Mindshiftaamalla
tavoitteisiin
levollisemmin mielin!

lukijaa vuodessa
0 +
blogiartikkelia
0 +
vuotta johtajana
0
vuotta mentaalivalmennusta
0

Asiakkaiden kertomaa

Uutta blogissa

Voimaannu pintaa syvemmältä ja saavuta tavoitteesi
- in business and pleasure!

Unelmoitko sinäkin "Mutku" ja "Sitku"?

Vapaudu alitajuisista rajoittavista esteistä!

Hei! Olen Kati Niemi,

Mielen ja muutoksen valmentaja

Tekoäly (AI Artificial Intelligence), Metataidot ja Työhyvinvointi

Autan ihmisiä inspiroitumaan, motivoitumaan ja voimaantumaan täyteen potentiaaliinsa unelmiensa saavuttamiseksi niin bisneksessä kuin privaatistikin.
Aikoinaan painoin pitkää päivää yritysjohtajana luotsaten 140+ asiantuntijan organisaatiota isossa kansainvälisessä konsernissa. Nautin urahaasteista ja tavoitetasoni oli korkealla joka rintamalla. Huomasin kuitenkin hermojeni kiristyvän ja lopulta johtajakollegani vinkistä aloin opiskelemaan mielenvoiman valmennusmetodeja.
Kulkiessani omaa kasvupolkuani kohti levollisempaa ja onnellisempaa arkea ymmärsin, että haluan auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Aloin tuolloin opiskelemaan mielenhallintaa ja erilaisia valmennustekniikoita. Nyt olen valmentanut ihmisiä viimeiset 10 vuotta ja matka jatkuu edelleen.
Yhdessä ihanien, itsensä kehittämisestä innostuvien asiakkaideni kansssa teemme maailmasta paremman meille kaikille!

Uraputkessa & Kotirintamalla

Kokonaisvaltaista hyvinvointia

01

Inspiraatio

Millainen polku kutsuu sinua omien arvojesi mukaisia unelmia kohti?

02

Motivaatio

Mitkä alitajuiset esteet sinun tulee voittaa matkalla tavoitteeseesi?

03

Voimaantuminen

Kuinka levollisin mielin haluat saavuttaa tavoitteesi?

Luotettava & Kokenut

Valjasta koko alitajuinenkin potentiaalisi tavoitteidesi saavuttamiseksi levollisemmin mielin.

Asiakaspalautteita

Asiakkaiden kertomaa

Yksilö- ja tiimivalmennukset mielenvoimaan ja resilienssin vahvistamiseen

Resilienssivalmennus Mindshifting MOMENTUM - Coach Kati Niemi

Verkkovalmennukset

Verkkovalmennukset

Kurssilaisten kertomaa

Kirjat & Blogit

Suomeksi & Englanniksi

Äänikirja – Ekirja – Painettu kirja

Lukijapalautteita

Lukijoiden kertomaa

Äänitteet

Tavataan etänä tai kasvotusten!

Miten saan auttaa Sinua seuraavaksi?

Tutustu sisarsivustoihin

Coach Katin muut sivustot

Ilmaista inspiraatiota