisempaan elämäntapaan tuomalla liikunta vahvemmin osaksi koulujen opetussuunnitelmaa ja välitunteja, jotta aktiivisuus ja hyvinvointi juurtuvat osaksi arkea jo varhain. Myös harrastustoimintaa on edistettävä sekä koulujen yhteydessä että urheilukeskuksissa, jotta liikunta olisi saavutettavampaa ja monipuolisempaa kaikenikäisille.
Keräsin sinulle pari faktaa havainnollistettuina:
Terveyden ja hyvinvoinnin parantamista liikunnan avulla haluamme edistää yhdessä mieheni, valmennuspäällikkö Antti Sutisen kanssa, joka on myös Espoon kuntavaaliehdokkaana. Itse olen lisäksi aluevaaleissa mukana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella, koska: kokonaisvaltainen hyvinvointi.✌🏼
Näen, että myös esimerkiksi joukkoliikenteen kehittämisellä voidaan helpottaa lapsiperheiden harrastuskuljetuksia ja vähentää arjen logistiikan kuormitusta, jotta liikunnallisen elämäntavan luominen onnistuu.
Espoon liikennebarometrin tulosten perusteella voisimme todellakin lisätä hyötyliikuntaa ja siten vähentää myös autoilijoiden tuskaa ruuhkissa istuessa:
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sote-palveluissa liikunta on tunnistettava fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin osana, ja sen rinnalle tarvitaan puhdasta ravintoa sekä moniammatillista tukea ennaltaehkäisevästi.
Espoon kaavoituksessa on turvattava lähiluonto ja mahdollistettava laadukkaat liikuntareitit, jotka tukevat myös omaehtoista vapaa-ajan liikkumista ja luonnossa virkistäytymistä.
Liike on lääke, ja Espoossa on panostettava liikuntaan tarjoamalla tilat monipuoliseen liikuntaan sekä sisällä että raittiissa ulkoilmassa.
Liikunnan avulla ei paranneta pelkästään ylipaino-ongelmaa ja fyysisiä elintapasairauksia, vaan myös mielenterveyttä, työkykyä ja paremman koulurauhan myötä lasten ja nuorten oppimistuloksiakin.
Kun perusterveydenhoidossakin otetaan liikunnan hyödyt tosissaan ja jätetään ne KELA-kustannetut kemikaalicockailit vain äärimmäisiin hätätilanteisiin, kansanterveyden myötä paranee myös kansantalous kestävällä tavalla.
Paremmassa fyysisessä ja psyykkisessä kondiksessa oleva kansa on myös puolustuskykyinen eikä hätkähdä maailman myrskyjenkään keskellä. Kehon liikuttaminen auttaa myös mielen liikkeiden balanssointiin ja parempaan resilienssiin, joka tuottaa tulosta myös työelämässä ja yrittäjyydessä.
Liikunta Espoossa on muutakin kuin urheilua tai ”vain” virkistystoimintaa. Aktiivisempi liikkuminen on jokaisen espoolaisen terveyden, työkyvyn sekä psyykkisen ja sosiaalisenkin hyvinvoinnin perusta, johon Espoon kaupungin on panostettava määrätietoisesti ja aiempaa kokonaisvaltaisemmin.
Liikunnan lisääminen tulee ottaa huomioon:
Koulujen opetussuunnitelmassa ja myös välitunneilla.
Harrastustoiminnan edistämisessä koulujen yhteydessä, urheilukeskuksissa ja myös yksilöliikuntapaikoissa, kuten ulkokuntosaleilla ja luontopoluilla.
Joukkoliikenteen parantamisessa ruuhkavuosissaan sinnittelevien lapsiperheiden harrastuskuljetusrumban helpottamiseksi.
Sote-palveluissa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen balanssin parantamiseksi puhtaan ravinnon ja moniammatillisen tuen lisäksi.
Kaavoituksessa mm. lähiluonnon turvaamiseksi ja parempien pyöräily-, kävely- ym. liikuntareittien mahdollistamiseksi koulu- ja työmatkaliikenteen lisäksi omaehtoiseen vapaa-ajan liikkumiseen. Tässä ote Espoon liikennebarometristä:
Liikunta Espoossa ei saa olla vain aktiivisten liikkujien etuoikeus, vaan jokaiselle on tarjottava mahdollisuus löytää itselleen sopiva tapa liikkua osana arkea. Espoolla on mahdollisuus profiloitua kaupunkina, jossa liikunta kuuluu kaikille lapsista ikäihmisiin ja aktiiviharrastajista vasta-alkajiin.
Espoon kaupungin tulee kehittää liikuntapalveluitaan ja -infrastruktuuriaan.
Terveet elintavat ja riittävä liikunta edistävät fyysisen kunnon lisäksi tutkitusti myös mielenterveyttä, työssäjaksamista ja koululaisten keskittymiskykyä, kun stressiä ja levottomuutta saa purettua kehosta mahdollisimman aktiivisen ja monipuolisen liikkumisen avulla.
Ryhmäliikunta parantaa myös yhteisöllisyyttä, johon tulee panostaa erityisesti nyt kasvavassa ja nopeasti kansainvälistyvässä Espoossa. On toki muistettava myös yksilöliikkujat, koska jälleen on kyse mistäpä muustakaan kuin: yksilöllisestä hermostosta! Jos nämä yksilöllisen hermoston hyvinvointiin liittyvät faktat ovat sinulle vielä hepreaa, vilkaise kirjoituksiani Hyväthermot.fi-sivustolla.
Kaikkien kaupunkilaisten turvallisuuttakin lisää se, kun syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saadaan kaduilta, ostoskeskuksista ja nuorisojengeistä tervehenkisen joukkueurheilun pariin.
Urheilussa onnistumiset vahvistavat myös heikosta opiskelumotivaatiosta kärsivän tai syrjäytymisvaarassa olevan nuoren itseluottamusta ja siten aktivoi tsemppaamaan koulussakin ja myöhemmin työelämässä.
Harrastustoimintaan osallistumisen tulee olla mahdollista kaikille espoolaisilla varallisuudesta huolimatta, sillä muuten vähävaraisempien syrjäytyminen lisääntyy tai esim. maahanmuuttajien integroituminen kantaväestöön voi heiketä.
Espoon tulee panostaa harrastustoimintaan, joka ei ole ”vain” vapaa-ajan virkistystä vaan myös kansanterveys- ja turvallisuusasia. Myös kansallinen puolustuskykymme kohenee fyysisen ja psyykkisen suorituskyvyn tahdissa.
Liikunta Espoossa tarvitsee pitkäjänteistä suunnittelua ja resurssien kohdentamista niin, että se tukee kaikkien espoolaisten hyvinvointia, ei vain huippu-urheilijoita.
Liikuntaa Espoon kouluihin rutkasti enemmän – edes välitunneilla
Hermoston hyvinvointi tarvitsee monipuolista liikettä, kiipeilyä ja peuhaamista – ei kännykkäruudun tuijottamista ja pelkkää seinää vasten nuutuneena nojailua.
Espoon koulujen liikuntamahdollisuuksien parantaminen on investointi tulevaisuuteen, sillä liikkuvat lapset ja nuoret jaksavat paremmin ja keskittyvät tehokkaammin.
Aivan varmasti hermosto- ja mielenterveyshäiriöidenkin määrä laantuisi, kun hoitaisimme terveyttä ja hyvinvointiamme luonnollisesti paremmin.
Liikuntaa tulee olla kouluissa rutkasti enemmän – edes välitunneilla ohjatusti, jos vapaamuotoinen leikki ja liike ei sytytä nykylapsia automaattisesti.
Lisäksi koululiikunnan tulee olla monipuolisempaa ja vaihtelevampaa, jotta useampi lapsi saadaan innostumaan luonnollisesta liikkeestä – ei pelkästään urheilusta.
On myös muistettava, että vaikka monille lapsille liikunnassa kilpaileminen on liikuntatuntien paras juttu, monille kilpaileminen voi olla yksi liikunnan ahdistavuutta lisäävä tekijä.
Esimerkiksi minä inhosin koululiikuntaa lähes poikkeuksetta – enkä ollut ainoa.
Varmasti monen liikuntaopen mentaliteetti on nykyään täysin toinen kuin aikoinaan, kun tiukkailmeisen jumppatrikoo-opettajan tamburiinin tahdissa piti marssia ympyrää, eikä saanut todellakaan tanssahdella tai kiipeillä. Tai jos kiipeiltiin, piti kiivetä korkeintaan sitä yhtä paksua köyttä pitkin kattoa kohti – ei todellakaan vaikkapa puolapuita pitkin miten huvitti.
Kuri ja järjestys olivat tiettyyn pisteeseen asti hyvästä, mutta onko ihme, kun monilla meillä on niin ikävät muistikuvat liikuntatunneilta? Yksilöllistä hermostoa ei tiedetty olevankaan, vaan sosialistisessa kekkosmaassa jokaisen tuli suorittaa oma osuutensa samanlaisessa boksissa kuin vierustoveritkin. Sama mentaliteetti on valitettavasti vieläkin Suomessa vallalla, koska kouluissa opettavat ja työelämää hallitsevat muut kekkoskasvatuksen saaneet ikätoverini.
Edelleenkään suurinta osaa liikuntaopettajista (tai esim. personal trainereista) ei ole koulutettu tunnistamaan yksilöllisiä, synnynnäisiä hermostotyyppejä ja miten eri hermostotyypin omaavia oppilaita (tai aikuisiakin) tulee oikeasti valmentaa tyystin toisella tavalla, tai muuten ko. henkilöt joutuvat puurtamaan ns. suoritushermostolla eivätkä millään voi päästä omaan parhaaseen suoritukseensa, vaikka tekisivätkin kaiken opettajan mielestä ”oikein”.
Samoin liikuntatuntien kilpailullisuus ja oppilaiden paremmuusjärjestykseen asettaminen oli minulle ahdistavia. Vaikka en itse ollut aina se viimeiseksi joukkueeseen valittu, minua harmitti se, että joukkuevalinnoissa käytettiin aina samaa periaatetta eli nokkimisjärjestystä, jolloin samat tyypit jäivät viimeiseksi.
Millä ihmeellä sellainen olisi saanut heidät liikkumaan enemmän ja innostumaan harjoittelemaan vaikkapa juoksua, pesäpallon lyöntiä tai pallon heittämistä enemmän, jos päällimmäinen tunne on häpeä tai lannistuminen?
Vaikka joissain lajeissa pärjäsinkin hyvin myös kilpailuissa, ei kilpailu sytyttänyt minua – kuten ei vieläkään. Ja myös kehoni hermostotestit paljastavat tämän piirteeni eli kyse ei ole mistään mielen heikkoudesta, vaikka kilpailulliset urheilijapoikani niin minulle sanoisivatkin. Me kukin annamme parastamme hieman eri areenoilla ja pojilleni häviän ihan suosiolla mennen tullen lajissa kuin lajissa. 😉
Liikuntatuntien tavoitteena ei ollut saada lapsia liikkumaan ja oppimaan uutta kukin omalla tasollaan.
Nykyäänkin tarvittaisiin enemmän valinnaisuutta ja tasoryhmiä myös liikuntaan, jotta liikuntatunnit tuottaisivat sitä mitä niillä ensisijaisesti tulisi tavoitella: kansanterveyttä ja sitä myöten parempaa työkykyä ja terveempää kansantalouttakin.
Liikunnallisemmat ja kilpailullisemmat lapset (kuten rakkaat omat pentuni, jotka tosin alkavat olla jo aikuisia) myös kärsivät yhtä lailla, kun liikuntatunneilla pitää edetä tämmöisten minun kaltaisten tavantallaajien tahdissa eivätkä he pääse pistämään kunnolla parastaan.
Ja vaikkapa sitä tanssia tai jumppaa rakastavat lapset saisivat enemmän liikkua itselleen mieluisimmilla tavoilla.
Oi, jospa olisi ollut tanssi-, zumba- tms liikuntatunteja silloin aikoinaan, niin oisin voinut olla liikuntatunneilla aamusta iltaan! Meidän perheellä ei ollut varaa kustantaa minulle kalliita tanssitunteja, vaikka muutaman kerran onneksi sain vinguttua pääsyn Aira Samulinin tanssitunneille Lepakkoluolaan. Se olisi ollut minun genre, jos olisin itse saanut valita.
Oman liikunta- ja perhetaustani vuoksi haluankin vaikuttaa siihen, että yksilöllisten hermostovahvuuksien ja -taipumusten lisäksi otamme Espoossa paremmin huomioon myös sen 100% faktan, että edelleenkään läheskään kaikilla perheillä ei ole varaa maksaa lastensa harrastuksia eivätkä kaikki saa liikunnallista elämäntapaa synnyinlahjana vanhemmiltaan.
Myös keskituloisilla ja hyvinkin toimeentulevilla perheillä on usein aikamoinen päänvaiva, kun he miettivät, että mistä revitään rahat jatkuvasti nouseviin treenimaksuihin tai uusiin harkka- ja kilpakamoihin. Espoossa tulee investoida liikunnallisempaan elämäntapaan kaikin tavoin: kouluissa, kaavoituksessa, sotessa ja harrastusmahdollisuuksissa ja -infrastruktuurissa.
Jokainen löytäisi varmasti oman lajinsa tai useitakin lajeja, kun Espoossa vain sallisimme moninaisuuden ja joustavuuden liikunnassa.
Kyllä, toki tarvitaan perusliikuntataitojen opetusta kaikille lapsille, mutta omassa tasoryhmässä sekin olisi varmasti kivempaa ja innostavampaa kaikille – tasosta riippumatta.
Koululiikunta ei siis todellakaan innostanut minua – kuten ei montaa kaverianikaan. Ja näin se on nykyäänkin, joten opetusta tulee monipuolistaa, valinnaisuutta lisätä ja tasoryhmät ottaa käyttöön liikunnassakin.
Kun ymmärrämme yksilöiden erilaisuutta, joka on oikeasti sisäsyntyistä, saamme jokaisen yksilön edistymään parhaalla mahdollisella tavalla omien vahvuuksiensa pohjalta.
Sillä tavalla niitä huippu-urheilijoitakin valmennetaan. Nimenomaan olympiaurheilun kautta on hermostotyyppien erilaista valmennusta korostava sensomotorinen valmennus ja senso coaching rantautuneet Suomeenkin. Siellä urheiluvalmentajien joukossahan minäkin terapeuttina opiskelin hermostopohjaista valmennusta, koska meillä kaikilla oli sama tavoite: auttaa yksilöitä onnistumaan omilla luontaisilla vahvuuksillaan paremmin niin liikunnassa kuin mm. työelämässä.
Ja se onnistuu vapaalla hermostolla, ei suoritushermostolla. Tämä ei siis ole ”vain” liikunta-asia, vaan mm. työkyky- ja kansantalousteema. Siksi luonnollisen liikkumisen lisääminen tulee ottaa oikeasti vakavasti jokaisen yritys- ja poliittisenkin päättäjän tontilla.
Kännykät veks ja liikuntaa välitunneille!
Aikoinaan koulujen välitunneilla ja vapaa-ajalla liikuttiin paljon, joten silloin ei ollut vastaavia ylipaino- ja hermosto-ongelmia kuin nykylapsilla.
Kun kännykät saadaan pois ja välituntisometuksen sijaan liikuntaa, edes kävelyä pitkin koulun pihoja, se auttaa lasten ja nuorten keskittymiskykyyn koulutunneillakin.
Sekä koulurauha että oppimistulokset paranevat, kun lapset ja nuoret saavat välitunneilla purettua hermostostaan opiskelun aiheuttaman kuormituksen. Kun he pääsevät välillä nollaamaan kehollisen hermostokuorman, heillä on ”vapaata laajakaistaa” käytettävissä taas seuraavalla oppitunnilla.
Näin koulusta palaa kotiin stressittömämpi lapsi, kun elämän rytmi ja luonnollinen liike on saatu palaamaan rakkaimpiemme arkipäiviin. Kun lapset voivat hyvin, työssäkäyvillä vanhemmilla on enemmän voimavaroja käytettävissä mm. työhön ja yrittäjyyteen.
Urheilutermein: Win-Win-Win.
Koulujen yhteyteen tarvitaan liikunta- ym harrastustoimintaa, ja sujuvammalla julkisella liikenteellä helpottuu lapsiperheiden harrastuskuljetusrumba.
Koulujen liikuntatilat ja -ohjelmat Espoossa on suunniteltava niin, että ne kannustavat kaikkia lapsia ja nuoria liikkumaan, ei vain niitä, joilla on jo liikunnallinen elämäntapa.
Koulupäivien yhteydessä harrastaminen helpottaa iltarumbaa ja mahdollistaa myös vähävaraisten harrastamisen, joka osaltaan vahvistaa koko kaupungin turvallisuuttakin, kun nuorilla olisi muutakin tekemistä kuin ostoskeskuksissa tai kaduilla aikansa kuluttaminen.
Lisäksi liikkumista edistää se, että saadaan hyvät julkiset liikenneyhteydet, joilla lapset ja nuoret pääsevät helposti itsekin lempiharrastuksiinsa eikä kaikki jää autorumban varaan.
Olisi myös terveellistä, että lapsia kannustettaisiin kävelemään tai fillaroimaan koulumatkansa tai edes menemään bussilla, jolloin he saisivat edes pientä kävelyä kotoota bussipysäkeille ja pysäkiltä kouluun, sen sijaan, että heitä kuljetetaan autoilla.
Hyvät julkiset liikenneyhteydet auttavat myös auton omistavia lapsiperheitä, kun vanhempien ei tarvitsisi käyttää niin suurta osaa vapaa-ajastaan liikenneruuhkissa kuljettaessaan lapsiaan harrastuksiin.
Liikettä niveliin eli lisää liikuntaa laittamalla Espoon pyöräilybaanat, rantaraitit ja muut lähiluontoreitit kuntoon
Pyörä on kilpailukykyinen kulkutapa myös pitkille matkoille, mutta Espoon baanaverkon kehittäminen on vielä kesken ja rahoitus riittämätön.
Laadukkaat pyöräyhteydet keskusten ja kaupunkien välillä ovat avain pyöräliikenteen täyteen potentiaaliin.
Väyläviraston Pyöräliikenteen suunnitteluohjetta tulee noudattaa Espoossa mm. turvallisten yhteyksien, ruuhkaisilla reiteillä erillisten auto-, pyörä- ja kävelykaistojen, selkeiden risteysjärjestelyjen ja reunakiveysten osalta. Tarvitsemme Espooseen myös enemmän turvallisia, runkolukittavia pyörätelineitä.
Espoon liikennebarometrin mukaan moni espoolainen aloittaisi tai lisäisi pyöräilyä, jos he voisivat luottaa pyöräilyn sujuvuuteen ja turvallisuuteen esim. kun pyöräteiden työmaa-aikaiset poikkeusjärjestelyt ja -ohjeet olisivat paremmat. Kuten allekirjoittamassani Espoon pyöräilyä edistävässä Pyöräliiton teesissä todettiin: ”jalankulun ja pyöräliikenteen reitit eivät saa katketa ja kiertoteiden on oltava selkeitä sekä riittävän leveitä ja tasaisia”.
Jotta koulu- tai työmatka sujuu turvallisesti ja jouhevasti oletetussa aikataulussa, Espoossa pyöräilijöiden pitää pystyä luottamaan siihen, että esim. työmatka ei veny liikaa tai että joutuu henkensä uhalla seikkailemaan autoliikenteen seassa.
Rakennusfirmoille tulee asettaa tarvittaessa sanktiot, jos ohjeistukset ja kiertotiet ovat huonot. Vaikka uudis- ja korjausrakentaminen on tietysti tärkeää Espoossa, se tulee hoitaa laadukkkaasti ja turvallisesti myös liikennejärjestelyjen osalta. Laatua on haluttava ja osattava valvoa.
Ympärivuotista hyötyliikuntaa saamme pyöräilynkin muodossa edistettyä Espoossa myös pitämällä väylät kunnossa talvella harjaamalla tai auraamalla sohjo ja lumi pois koulu- ja työmatkapyöräilijöiden tieltä kaikilla pääreiteillä. Ja se terävä sepeli kannattaa vaihtaa pyöränrenkaita puhkomattomaan materiaaliin.
Lisäksi talvikunnossapidon tilanteesta tulee saada ajantasaista tietoa, jotta pyöräilijät osaavat ennakoida tilanteen eikä koulu- tai työmatka ja hyvä hyötyliikuntaharrastus tyssää turhanpäiten joko ajanhaaskuuseen, renkaiden puhkoutumiseen tai auttamattomaan ketutukseen 😉, jos kaikenmoista säätöä ja hässäkkää on enemmän kuin hyötyä.
On siis paljon, miten voisimme edistää espoolaisten liikunnallisempaa elämäntapaa, kunhan vain kuuntelemme pyöräilijöidenkin konkreettisia kehitysvinkkejä.
Tapiolan jalkapallostadion lisää liikuntaa Espooseen
Liikunnan kehittäminen Espoossa ei saa olla vain urheiluseurojen asia, koska tosiasiassa liikunnallisemman ja muutenkin terveempien elämäntapojen edistämisen on oltava kaupunkikehityksen ja terveyspolitiikan ytimessä.
Muuten saamme jatkossakin haikailla elinvoimaisen Espoon, työelämän paremman työkyvyn, koulujen parempien oppimistulosten ja luotettavamman katuturvallisuuden perään.
Liikunta ei ole ”vain” liikuntaa – se on väline sekä kansanterveyden että kansantalouden kestävään parantamiseen. Siksi Espoossa tulee kehittää liikuntamahdollisuuksia ja -infrastuktuuria.
Esimerkiksi Tapiolan jalkapallostadionin rakentaminen olisi tärkeä osa ”Espoo liikkuu 2040” -ohjelmaa. Jalkapallo on suosittu laji, joka ansaitsee kunnon tilat Espoossa. Tapiolan stadion tarjoaa seuratoiminnalle asianmukaiset puitteet ja mahdollistaa myös UEFA-tason ottelut, mikä toisi myös matkailutuloja ja liiketoimintaa mukanaan.
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa…
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että vaikka olen 18-vuotiaasta asti seurannut intensiivisesti futista kaikkien ”elämäni miesten” 🕺🏼 matkassa monissa eri seuroissa ja sarjatasoilla, edelleenkin saatan olla (okei, olen) ihan sekaisin pistetilanteesta, kun matsien aikana fokusoin enemmän kaikkien pelaajien kannustamiseen, hurmos-mahtimeiningin fiilistelyyn, rumpujen pärinään ja lauluihin sekä muun muassa:
”selviääköhän tuo loukkaantunut nyt varmasti ja käviköhän kuinka pahasti tuolle polvelle”-tyyppisiin caseihin.
Ja yleensähän äkillisen hämminkitilanteen jälkeisestä kulmapotkusta tulee se maali, jota en näe… Ja vaikka näkisinkin, en todellakaan näe, että kuka siitä ihmismassasta se maalin teki saatikka kummalla jalalla ja jalkasyrjällä vai kärjellä – tai whatever. (juu, poikani eivät yhtään tajua, miten puusilmäinen olen, mutta 30+ vuoteen taitoni tässä hommassa eivät ole juurikaan hioutuneet)
Kaikki omat poikani (2/3 täysi-ikäisiä miehiä jo hekin) ja nykyisen mieheni Antti Sutisen pojat ovat futanneet – tosin enää 1/5 pojistamme jalkapallo-kilpailee aktiivisesti, kun kaikilla muilla (4/5) joko polvi tai motivaatio on pettänyt alta.
Anttihan on muiden koulutustensa lisäksi mm. UEFA A -tason valmennuspäällikkö, joten jalkapalloon ja yhteisöllisen seuratoiminnan johtamiseen liittyvät teemat ovat meidän perheessä edelleen vahvasti läsnä ihan jokaisessa arkipäivässä.
Ja hyvä niin.
Rakastan miestäni ja jokaista miehenalkuani, jotka ovat niin suurenmoisen innoissaan pallopelistään. Minähän olen elämän missioiden ja kaikenmoisten intohimojen (tsekkaa rakkaudenrevoluutio.fi) puolestapuhuja ja todellakin nautin, kun se intohimo elämään löytyy ihan mistä tahansa! ✨💜✨
Liikunta ja joukkueurheilu ovat voima yhteenkuuluvuuden (okei: riitojenkin) lisäämiseen
Isoimmat riidatkin meidän perheessä (suvussa) käydään jalkapalloon liittyen, kun on El Classicon aika ja kaikkia perheenjäseniä ei aikoinaan 100% onnistuneesti aivopesty Barcan kannalle.😉
Näistäkin matseista minulle ei jää mieleen klassikon lopputulos, vaan se, mikä oli rakkaiden poikieni ja suloisten serkkujensa keskinäisen kahnauksen summapeli. Se on suurta 🔥 viihdettä, sanoisin – jos tykkää aidon elämän draamasta ja kirjavista käänteistä, kuten minä…
Eli teoriassa olen se perinteinen espoolainen futisäiti/-vaimo ja ollut aikoinani vahvasti siinä mokkapala-makkaraskenessäkin mukana. Olen saanut myös ystäviä kentän laidalla räntä-, rae- ja vesisateessa värjötellessäni. Miten onkin mahdollista, että juuri heinäkuisen Helsinki Cupin aikaan ei olekaan se kesä?!
MUTTA silti jotenkin ihmeen kaupalla yhä näiden 30+ vuoden jälkeen olen ihan ulalla jopa tästä jalkapallosta, ainakin poikieni mielestä (ehkä Antinkin…?).
Nykyisin ymmärrän kuitenkin sen perimmäisen, todellisen syyn: yksilöllinen, synnynnäinen hermosto.
Siksi minullakin on omat luontaiset, 100% henkilökohtaiset liikuntaintressini, ja kyllä: Espoon tulee edistää kaikkia liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia aiempaa vahvemmin. Eikä pelkästään edes sitä miehilleni mainiointa futista.✌🏼
Fakta hommahan on sekin, että mm. sirkadiaaninen univalverytmi on terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ytimessä.
Onkin 100% pähkähullua panostaa hyvää tekevään liikuntaan silloin, kun maailmankaikkeuden realiteetit patistaisivat jo rakkaita lapsiamme ja nuoriamme (tai meitä itseämme) nukkumaan.
Siksi myös Espoossa jalkapallon, jääkiekon tai muiden liikuntalajien treenivuorot eivät saa olla vain iltamyöhään tai koulujen ja töiden aikaan, eli järkeviä kenttävuoroja tarvitaan enemmän kuin koskaan.
Voimme edistää mm. koulujen oppimistuloksia järkeistämällä liikunta-harrastustoiminnan kenttävuoroja. Ihmisen elämä on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. SIksi koulussa menestymiseen voi vaikuttaa vaikkapa sen harrastustoiminnan kautta.
Kyllä: Tapiolan jalkapallostadionin rakentamisen kannattaminen on tärkeää tulevalla Espoon kaupungin valtuustokaudella 2025-. Omalta osaltani haluan päästä varmistamaan, että tulevienkin sukupolvien pikkufutareille (ja tietysti myös aikuisille jalkapalloilijoille) on kunnon treenimahdollisuudet eikä vasta silloin, kun kullannuppujemme (tai työssäkäyvien aikuisten) pitäisi olla jo nukkumassa.
Ja 2. kyllä: haluan Espooseen enemmän myös sitä hurmoksellista futismeininkiä, joka on ollut minulle se tämän(kin) potkupallon suola 30+ vuoden ajan! Kysymys kuuluu: miksei Espoossa ole (vielä!) Ronaldoa ja missä on hurmosmeininki, johon jokainen meistä espoolaisista tavantallaajistakin voisi yhtyä…?!
Sama pätee muihin liikuntalajeihin.
Espoossa tarvitaan lisää matalan kynnyksen liikuntapaikkoja, jotta jokainen kaupunkilainen voi löytää omalle elämäntilanteelleen sopivan tavan liikkua.
Olipa kilpailullisemmin tai holistisemmin liikkeen hurmasta innostuva, ja tykkäsipä ryhmäliikunnasta tai treenasipa mieluummin itsekseen vaikkapa ulkokuntosaleilla ja lenkkipoluilla raittiissa ulkoilmassa lähiluonnossa.
Me jokainen tarvitsemme enemmän hermostoamme 100% hoitavaa ja vahvistavaa liikettä – monessa muodossa!
Espoossa liikunta on integroitava vahvemmin koulujen arkeen ja harrastustoimintaan, jotta aktiivisuus ja hyvinvointi juurtuvat osaksi elämää jo varhain.
Myös sitä joukkoliikennettä on kehitettävä tukemaan perheiden liikunta- ym. harrastuslogistiikkaa. Espoon kaupunkisuunnittelussa on varmistettava lähiluonnon ja liikuntareittien saavutettavuus – eikä pelkästään siellä ihanalla Espoon rantaraitilla vaan ihan 100% kaikkialla.
Me tarvitsemme liikettä, liikuntaa, urheilua. You name it.
Ja todellakin: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sote-palveluissa liikunta, mahdollisimman puhdas ravinto ja ennaltaehkäisevä tuki on tunnistettava hyvän terveyden, kestävän työkyvyn ja siten myös kansantalouden tärkeänä, 100% luonnollisena perustana.
Koska kokonaisvaltainen terveys, hyvinvointi ja sitä myöten myös kestävä kansantaloutemme luodaan arjen pienissä valinnoissa, muun muassa arjen hyötyliikunassa.
Yksi vakaa askel kerrallaan.
Terveyttä, Työkykyä ja Turvallisuutta edistäen,
Kati Niemi
Kuntavaaliehdokas (Espoo)
Aluevaaliehdokas (Länsi-Uusimaa)
P.S. Entä miten voisimme edistää aitoa yhteistöllisyyttä ja liikkuvan Espoon agendaa jo päiväkodeista alkaen?
Arvostatko sinäkin terveyttä ja hyvinvointia, parempaa työelämää sekä turvallisuutta mm. kouluissa ja kaduilla?
Mainiota – niin minäkin!
Olen terapeutti, mielenterveyden taitojen valmentaja ja työhyvinvoinnin johtamisen kouluttaja-yrittäjä, jolla on pitkä ura johtajana. Voit tutustua tarkemmin monipuoliseen koulutus- ja kokemustaustaani ja saamiini valmennuspalautteisiin.
Olen ehdolla kunta- ja aluevaaleissa, koska intohimonani on edistää:
- TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA: Henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin parantaminen inhimillisenä kokonaisuutena ja aktiivisemmassa yhteistyössä kaupungin moniammatillisten osaajien ja hyvinvointialueen palvelualueiden kanssa.
- TURVALLISUUTTA: Turvallisuus palvelujen saannissa ja vaikuttavuudessa sekä mm. kaduilla, kouluissa ja julkisen hallinnon työntekijöiden työolosuhteissa.
- TYÖELÄMÄÄ JA YRITTÄJYYTTÄ: Työelämän vahvempi elinvoima, joka edistää niin yritysten, työntekijöiden kuin elinympäristömmekin hyvinvointia sekä parantaa eri asukasryhmien yhteisöllisempää aktiivisuutta kestävän hyvinvoinnin luomiseksi meille kaikille.
- TIEDOLLA JOHTAMISTA: Hyvä hallinto ja kokonaistaloudellinen järkijohtaminen ovat ydinosaamistani pitkältä yritysjohtajauraltani ennen kuin ryhdyn hyvinvointialan yrittäjäksi (perustietoja tästäkin taustastani voit lukea alla).
Alue- ja kuntavaaleissa tärkeiden aiheiden kannalta tarvittaviin perusvahvuuksiini kuuluu mm.:
- KOKONAISVALTAISEN hyvinvoinnin ja inhimillisen arjen ymmärtäminen (terapeutti, mielenterveyden taitojen kouluttaja, 3 lapsen/teinin äiti).
- TODELLISEN työelämän ja yritystoiminnan tunteminen (työhyvinvoinnin johtamisen valmentaja, kokenut johtaja, yrittäjä)
- HYVÄN hallinnon ja talouden osaaminen (HHJ, KTM, KHT, CFO, VP)
Tutustu tarkemmin koulutus- ja kokemustaustaani ja saamiini valmennuspalautteisiin.
Terveyttä + Turvallisuutta + Työtä + Tiedolla johtaen
