Yhdistystukien karsinnasta luodaan kaaosta varoitellen, että mukamas ”auttavat puhelimet joudutaan lopettamaan”.
Ei jouduta, fuusioissakin ydinpalvelut aina säilyvät.
Rahan jäljitettävyyden hämärtävien yhdistyshimmelien hallinnoista säästyvät eurot voi kohdistaa hyvinvointialueiden palveluihin läpinäkyvästi.
Jokaisen organisaation välillä kirjanpito katkeaa täysin erilliseksi.
Valtio antaa yleis- tai projektitukea auttavan puhelimen toteuttamiseksi itsenäiselle yhdistykselle A, jonka johto voi itsenäisesti päättää antaa tukea tai ostaa korkeasti hinnoiteltuja projekti- ja tukipalveluja yhdistykseltä B, jonka johto voi itsenäisesti päättää antaa yleishyödyllistä tukea yhdistykselle C, jne. Samat henkilöt vanhoine tuttuineen voivat toimia useiden yhdistysten hallituksissa, toiminnanjohtajina jne.
Automaattista jäljitettävyyttä ei ole eikä manuaalijäljitykseen käytetä rahaa ilman selvää rikosepäilyä, jota ei näkyvyyden puuttuessa ilmene. Erityis- ja normitilintarkastuksissakin todetaan mm. ”antaa riittävän kuvan”. Käytännössä yksittäisiä tositteita ei tarkasteta eikä pengota yhdistysten A, B ja C välisiä kytköksiä koko himmelin tasoisesti.
Valtion talouden controllerit eivät näe automaattisesti edes yhdistyksen A kirjanpitoon, saati mihin rahat lopulta valuivat ”hyviin tarkoituksiin” ja ”tärkeisiin projekteihin muiden yhdistysten kanssa”, jotka kukin itsenäinen yhdistys päätti.
Rahavirtojen hämärtäminen on helppoa
…ja sitä tehdään niin kauan kuin se mahdollistetaan antamalla ”tukea hyvään tarkoitukseen” – muutenhan yhdistysaktiivit haukkuisivat päättäjiä epäinhimillisiksi ja heikon poliitikon itsetunto ei kestä höykytystä, vaikka faktat vaatisivat toisin.
Tukirahoista on kyllä pidettävä erillistä projektikirjanpitoa ja tukien käyttöön on tarkat ohjeet, mutta jäljitettävyys katkeaa silti todellisuudessa.
Kun valtion controller ei näe veronmaksajien lahjoittamien rahojen virtaa automaattisesti omasta kirjanpidostaan, hän voi pyytää yhdistykseltä vuosittaista tukiselvitystä ainakin isoimmista summista. Yhdistyksessä ja myös valtion controllereiden ja toiminnanjohtajien toimesta (+kalliiden ulkoisten tilintarkastajien osalta) käytetään raportoinnin pyörittämiseen turhaa työaikaa eli muiden työssäkäyvien veronmaksajien rahoja.
Jokainen euro on suoraan pois siitä tärkeästä ydinpalvelusta esim. auttavan puhelimen tuottamisesta.
Kun yhdistys anoo lisää tukea valtiolta, se voi vedota mm. huonoon nettotulokseensa, vaikka tuota nettotulosta oli jo rasittamassa kaikki toimitila-, IT-, maksuliikenne-, talous-, viestintä-, raportointi- ym. hallintokulut sekä yhdistyksen eteenpäin antamat avustukset, projektiosallistumiset yms, joista osa on kuitattu valtiontuilla tai yksityisillä tuilla, joita yksityislahjoittajat luulivat käytettävän auttavan puhelimen ydinpalveluun.
Rahaa anellaan samaan ydinpalveluun valtiolta, kunnilta, kuntayhtymiltä, muilta yhdistyksiltä, yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä.
Jokainen rahankerjuukierros kuluttaa toiminnanjohtajien, controllereiden yms henkilöiden aikaa eli jälleen veronmaksajien rahaa. Ja mitä enemmän tarvitaan hallintoväkeä, sitä suuremmat toimitilatkin pitää olla.
Tukiselvitysraportit ovat lopultakin vain PDF-läjiä eli valtio ei edelleenkään saa automaattista, yksityiskohtaista tekoälyanalyysiä mihin kaikkeen rahaa oikeasti paloikaan tässä koko humpassa. Valtiolla ei ole oikeaa näkyvyyttä veronmaksajien antamien rahojen käyttöön eikä väärinkäyttöön.
Sama koskee valtion suorien avustusten lisäksi kaikkia kuntia, kuntayhtymiä, hyvinvointialueita jne, joissa lahjoitetaan tukia ”tärkeille yhdistyksille, jotta auttavat puhelimet saadaan maksettua”.
Mitä enemmän on himmeliä ristiin rastiin, sitä hämärämmäksi ja kalliimmaksi koko humppa muuttuu.
Sitä vähemmän jää rahaa ydinpalveluihin, kuten auttavien puhelimien todellisiin kustannuksiin. Ja sitten taas kerjätään lisää valtionapuja samalla verukkeella ”muuten auttavat puhelimet joudutaan lopettamaan!”
Valtion tulee tuottaa tärkeimmät ydinpalvelut itse tai ostaa ne AITOINA palvelusuoritteina, ei antamalla könttäsummia erillisorganisaatioiden pyörittämiseen. Kuten omalääkärit ja -hoitajat voivat olla yksinyrittäjinä hyvinvointialueen omissa tietojärjestelmissä, myös auttavan puhelimen terapeutti voi olla yksinyrittäjänä samassa systeemissä.
Auttavan puhelimen terapeutti voi ottaa asiakas-/potilaspuhelut vaikka omasta kodistaan, ilman edes mitään toimitiloja, jos haluaa maksimoida oman palkkansa.
Näinhän suurin osa muistakin terapeuteista toimii jo nyt.
Yhdistystenkin auttavien puhelimien terapeutit työskentelevät jo nyt osittain tai kokonaan etänä, mutta toimitilat kaupungin ydinkeskustassa tarvitaan toiminnanjohtajalle ym. hallintoväelle, yhdistyksen itse päättämien koulutusten järjestämiseen, pullakahvineuvotteluihin ja raportointihumppaa tarkastavien tilintarkastajien vastaanottoon jne.
Tavalliset yrittäjät eivät saa avustuksia toimintansa pyörittämiseen, vaan työttömyydenkin riskillä kilpailevat töistään täysin avoimesti eli tehokkaimmin, jolloin valtio säästää puhdasta rahaa samalla kun se voi ostaa palvelut mm. hyvää asiakaspalautetta saaneilta terapeuteilta – ei hallintohimmeleiltä, jotka markkinoivat auttavaa puhelintaan näennäisen yhteishyvän nimissä.
Auttavat puhelimet voidaan jokaisella hyvinvointialueella säilyttää todellisen tarpeen mukaan, vaikka yhdistysten toiminnanjohtajat nyt toisin väittävät oman palkkapussinsa pitimiksi. Kyllä ne toiminnanjohtajatkin sitten taas työllistyvät vapailla markkinoilla omien kykyjensä mukaan esimerkiksi auttavan puhelimen työntekijäksi tai muun aidon ydinpalvelun toteuttajaksi.
Siirtymävaiheessa esim. hyvinvointialue avaa yksinyrittäjä-/työpaikka-ilmoituksen tarvittaen puhelinterapeuttien määrälle esim. tammikuusta alkaen, jolloin yhdistyksen tuki alkaa pienentyä nopeasti asteittain, kunnes esim. huhtikuusta alkaen yhdistystuki on loppunut ja terapeutit ovat täydessä työn touhussa itsenäisesti hyvinvointialueen ajanvarausjärjestelmissä. Aivan kuten liiketoimintasiirroissakin tehdään.
Asiakkaiden saama palvelu ei katkea siksi, että terapeutin palkkion maksaa hyvinvointialue aidon tarpeen mukaisesti.
Kuten elämässä yleensäkin: muutosvaihe on usein kivulias, mutta jälkiviisaana usein ihmettelemme ”miksemme tehneet sitä muutosta jo kauan sitten”.
Jokaisen suomalaisen tehtävä on jättää maamme jälkipolvillemme parempana kuin sen itse saimme.
Eikä ladata hemmetinmoista velkataakkaa lastemme hartioille tuhlaamalla veronmaksajien kukkaroista kerättyjä seteleitä hallinto- ym. höttöhimmeleihin vain siksi, että emme itse uskaltaneet elää muutosvaiheen läpi.
Konkurssin partaalla oleva kotimaa tarvitsee tiukkoja päätöksiä kriittisesti ja kiireellisesti – jo eilen. Muutoin väistämätön tuhon tie satuttaa meitä kaikkia vieläkin enemmän. Konkurssissa meillä ei ole enää varaa minkäänlaisiin auttaviin puhelimiin, joita jokainen suomalainen sitten tarvitsisi selvitäkseen hengissä esim. vieraan vallan lunastaessa köyhän maamme mullat väkivalloin tai velkapapereilla orjuuttamalla.
Toiminnan aika on viimeistään NYT. Leikkaukset ovat ainoa tie. Hallintohimmelien karsiminen on kivuttominta, ja lopulta turvaa sen auttavan puhelimenkin toiminnan jatkuvuuden.
Merkityksellisiin muutoksiin motivoiden,
Kati Niemi
