Iran USA Israel Ali Khamenein kuolema 2026

Iran-iskut eivät ole oikeudenmukaisia YK:n kv-sääntöjen mukaan?

Terroristihallinnon kanssa on EU:nkin toimesta rupateltu riittävästi eli annettu pahuuden jatkaa vaan väkivaltaansa ja myös Euroopan terroristien rahoittamista. “Sääntöpohjaisessa maailmanjärjestyksessä YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden” mukaista oli ilmeisesti antaa sadistien alistaa iranilaisia, jotka anelivat apua ulkomailta.

Kun kansainvälinen ”oikeus” on islamistisadistien ym ”oikeudenmukaisten” hallintojen miellyttämistä, sellaisten kv-sääntöjen vastainen toiminta on rehellisen sydämen arvojen mukaisesti todellisuudessa oikein.

Iran USA Israel Ali Khamenein kuolema 2026 Helsingin Sanomat

On kyettävä toimimaan ja tekemään päätöksiä, jotka ovat tosiasiallisesti oikein eivätkä vain sadistien kanssa sovittujen pykälien mukaisia, kun terroristit eivät itsekään kv-sääntöjä noudata.

Allahu Akbar sanelee säännöt tosiasiassa, mutta EU-johtajat hallusinoivat oman idealistisen ideologiansa sokaisemina.

Sääntö, joka estää puuttumasta totaaliseen vääryyteen, on totaalisen väärin. Sen jokainen omantunnon omaava kyllä sydämessään tietää, vaikka länsimaisten valtaapitävien ego vielä itkisi idealististen eli teoreettisten ”kv-sääntöjen” perään, joiden avulla länsimaita vain vedätetään joka käänteessä.

“YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden” mukaista on surullisen monien poliitikkojen ja mediassa valtaapitävien yksinäkökulmaisten asiantuntijoiden mielestä antaa YK:n jäsenvaltioiden alistaa sadistisesti omia kansalaisiaan, jotka anelivat apua ulkomailta. YK:n jäsenvaltio saa julistaa julkisesti jatkuvasti kuolemaa toiselle jäsenvaltiolle – kukaan ei toru, saati oikeasti puutu.

Kun edes jotkut ulkomaat vihdoin tarjosivat apuaan iranilaisille hirmuhallinnon kaatumiseksi, alkoi EU-paremmiston poru kuinka olisi pitänyt jättää Iranin kansa edelleenkin oman onnensa nojaan, vaikka olemme jo vuosikymmeniä nähneet minkälainen 90 miljoonan ihmisen avovankila, terroristirahoittajien ja naisten alistajien paratiisi se on ollut.

Sen jatkuminen olisi kuulemma ollut “oikein”, ja nyt itketään “kv-sääntöjen” perään, joita ei Iran itsekään noudattanut. Koska heiltä ei sitä oikeasti vaadittu.

Sopimus, jonka noudattamista ei vaadita, ei ole minkäänsortin sopimus.

Se on tyhjä paperinpala, joka ruokkii vain pykälänviilaajien omaa egoa – ei oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia, tasa-arvoa, vapaata demokratiaa, turvallisuutta.

Kun Iranin kansan vastaisten länsimaalaisten poliitikkojen tai propagandististen “asiantuntijoiden” mielestä nyt USA ja Israel ovatkin toimineet YK:n sääntöjen vastaisesti, niin jokaisen omatunnon tulisi kolkuttaa kovaa: Miten hyvää “sääntöpohjainen” toiminta oikeasti on, jos niiden avulla voi tehdä pahaa ilman, että kukaan saa puuttua?

Puuttuminen pahuuteen on väärin vain pahan sanelemien sääntöjen mukaan.

Hyväksi luulemamme YK:n elimissä istuu tosiasiassa sadistivaltioita, joiden kanssa neuvottelemme “säännöt”, joita vain pykäläuskolliset EU-maat noudattavat, mutta mm. islamistit ja muut diktaattorit voivat toimia suoraan ja epäsuorasti edelleen tismalleen kuten haluavat: kansaansa vastaan.

Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksia edistävässä valiokunnassa istuu naisia systemaattisesti alistavia silpojamaita, joilta ei oikeasti vaadita ihmisoikeuksien noudattamista. Valiokunnat ovat paremmistopaistattelijoiden pullakerhoja, joissa siunataan toistensa tekemä suora ja epäsuora väkivalta.

Tämmöinen teatteri riittää poliitikoille ja muille narsistisille valtaapitäville, joille on tärkeämpää leikkiä hyväntekijää hienoissa pöydissä kuin oikeasti edistää ja vaatia hyvää.

Kun kieroutuneita kulisseja kritisoi ääneen somessa, saa kuulla kuinka ”sota on aina väärin” tai ”olet verenhimoinen sionisti” tai muuta järjenvastaista. Todellisuudessa täysin järjenvastaista on leikkiä, että terroristihallinnot noudattaisivat pykäliä, joissa me roikumme egomme pitimiksi, kunnes terroristit sanelevat sääntömme. Anna pikkusormi sadistille, se saletisti vie koko käden.

Pykälänviilausta loogisempaa ja aidosti eettisempää järjenkäyttöä tulee vaatia kaikilta valtaapitäviltä.

Muuten olemme lahjoittaneet vallan vääriin käsiin: pahuuden pyhittäjille.

Näe metsä puilta, ja pahuus ”hyväntekeväisyyden” ytimessä.

Kansainvälisille säännöille ja sopimuksille on suurempi tarve kuin koskaan. Juuri siksi on turhaa enää leikkiä, että meillä olisi ”sääntöpohjainen maailmanjärjestys”, jota nyt vasta olisi rikottu USAn ja Israelin tapettua Iranin Ali Khamenein ja muita hirmuhallinnon edustajia.

Olkaamme Iranin sorretun kansan puolella. Somessa leviäviltä tuhansilta videoilta näet, miten he juhlivat nyt, kun hallintorakennuksia räjäytetään ja iranilaisia jo puolen vuosisadan ajan kiduttaneita ja murhanneita sadisteja tapetaan yksi kerrallaan kirurgisen tarkan USAn ja Israelin tiedustelu- ja sotavoimien toimesta.

Kun paha kitketään pois juurineen, hyvä saa edes mahdollisuuden kasvaa kansan toiveiden mukaiseksi aidoksi demokratiaksi. Huomisesta ei vielä tiedetä, mutta menneisyyden pahuus on fakta ja toivokaamme Iranin kansan oppineen, että islamisteja ei enää valtaan päästetä millään verukkeella.

Kunpa myös Euroopassa otettaisiin opiksi, kuten monet iranilaiset ovat yrittäneet toitottaa Suomessakin medialle ja poliitikoille, mutta ylimieliset länsimaalaiset luulevat tietävänsä paremmin. Opin aika koittaa meillekin, jos emme nyt havahdu tosiasialliseen maailmanjärjestykseen ja ala toimia todellisten pelisääntöjen mukaan.

Kenellä suomalaisella johtajalla riittää kanttia toimia oikeasti oikein? Nähtäväksi jää.

Tässä viimevuotisia (2025) artikkeleja Iraniin ja varsinkin naisia alistavaan islamisaatioon liittyen:

”Kiitos blogista! Suoraa puhetta oikeista asioista!”

LUE LISÄÄ TEEMOISTA:

JAA TÄMÄ ARTIKKELI MUILLE, KIITOS!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ilmaista inspiraatiota

Tietoa evästeistä

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste tallentuu tilapäisesti käyttäjän selaimeen. Sivustot eivät välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi sallia, jotta sivusto toimii normaalisti. Halutessasi voit estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Analytiikka: kiitos, että autat minua ymmärtämään sivuni vieraita

Kiitos! Hyväksymällä evästeet autat minua ymmärtämään paremmin sivuni vieraita ja sivustoni toimivuutta. En koskaan voi tunnistaa sinua datan perusteella – kaikki data on anonyymia.

Käytän Googlen ja Facebookin työkaluja tutkiakseni kävijädataa ja parantaakseni sivuston toimivuutta. Nämä työkalut myös auttavat minua kohdentamaan sinulle sisältöä, joka oikeasti kiinnostaa sinua.