Uni hypnoosi - Onko hypnoosi unta?

Onko hypnoosi unta? Unen ja hypnoosin yhtäläisyydet ja erot

Laita hyvä kiertoon!

Moni hypnoosista kiinnostunut kysyy minulta, onko hypnoosi unta. Ja jos hypnoositila ei ole unta, niin mikä selittää unenkaltaiset ilmiöt hypnoosissa ja sen, että hypnoosista on apua esimerkiksi unettomuuteen ja nukahtamisvaikeuksiin? Mitkä ovat unen ja hypnoosin samankaltaisuudet ja eroavaisuudet?

Unen ja hypnoosin erot ja yhtäläisyydet – Onko hypnoosi unta?

Hypnoottisessa tilassa ja unessa on paljon samankaltaisuutta, jos hypnoosissa olevaa henkilöä tarkastelee ulkopuolisen henkilön silmin.

Yhtäläisyyttä on jo hypnoosi-sanan juurissa. Hypnoosi-sana on saanut alkunsa Kreikan mytologian Unen jumalasta, Hypnos, minkä vuoksi moni yhä edelleen luulee, että hypnoosi on unta. Näin ei kuitenkaan ole.

Hypnoosi ei ole unta.

Kun hypnoosi-nimitys on jo itsessään harhaanjohtava, niin mitä hypnoosi sitten on, jos se ei ole unta, joksi sitä tavallaan kutsutaan?

Entä mitkä ovat niitä hypnoottisia ilmiöitä, jotka saattavat saada ulkopuolisen tarkkailijan luulemaan, että hypnoosissa oleva henkilö näkee unta?

Hypnoosi ja uni: Miltä osin hypnoottinen transsi on samankaltaista kuin unen näkeminen?

Todetaan siis vielä varmuuden vuoksi, että hypnoosi ei ole unta, vaan hypnoosissa ollaan koko ajan hereillä. Hypnoosin aikana annettavien positiivisten suggestioiden tehokkuus edellyttää sitä, että ihminen ei nuku vaan kuulee annetut suggestiot.

Hypnoterapeutti ei siis halua asiakkaan nukkuvan vaan menevän ”vain” hypnoosiin.

Hypnoositila on syvän rentoutumisen tila unen ja valvetilan välimaastossa. Hypnoosi on samankaltaista, mutta samalla myös erittäin erilaista kuin uni.

Unen REM-vaiheessa tapahtuva silmien liikkuminen silmäluomien alla sai aikoinaan hypnoosi-nimen keksijän James Braidin luulemaan, että hypnoosissa oleva henkilö on unessa. Toisaalta hypnoosissa nähdään mielikuvia, vähän kuten unessa.

Kaikissa hypnoositiloissa henkilö omaa täydellisen selektiivisyyden, koska asiakkaalla säilyy koko ajan jonkinasteinen tietoisuus. Siis aivan toisin kuin unessa, jossa voi tuntea todellakin olevan kuin taju kankaalla. 🙂

Miten hypnoosi ja uni eroavat toisistaan?

Unessa mieli on tiedostamaton ja siksi uneksija voi nähdä esim. painajaisia, mutta sitä ei tapahdu hypnoosissa.

Hypnoosissa ihmisen retikulaarinen aktivaatiojärjestelmä (RAS) on hereillä ja valmiudessa toimia. RAS:n ansiosta hypnoosista havahtuu spontaanisti, toisin kuin unesta. Esimerkiksi tulipalon keskellä uneksija voi kuolla nukkuessaan, mutta hypnoosissa henkilö kyllä havahtuu ulkopuoliseen ”hämminkiin” hätätilanteissa.

RAS:n vuoksi hypnoosissa oleva asiakas reagoi myös, jos hypnoterapeutti tekee tai sanoo jotain “väärin”, ja tällöin asiakas tulee pois transsista. Asiakkaan alitajunta rekisteröi, jos hypnoterapeutti ei ole esimerkiksi aidosti kiinnostunut asiakkaasta tai on kiireinen eikä keskity asiakkaaseen. Kannattaa siis valita hypnoterapeuttinsa huolella, mihin saat täältä vinkkejä: Itselle sopivan, hyvän valmentajan tai terapeutin valinta

Tämän vuoksi asiakas ei voi myöskään jumiutua hypnoosiin ikuisuudeksi edes silloin, jos hypnoterapeutti kuolisi kesken session. Tämä on joidenkin asiakkaiden klassinen epäilys eli mitä tapahtuu asiakkaalle, jos hypnoterapeutti kuukahtaa kesken kaiken 🙂

RAS:n ”valvonnan” vuoksi myös esimerkiksi jos hypnoterapeutti ei puhu pitkään aikaan, asiakas nousee transsista ylöspäin hiljalleen ihan itsekseen. Sinä et siis voi jäädä ”syvään uneen”, kun olet hypnoosissa.

Miksi jotkut tv-hypnotistit sanovat edelleen ”Herätys!”, jos hypnoosissa ei ole kyse unesta eikä siten siitä heräämisestä?

Ehkä sinäkin muistat joistain tv-ohjelmista, miten show-hypnotisti ”herätti” juuri kananpoikaa leikkineen yleisön edustajan lopuksi: ”Wakey wakey, rise and shine”?

Sen lisäksi että tv-show oli loppujen lopuksi nöyryyttävää tai vähintään hypnoosia hoitomuotona halventavaa, niin tuo ”herätys” on vanhanaikainen tapa nostaa asiakas takaisin skarppiin päiväntajuntaan. Esimerkiksi Suomen Hypnoosiliiton järjestämässä Kliinisen hypnoterapeutin ammattikoulutuksen diplomikokeesta ei pääse edes läpi, jos vahingossakaan lipsauttaa ”Herätyyys!” 🙂

Voit siis olla varma, että sinua ei 1) Nukuteta eikä 2) Herätetä 🙂

Sinut ”nostetaan” tai ”palautetaan” takaisin ”ylös” levänneeksi ja virkeäksi omaksi parhaaksi itseksesi, ja tämä kaikki hypnoterapiaan kuuluva tehdään lempeästi ja suunnitellusti.

Nyt tiedät, onko hypnoosi unta (ei!), mutta tiedätkö vielä, miltä se oikeasti tuntuu?

Voit siis nyt viimeistään unohtaa lapsuudessa näkemäsi jenkki-showt ja varata ajan luokseni – halusitpa hypnoosista apua nukahtamiseen ja unettomuuteen tai mihin tahansa mieltäsi vaivaavaan asiaan. Anna minun ja niin monipuolisesti luovan mielesi auttaa sinua voittamaan haasteesi ja saavuttamaan tavoitteesi.

Sen sijaan että ainoastaan luet hypnoosista ja mielen voimasta, suosittelen sinua kokeilemaan oman mielesi ulottuvuuksia sen kaikissa, täysin luonnollisissa syvyysasteissa eli ihanassa hypnoosissakin!

Rakkaudella
valmentajasi Kati
Kliininen hypnoterapeutti, NLP Trainer
[email protected]

P.S. Vaikka luulet, että et ole koskaan ollut hypnoosissa, olet väärässä… Lue täältä milloin viimeksi olit jopa syvässä hypnoottisessa transsissa ihan vahingossa.

SAA VIIKOITTAISTA INSPIRAATIOTA

OTA YHTEYTTÄ!

UUSIMMAT

Laita hyvä kiertoon!

Mitä ajatuksia tämä artikkeli herätti sinussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaista inspiraatiota