Tänään oli uuden Lepuskin keskustan suunnitelmien eli Leppävaaransilta-kaavan kommentointitilaisuus Monikon koululla.
Aseman seudun freesaus nimenomaan radan pohjoispuolella onkin tosi tärkeää, ja oli hienoa, että tänään pääsi näkemään tarkemmat suunnitelmat ja keskustelemaan ryhmätöissä suunnittelijoiden ja alueen muiden asukkaiden kanssa.
Miksi Leppävaaransilta -kaavamuutos tarvitaan?
Leppävaara on jo nyt pääkaupunkiseudun 3. vilkkain liikenteen solmukohta ja rataliikenne tulee lisääntymään junien lisäksi myös v. 2035 alkaen uudella ratikkayhteydellä Matinkylästä Leppävaaraan ja täältä vielä eteenpäin Vantaalle.
Kun myös asukasmäärä tulee kasvamaan paljon, niin tarvitaan hyvin ennakoivaa suunnittelua, jotta liikenteen toimivuuden lisäksi asukkaat viihtyvät täällä.
Leppävaaran keskus liikenteen kannalta tulevaisuudessa
Itse toivon, että Sellon parkkihalliin tähtäävää autoliikennettä vietäisiin tarpeeksi kaukaa ramppeja pitkin jo maan alle, koska Sellon ympärillä on jo nyt aikamoinen sumppu ja Sellon parkkeeraus jumissa.
Ja kun autoliikenne vielä lisääntyy ja samalla uuden rakentamisen vuoksi joudutaan tekemään mm. vanhalle Turuntielle ja Lintuvaarantielle väliaikaisia kiertoteitä, niin voi olla aikamoiset ruuhkat ja saasteet koko keskustan alueella vuosien ajan.
Lähiluonto näkyvämmäksi ja luontoyhteyden vahvistaminen Leppävaaran juna-asemalla ja muuallakin betonibunkkereiden keskellä
Näin kesäkuisena päivänä koululle kävellessäni oli kiva katsella vehreää Raittia, mutta suurimman osan vuodesta Lepuskissa kyllä eletään aikamoisen harmaissa maisemissa. Myös arkkitehtien uusissa suunnitelmissa oli sinänsä oikein kivoja kesäkuvia, joissa näkyi kuitenkin vain lehtipuita, mutta syksystä kevääseen tarvittaisiin vehreyteen panostamista ikivihreillä havukasveilla.
Muutoin luontoyhteyttä oli suunniteltu suht kivasti keskustasta urheilupuistoon asti, mutta vehreyttä ja mm. kauniita puistoja ja kävely+pyöräilyteitä kaipaan enemmän.
Se ei ole pelkästään viihtyvyysasia, vaan luonto ja ylipäätään kaunis ympäristö rauhoittavat myös jokaisen ihmisen hermostoa eli toivottavasti myös aseman seudun levottomuutta.
Yhteisöllisyyden lisääminen Espoossa Leppävaaran keskuksen uudessa Leppävaaransilta-suunnitelmassa
Suunnitellut talokorttelit olivat mielestäni turhan umpinaisia, mikä toisaalta tuo taloyhtiöille suojaisat sisäpihat, mutta tällöin koko alueen yhteisöllisyys jää vähemmälle eikä esim. sunnuntaikävelyllä näkisi kunnolla vehreyttä ja kauniita maisemia, vaan lähinnä kerrostalojen seiniä ja asfalttia.
En halua, että Lepuskin keskusta on vain korkeita kortteleita, vaan eläviä keskustoja, joissa ihmiset voisivat viihtyä ja viettää aikaansa (muutenkin kuin maleksimalla nykyisen aseman seudun meiningin tapaan).
Sinänsä minähän kyllä pidän korkeista taloista ja itsekin aina haluan asua mahdollisimman lähellä taivasta 😉 mutta haluaisin, että korkeiden talojen ympärillä maantasalla olisi enemminkin villiviidakko kuin asfalttiviidakko. Suunnitelmissa oli kyllä kivasti tuotu vihreää kasvustoa talojen katoille, ja sellaista voisi olla enemmänkin.
Leppävaaran keskuksessa juna-aseman ylittävä silta (Leppävaaransilta -kaava)
Junaradan ylittävästä sillasta toivon tulevan leveä ja avara, jotta siitä ei tule yhtä ikävä (=turvaton) kapea putki kuin Espoon keskuksen juna-aseman ylittävä silta on. Lisäksi sillalla pitäisi olla palveluita tai yläpuolella asuvia asukkaita, jotta junalla uskaltaisi tulla stadista illalla/yölläkin ja voisi rauhassa kävellä kotiin eikä juosta kuten nykyisin… (kun takseillakaan ei oikein uskalla enää matkustaa öisin)
Eri-ikäisten huomioiminen Leppävaarassa vauvasta vaariin
Ikäihmisille olisi hyvä saada palvelutaloa yms keskustaan, jotta Lepuskista ei olisi pakko muuttaa muualle Espooseen tai muihin kaupunkeihin iän karttuessa. Kenties päiväkodin yhteyteen voisi tuoda vanhuksiakin, niin josko leikkivistä lapsista olisi päivän piristystä myös heille?
Tyylikkäämpi arkkitehtuuri tulevaisuudessa
Espoon keskukseen on tullut muutama uusi keskieurooppalaisen tyyppinen tiilikerrostalo korkeine harjakattoineen ja ullakkohuoneistoineen, mikä on todella hieno piristys sille alueelle! Kunpa sellaista mannermaista ja ehkäpä klassisempaa tyyliä tulisi Lepuskiinkin. Espoon keskuksen uusissa taloissa oli myös isoja ikkunoita ranskalaisine parvekkeineen.👌🏼
Leppävaaran turvallisuus, viihtyvyys, yhteisöllisyys, liikennejärjestelyt ym puhuttivat asukasillassa
Puhuimme kiertävissä työryhmissä paljon muutakin eri liikennemuotojen sujuvuudesta, turvallisuudesta ja viihtyvyyden parantamisesta, ja kaikilta tuli hyviä ideoita.
Myös alkuperäiset suunnitelmat ovat mielestäni pääosin oikein hyvät, eli ehkä isoin toiveeni olisi se 🌱 Vihreää, Vihreää, Vihreää – vaikka muuten tiiviissä kaupunkikeskuksessa tykkäänkin asua palvelujen ja sujuvan liikenteen vuoksi.✌🏼
Kaikkinensa odotan innolla Lepuskin kehittymistä, joten toivotaan suotuisaa myötätuulta tämän tärkeän projektin edistymiselle mahdollisimman nopeasti.
Miten sinä haluat Leppävaaran keskuksen kehittyvän tulevaisuudessa? Kommentoi alla!
Kati Niemi
