Espoon Leppävaaran Sellon kirjaston ’Tytöt, naiset ja terveys’ -vaalipaneelissa toissapäivänä keskustelimme myös koulujen ja työelämän tasa-arvosta. Keskustelussa olivat mukana Taru Salovaara (SDP), Ella Immonen (SDP), Inka Hopsu (Vihr.) ja minä (Kok).
Itselleni on luontaista tarkastella yhteiskuntaa myös tilastojen kautta ja hahmotan kokonaisuuksia nopeiten visualisoimalla niitä, joten askartelin näitäkin graafeja pohdintojeni taustaksi mm. tätä vaalipaneelia varten.
Kenties nämä muutamat seuraavat graafit kertovat sinullekin enemmän kuin tuhat sanaa?
Ja kyllähän mm. nämä tilastot kertovat suomalaisten naisten kyvykkyydestä ja tahdosta vaikuttaa maailmaan, eikös vaan?
Todellakin!
Mutta kun katsoo tuota ensimmäisen graafin Suomen yrittäjien sukupuolijakaumaa, niin olisikos siinä ainakin yksi relevantti pointti, miksi naisen euro ei ole vielä ihan täysimääräinen edes Suomessa, joka on Gender Gap-analyysissä hienolla hopeasijalla?
Suomessa kiertävä kansantalous ei kasva ilman vahvaa yritystoimintaa rajojenkin yli.
Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito vaatii rahaa, jota yrittäjät generoivat.
Tarvitsemme naisiakin yrittäjiksi, reilusti enemmän!
Yrittäjyydessä tarvitaan mm. rohkeutta ottaa riskejä, mutta kannustetaanko tyttöjä vielä nykyäänkin enemmän äidin kiltin pikkuapulaisen rooliin vai reippaaseen toimintaan riskienkin uhalla?
Yrittäjän pitää uskaltaa myös erottautua, mutta kasvatammeko tyttöjämme pysymään paremmin turvassa, kun he ovat hiljaa eivätkä herätä huomiota? Aikoinaanhan sellaisesta ”yritteliäisyydestä” joutui tarkkikselle tai vähintäänkin käytösnumero jäi alle kahdeksikon, mikä oli tytöille katastrofi – pojille ihan normi.
Miten yksinkertaisilla, arkisilla, jo nyt käsillämme olevilla keinoilla voisimmekaan buustata Suomen yrityskenttää ja sitä kautta vahvistuvalla BKT:lla turvata myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa olisi jatkossakin varaa kouluttaa – myös meitä naisia?
Perinteisestihän ongelmissa oleva yhteiskunta on ensin alkanut riistää naisia, joten talouden turvaaminen on todella tärkeää myös tasa-arvoisen yhteiskuntakehityksen kannalta.
Kun näiden yliopistokoulutustilastojenkin perusteella naiset ovat päävastuunkantajan roolissa mm. varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja sote-palveluissa, niin miten monin tavoin me naiset itse voimme varmistaa tasa-arvoisen tulevaisuuden rakkaassa kotimaassamme?
Ja muistetaan myös rakkaat poikamme, jotta mm. peruskoulut eivät palkitse vain ns. tyttömäistä pulpetissa istumista, eikös juu? Liikettä tarvitsee jokainen mm. opiskelun lisäämän hermostollisen stressikuorman purkamiseksi, vaikka tytöt ovat ehkäpä tottuneempia pitämään tuskansa sisällään – mikä osaltaan näkyy nuorten naisten lisääntyneenä ahdistuksena.
Entäpä kun antaisimme kaikkien kukoistaa ns. vapaalla hermostollaan? Miten monin tavoin se voisikaan kasvattaa myös kansantalouttamme?
Uskaltaisimmeko ottaa moisen riskin, että jokainen olisi aidosti (=myös kasvatuksensa voimaannuttamana) vapaa toteuttamaan itseään?
Kuten edellä ollut graafi kertoo, läheskään kaikissa maissa ei uskalleta naisia päästää ääneen edes osittain.
Ja nämä graafit kertovat vain osan totuutta. Millä muilla vapauden välineillä saisimme Suomen hyvinvoinnin ja taloudenkin kasvuun?
Suomalaisten hyvä koulutus tuo myös vastuun Suomen tulevaisuuden rakentamisesta. Millä alalla Sinä edistät yhdenvertaisuutta, hyvinvointia, vapautta ja aitoa suomalaista demokratiaa?
Arvostatko sinäkin yrittäjyyttä ja parempaa työelämää, terveyttä ja hyvinvointia sekä turvallisuutta mm. kouluissa ja kaduilla?
Mainiota – niin minäkin!
Olen terapeutti, mielenterveyden taitojen valmentaja ja työhyvinvoinnin johtamisen kouluttaja-yrittäjä, jolla on pitkä ura johtajana. Voit tutustua tarkemmin monipuoliseen koulutus- ja kokemustaustaani ja saamiini valmennuspalautteisiin.
Olen ehdolla kunta- ja aluevaaleissa, koska intohimonani on edistää:
- TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA: Henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin parantaminen inhimillisenä kokonaisuutena ja aktiivisemmassa yhteistyössä kaupungin moniammatillisten osaajien ja hyvinvointialueen palvelualueiden kanssa.
- TURVALLISUUTTA: Turvallisuus palvelujen saannissa ja vaikuttavuudessa sekä mm. kaduilla, kouluissa ja julkisen hallinnon työntekijöiden työolosuhteissa.
- TYÖELÄMÄÄ JA YRITTÄJYYTTÄ: Työelämän vahvempi elinvoima, joka edistää niin yritysten, työntekijöiden kuin elinympäristömmekin hyvinvointia sekä parantaa eri asukasryhmien yhteisöllisempää aktiivisuutta kestävän hyvinvoinnin luomiseksi meille kaikille.
- TIEDOLLA JOHTAMISTA: Hyvä hallinto ja kokonaistaloudellinen järkijohtaminen ovat ydinosaamistani pitkältä yritysjohtajauraltani ennen kuin ryhdyn hyvinvointialan yrittäjäksi (perustietoja tästäkin taustastani voit lukea alla).
Alue- ja kuntavaaleissa tärkeiden aiheiden kannalta tarvittaviin perusvahvuuksiini kuuluu mm.:
- KOKONAISVALTAISEN hyvinvoinnin ja inhimillisen arjen ymmärtäminen (terapeutti, mielenterveyden taitojen kouluttaja, 3 lapsen/teinin äiti).
- TODELLISEN työelämän ja yritystoiminnan tunteminen (työhyvinvoinnin johtamisen valmentaja, kokenut johtaja, yrittäjä)
- HYVÄN hallinnon ja talouden osaaminen (HHJ, KTM, KHT, CFO, VP)
Tutustu tarkemmin koulutus- ja kokemustaustaani ja saamiini valmennuspalautteisiin.
Terveyttä + Turvallisuutta + Työtä + Tiedolla johtaen
